13. SANANVARTALOISTA

13.1 Vokaalivartalo

Jo äänneopillisten seikkojen yhteydessä oli esillä joitakin nykyisestä poikkeavia vokaalivartalotyyppejä: verbien (O)itse- ja (A)itse -vartalot (jakso 5), Ut -nominien vartalo (8.2), nominien ja verbien Oi -vartalot sekä supistumaverbien palaja -tyyppinen vokaalivartalo (9.1). Tässä jaksossa ovat puheena muut poikkeavuudet.

13.1.1 e -vartalo pro i -vartalo

Jotkin nykykielen i -vartaloiset verbit esiintyvät VKS:ssa väliin e -vartaloisina: etseä pro etsiä, kosea pro kosia (samoin koseo ~ kosee pro kosija), oppea, oppenut pro oppia, oppinut, poimea pro poimia, tutkea pro tutkia.

Esimerkkejä:

Agr. etzepi, etzeme, etzenyt, oppecat, poimem, poimetudh, sopepi, tutketan

LPet. coselemas 'kosiskelemassa'

Just. Cosee 'kosija'.

1600-luvun kirjoittajien viljelemä muotiepiteetti hyvinoppenut on lähes aina e -vartaloon perustuva (hyvinoppenut kirkkoherra, hyvinoppenuita miehiä jne.). Ainoat i :llisiä variantteja (hyvinoppinut jne.) viljelevät saarnakirjailijat ovat Andreae (Ristiinan kirkkoherra) ja Bång (Viipurin piispa).

Agricolan käyttämät äiti -sanan e :lliset taivutusmuodot eiteni, eitense ym. perustuvat diftongilliseen nominatiiviin Äitei ~ Eitei (ks. 9.1 Muist. 1). Päinvastaisesta tapauksesta (tosin tässä i pro ee) ovat esimerkkinä nykyisen virhe -nominin i :lliset obliikvisijat (esiintymiä myös asetuksissa): Raj. ilman - - wirhitä , Flach. ilman Wirhit.

Muist . Tekijännimijohdoksissa e -vartaloisten verbien e on joskus säilynyt jA -johtimen edellä: Agr. Lukeita (< lukejita), R 1642 itkejät, Werenimejällä, Andr. pahoin tekeitä (< tekejitä). Eräiden i - ja ii -vartaloisten nominien llinen -johdokset ovat väliin e :llisiä, yleisimmät kristel(l)inen ja ruumeel(l)inen : Christelinen, Christelisest jne. (ei Agricolalla, mutta yleisesti 1600-lukulaisilla), Agr. rumelinen, rumeliset ym. useita kertoja (Agricolalla kerran myös Rumen 'ruumiin'). Myös sana kristitty esiintyy 1600-luvun teksteissä e :llisenä: Flach. Christetyn Ihmisen. Vrt. 13.3.2 Muist.

13.1.2 Ukse -vartalo ~ Ute -vartalo

Us -loppuisten nominien vartalotyypit (toisaalta vertaus : vertaukset, toisaalta korkeus : korkeudet) ovat VKS:ssa väliin sekaantuneet. Etenkin Agricolalla on runsaasti korkeuksen -tyyppisiä asuja, Silva Kiurun (1988) laskelmien mukaan kolmattasataa. Syynä lienevät osaltaan ominaisuudennimien analogiset ks :lliset monikkovartalot (korkeuksia kuten vertauksia), joista ks on levinnyt yksikkömuotoihinkin. Sellaiset tapaukset, joissa Ukse -vartaloa on taivutettu Ute -vartalona, ovat sitä vastoin harvinaisia.

Esimerkkejä:

Ukse pro Ute :

Agr. henen Achkeruxens, heiden ahneuxensa, heickowstam, Cateusta, caualuxella, corkeuxes, onnettomuxen, wapauxen, heiden ylpeuxensa

Ika. heicousten ala, coreuxet

Proc. Noituxen Hengi

LPet. yhteyxes

Ute pro Ukse :

Agr. turmeludhen, wertaudhen

LPet. juopumut 'juopumusta', sucurutzauden

As. 1664 juopumuden.

Mainittakoon myös Agricolan monikot hywydhist, corkeudhista.

13.2 Konsonanttivartalo

Konsonanttivartaloista on ollut puhetta äänneoppia käsittelevissä jaksoissa 4.1 (eh -nomineja, esim. huonehta : huonehten), 4.3 (essiivimuotoja), 5 etenkin Muist. ((O)itse -verbejä) ja 9.1 (d-kohdassa esimerkkejä * AiðA -verbien konsonanttivartaloisista muodoista).

13.2.1 Nominit

Konsonanttivartaloon liittyy VKS:ssa yleisesti essiivin tunnus (ks. 14.3), joskus myös omistusliite 21.3). Konsonanttivartaloinen mon. genetiivi, ns. toinen genetiivi, on yleinen nykyäänkin, mutta VKS:ssa se esiintyy vartalotyypeissä, joissa ns. ensimmäinen genetiivi on nyky-yleiskielessä yksinomainen (14.1.4).

13.2.2 Verbit

13.2.2.1 VVtA , ltA , rtA ja ntA -vartalot

Nykysuomessa käytetään tA -vartaloisista verbeistä lähes yksinomaan vokaalivartaloisia muotoja. VKS:ssa taas esiintyvät konsonanttivartaloisina sellaiset verbit, joissa tA -ainesta edeltää pitkä vokaali, diftongi, likvida tai nasaali (esim. vartalot pyytä -, löytä -, kieltä -, siirtä -, kääntä -; myös tuntea -verbistä on käytössä konsonanttivartalo). Kyseeseen tulevat konsonanttivartaloiset muodot ovat imperatiivi, 1. ja 2. infinitiivi, akt. 2. partisiippi sekä passiivi, ja niiden osalta verbien taivutus muistuttaa supistumaverbien taivutusta: huomat/a : huomat/kaa : huoman/nut : huomat/tu jne. ja tämän mallin mukaisesti löyt/ä : löyt/kää : löyn/nyt : löyt/ty.

Esitetynlaisten muotojen rinnalla esiintyy myös nykykielen mukaisia (vokaalivartaloisia) asuja, sillä konsonanttivartalon suosittuus vaihtelee muotoryhmittäin, vartalotyypeittäin (riippuu tA -loppua edeltävistä äänteistä), jopa verbeittäin. Nykykieleen on VKS:n systeemistä jäänyt muistoksi joitakin konsonanttivartaloisia muotoja, joilla on yleensä vokaalivartaloisesta rinnakkaisasusta poikkeava erikoismerkitys: tehdä jotakin taiten (? taitaen), tietenkin (vrt. tietäen), tiettävästi, tietty, tietysti (vrt. tiedetty), tuttava (vrt. tunnettava), tuttu (vrt. tunnettu).

Esittelen seuraavassa tA -vartaloisten verbien tyypilliset konsonanttivartaloiset muodot (mukana 1. ja 2. infinitiivi, imperatiivin mon. 2. persoona, passiivin ind. preesens sekä 2. partisiippi). Huomattakoon, että VKS:n aktuaaliset asut poikkeavat usein esitetystä mallista joko ortografialtaan tai äännekehityksen vuoksi (mm. assimilaatiot ja lyhenemisilmiöt). Havaintojeni mukaan likvidan jälkeinen t (ltA-, rtA -vartalot) ja imperatiivin tunnuksen alku- k ovat aina assimiloituneet (tk > kk), joten esitän imperatiivimuodot assimiloituneina. Nykylukijalle hankalimpia lienevät ntA -ryhmän (ja tuntea -verbin) konsonanttivartaloiset asut, koska vokaalivartalon n on niistä kadonnut: tunte - : tut - ; rakenta - : raket -; paranta - : parat - jne. Transitiivisten kausatiiviverbien (nykykielen lyhentää, pidentää ym.) ja ne -johtimisten translatiiviverbien (lyhetä : lyhenee ; pidetä : pitenee) paradigmat ovat tällöin identtiset konsonanttivartaloisten muotojen osalta, ja merkitys selviää vain kontekstista.

a ) VVtA - vartalot:

pyyt/ä : pyyt/en : pyyt/kää(t) : pyyt/ään : pyyt/ty

löyt/ä : löyt/en : löyt/kää(t) : löyt/ään : löyt/ty

b ) ltA-, rtA - vartalot :

kielt/ä : kielt/en : kielk/kää(t) : kielt/ään : kielt/ty

(uskalt/a : uskalt/en : uskalk/kaa(t) : uskalt/aan : uskalt/tu)

siirt/ä : siirt/en : ?siirk/kää(t) : siirt/ään : siirt/ty

(kumart/a : kumart/en : kumark/kaa(t) : kumart/aan : kumart/tu)

c ) ntA - vartalot:

käät/ä (< * käänttäk ) : käät/en : käät/kää(t) : käät/ään : käät/ty

(ojet/a : ojet/en : ojet/kaa(t) : ojet/aan : ojet/tu)

Kuten edellä totesin, konsonanttivartalon esiintyminen on kytköksissä sekä muotoryhmään että vartalon äänteistöön. Yleisimpiä konsonanttivartaloiset asut ovat passiivissa sekä infinitiivimuodoissa. Muissa muotoryhmissä konsonanttivartalon käyttö riippuu tA -ainesta edeltävistä äänteistä. Esimerkiksi aktiivin 2. partisiipin tunnus liittyy harvoin b-ryhmän verbien konsonanttivartaloon, ja käytössä ovat nykyisenlaiset asut.

Täydellisin konsonanttivartaloisten muotojen paradigma on verbeillä kieltää, kääntää, löytää, parantaa, pyytää, rakentaa ja tuntea. Runsaasti konsonanttivartaloisia passiivimuotoja on lisäksi verbeillä siirtää, sortaa, taitaa ja ymmärtää. Mainittujen verbien lisäksi on koko joukko muita, joista silloin tällöin tapaa konsonanttivartalon. Seuraavassa esimerkkejä VKS:n teksteissä esiintyvistä konsonanttivartaloisista asuista. Verbit ovat aakkosjärjestyksessä, hakumuotona nykykielen mukainen 1. infinitiivi ja sulkeissa kunkin verbin konsonanttivartalo.

alentaa (alet-)

Agr. alata (inf.), alenud 'alentanut', alatahan 'alennetaan', alettaman (pass. 3. inf. instr.), alettu

LPet. aletan 'alennetaan', alettu

enentää (enet-, enät-)

Agr. enäte (inf.), enänyt, änetteisijn 'enennettäisiin'

Ika. enätyxi 'enennetyksi'

huojentaa (huojet-)

Kex. huojeta (inf.)

huutaa (huut-)

Agr. hwten 'huutaen', Auxenhwtka 'huutakaa avuksenne', wloshwtta (pass. inf.), hwttin

Koll. hwtan 'huudetaan'

kaataa (kaat-)

Agr. vloscaattu 'kaadettu'

kieltää (kielt-)

Agr. kielden 'kieltäen', kielken 'kieltäköön', Elkette kielkö, kiellut ~ kiellyt 'kieltänyt', kielteen 'kielletään'

LPet. kieldyt 'kielletyt', poiskielty

Andr. kieldyst

kiertää (kiert-)

LPet. kierten

kohentaa (kohet-)

Agr. cohetut 'kohennetut'

kumartaa (kumart-)

Agr. elken cumarco 'älköön kumartako', cumartin 'kumarrettiin', cumartuna 'kumarrettuna' = kumartuneena

kypsentää (kypset-)

Raj., Ika. kypsetän 'kypsennetään'

kääntää (käät-)

Agr. käte /käätä/, kiäten /käätään/, käänyt 'kääntänyt', kätijn

Eras. kääten 'kääntäen'

Raj. käättin, käätty, käätyx 'käännetyksi'

lentää (let-)

R 1642 letä, leten 'lentäen'

lyhentää (lyhet-)

LPet. lyhetty ; Kolck. lyhetyt

löytää (löyt-)

Agr. leute /löytä/, leute(e)n /löytään/ 'löydetään jstk, on jsk', leuttin /löyttiin/, leutty

LPet. löynyt

murentaa (muret-)

Ika. pienetään ia muretaan

musertaa (musert-)

Agr. musertijn 'muserrettiin', musertut 'muserretut', musertuxi

noutaa (nout-) 'noudattaa, seurata'

Agr. noutkohon

LPet. nouttu

ojentaa 'oikaista' (ojet-)

Agr. oijetta (pass. inf.), oijettaman (pass. 3. inf. instr.)

Kustaa Vaasan kirje oijetta 'ojentaa'

Kolck. ojettuna = suorana

parantaa (parat-)

Agr. parata, paratcon, [ei] paraneet, paratan 'parannetaan', parattu

pidentää (pidet-)

Ika. pidetä (inf.)

pienentää (pienet-) ks. murentaa

puhaltaa (puhalt-)

Agr. sisellepuhalten (2. inf.)

pyytää (pyyt-)

Agr. ELket -- pytkö, pyynyt, pyytty 'pyydetty'

Ika. pyten (2. inf.), pyynny(t)

LPet. pyytes 'pyytäessä', ettei -- pyytä (pass. prees.)

rakentaa (raket-)

Agr. rakennut

R 1642 raketa (inf.)

LPet. raketta (pass. inf.)

Ika. rakettu

rientää (riet-)

LPet. rieten (2. inf.) 'rientäen' = nopeasti

saartaa (saart-)

LPet. saarttu

siirtää (siirt-)

Agr. sijrtte (pass. inf.), sijrtän, sijrtty, sijrdyt ~ sijrtyt

Flach. sijrtyxi

sortaa (sort-)

Agr. sortihin 'sorrettiin', sortut, sortuna 'sorrettuna'

säätää (säät-)

Agr. edessänyt 'säätänyt', säätty

LPet. säättin

Thur. säätyxi

taitaa (tait-)

Agr. [ei] taijnut, taijtahan 'taidetaan', ei taita 'ei taideta', olis -- taittu

tietää (tiet-)

Agr. tiete /tietä/, tieten, tietens, tietke /tietkää/

Finno tietäuäx teke.

Huom. ilmaus tietä antaa 'antaa tiedoksi, ilmoittaa'

tuntea (tut-)

Agr. tuta, ei tunnut 'tuntenut', tutka 'tuntekaa', tutkan 'tuntekoon', tutan, tuttijn

Ika. tuttaman (pass. 3. inf. instr.)

Raj. tuttaisin

uskaltaa (uskalt-)

Agr. vskalten (2. inf.), [älköön] wscalco 'uskaltako'

vaeltaa (vaelt-)

Agr. waelcat

vähentää (vähet-)

Agr. wehetty 'vähennetty'

Kex. ja Andr. wähetä (inf.)

vääntää (väät-)

Finno wäätäisin

Raj. wäätä (inf.)

LPet. wäättin

ylentää (ylet-)

R 1642, Raj. yletän 'ylennetään'

Andr. yletty

ymmärtää (ymmärt-)

Agr. ymmerten ~ ymmertehen 'ymmärretään', ei ymmerttä 'ymmärretä', ymmertteuet 'ymmärrettävät

Raj. ymmärtän

Muist . tA -vartaloisten verbien analogiaa ovat sellaiset teorioidut asut kuin kuulta, luulta, kuulten, luulten ym. pro kuulla, luulla, kuullen, luullen. Ks. 1.3 d.

13.2.2.2 Muita tapauksia

Agricola käyttää eräistä stA, ttA -vartaloisista verbeistä edellisessä jaksossa esiteltyjen tapaisia passiivimuotoja. Ojansuu (1909) pitää Agricolan muodosteita konsonanttivartaloisina, ja konsonanttivartaloisilta asut näennäisesti vaikuttavat. Kyseessä lienee muiden tA -verbien analogia: yleiset löytään, löytty, tietään, tietty -tyyppiset "oikeaoppiset" muodot tarjosivat mallin, jota Agricola ja eräät muutkin kirjoittajat seurasivat myös ttA -verbejä taivuttaessaan. Muodosteet ovat melko sporadisia, ja yleensä niiden rinnalla esiintyy "oikeita" asuja. Agricolalta tapaa analogisia passiivimuotoja mm. verbeistä kukistaa (cukistan 'kukistetaan'), piirittää (ymberinspiritty), saattaa (ychtensaatan '-saatetaan', sattu 'saatettu'), vaatettaa (watettu(na), watetut 'vaatetetut'), valittaa (walitin 'valitettiin'), valmistaa (walmijstan 'valmistetaan'), vapattaa (Wapatut 'vapahdetut', wapatuxi 'vapahdetuksi' (VKS:n asusta vapattaa pro vapahtaa ks. 4.1), virittää (wirittin 'viritettiin'), vyöttää (ymberiwötyt). Ainakin verbeistä vaatettaa ja voittaa esiintyy vastaavanlaisia asuja myös 1600-luvun teksteissä: Ika. silkillä watetut, LPet. woitu, woituxi 'voitetuksi'.

Agricolan nykykielisittäin oudot partisiipit hapatut 'hapatetut', pyhetty, Pyhetyt 'pyhitetyt', tyhmetyt 'tyhmistyneet' voi selittää samoin kuin edellä olevat: muodot ovat konsonanttivartaloisia, ja paradigman infinitiivit kuuluvat hapata 'hapantaa, hapattaa, hapata' tai hapattaa (Agricolalla ind. preesens Hapatta), pyhetä 'pyhentää, pyhittää', tyhmetä 'tyhmentää, tyhmetä'. Toisaalta Agricolalla esiintyy pyhä -kannasta myös sellaisia johdosasuja kuin pyhesit (impf.), Pyhitetty, Pyhityiste 'pyhitetyistä', joille on ajateltava infinitiivit pyhätä (: pyhäsit) ja pyhittää (: pyhitetty tai pyhitty samaan tapaan kuin vaatettu, vapattu ym.). Agricolan käyttämät kuiva -kantaiset passiivimuodot quiuettijn 'kuivui, kuivettui', quiuettu käsi 'kuivunut, kuivettunut' ja quiuetut Luut 'kuivuneet, kuivettuneet' voi nähdäkseni selittää kahdella tavalla: ne ovat joko transitiivisesti käytetyn kuivaa -verbin säännönmukaisia tai kuivettaa -verbin "konsonanttivartaloisia" passiivimuotoja (vrt. Fav C3a murhelinen sydän cuiwa luut).

Muist. 1. Konsonanttivartaloisia ovat sporadisesti ele -johtimisten frekventatiiviverbien mA -tunnuksiset muodot. Kyseeseen tulevat 3. infinitiivi, mUs -johtimiset deverbaalinominit (mUs = mA + Us) sekä karitiiviadjektiivien ominaisuudennimijohdokset (mA + ttOmUUs). Sikäli kuin ortografiaan on luottamista, näiden muodosteiden konsonanttivartalo on yleensä vahva-asteinen, ts. tyyppiä tottelmaan, tottelmus (vrt. totella).

Esimerkkejä:

Agr. aijattelman (ill.), ihmectelmen (instr.), coettelman (instr.), luettelman (ill.), rucoelman (useita kertoja), silittelmehen, teettelmen (instr.), wilpistelmen (ill.), tottelmus

LPet. rucoilman, tottelmattomudel, tottelmattomuden

Raj. cadzelmus, coettelmus

Kex. panettelmus

As. 1664 coetelmus.

Muist. 2 . Nykykielen konsonanttivartaloisten verbinmuotojen asemesta Agricola käyttää joskus vokaalivartaloon perustuvia (osin syynä runomitta). Satunnaisesti tällaista esiintyy vielä 1600-luvun kirjoituksissa. VKS:n vartioita -infinitiivin suhteesta nykykielen vartioida -tyyppiin ks. 19.1.

Esimerkkejä:

Agr. cwlekam 'kuulkaamme', Waickenekan 'vaietkoon', Waickenecat, Elket pelkekö 'pelätkö', Sureneco 'surreeko' (pot.), söxenyt 'syössyt', rangaitzenut, nieletaan 'niellään', etteij - - söxeteijsi 'syöstäisi', söxetyt 'syöstyt', heiritzettu 'häiritty'

Flach. sikisäm 'siitessämme'

LPet. wartioidzesans pro vartioitesans 'vartioidessaan'.

13.3 Monikkovartalo

13.3.1 Johdoksia

Eräät johtimet, lähinnä - llinen ja - tOin, liittyvät joskus nykykielestä poikkeavasti monikkovartaloon, joka on useimmissa tapauksissa identtinen yksikön nominatiivin kanssa, esimerkiksi lapsi, tosi, täysi. Kyseeseen tulevat etenkin adjektiivien lapsellinen ja lapseton vastineet, Agricolalla myös jotkin muut sanat.

Esimerkkejä:

Agr. lapsilisesta (adv.), lapsitoin, Lapsittomat, tosilisen rucouxen 'totisen', teusinen 'täydellinen', härilinen Läheme 'härillään oleva lehmä', äritoin 'ääretön', ärittömen

Hamm. Lapsillises yxikertaisudes

Proc. Lapsilisella Pelwolla, Lapsillises Uscalluxes

Andr. Lapsitoin.

Niissä tapauksissa, joissa monikkovartalo on identtinen yks. nominatiivin kanssa, voi tietenkin olla kyse johtimen liittämisestä nominatiivimuotoon.

Muist. Eräät nykykielessä monikkovartaloisina esiintyvät ilmaukset ovat VKS:ssa yksikkövartaloisia. Kyseeseen tulevat mm. ilmausten parhai(mmi)llaan, tekevinään ja kuolemaisillaan vastineet: LPet. parhallans ; Hamm. caunimmallans 'kauneimmillaan', corkiammallans, pisimmälläns, runsammallans ; Flach. wijmäiselläns 'viimeisillään'; Ika. parahallans(a), syöpänäns, juopanans, tekewänäns, cuolemallans.

13.3.2 i - ja e -vartalot

i -vartaloisten nominien lounaismurteinen ei -diftonginen monikko (vartalon i + mon. i > ei) ei VKS:ssa ole vielä täysin vakiintunut, sillä yksinäis- i :llisiä monikkovartaloita esiintyy diftongillisten ohella.

Esimerkkejä:

Agr. Myckijn Syndijn, Caupungihin 'kaupunkeihin', nijste synniste, salaisis merkis, Hyuenhaiulisi Yrtie /hyvänhajulisii yrttiä/, näitä Sacramentiä, niskurita 'niskureita', Philipperite 'filippilaisia', Corintherite 'korinttolaisia', Euangelisterist ia Apostolist 'evankelistoista ja apostoleista', nijte Tyrannia ia Sankaria, nijlle Tyrannille

Andr. caikist Israelin Kaupungist

LPet. Psalmia 'psalmeja', wahingolisij Yrtiä, muisa julki synnis

Ika. tehtyiä uhria

Raj. caikista meidän synnistäm, monicahtamia Ewangeliumita, Sencaltaisia esimerkiä

Thur. nijsä Kirjallisis konstis = taidoissa.

Toisaalta tapaa myös e -vartaloiden analogisia ei -monikkoja:

Agr. woreis, Woreista 'vuorista'

Finno wirsein 'virsiin'

Sor. tähdeisä, moneisa paicoisa

R 1642 sarweja

Ika. leskeille

Raj. oikeista Leskeistä

Kex. tähdeillä

LPet. eläimeit 'eläimiä'

Just. Pugunparsei 'puvunparsia' = vaatteita.

Huom. myös Agr. Copeista 'kuopista'.

Muist. Eräistä i(h)i -vartaloisista nomineista esiintyy ei -diftongillisia monikkomuotoja:

Agr. calleilla, calleisa, Rumeista

LPet. ruumeillans

Raum. oreihins

Proc. calleita

Thur. calleilla cappaleilla

Just. cauneill.

Ks. myös 13.1.1 Muist. Synti -sanan inen -johdoksissa on joskus ei -diftongi: Agr. Synneisten, Synneiset ; LPet. synneist 'syntistä', synneisten Ihmisten (johdoksen muista asuista ks. 1.4.2 e).

13.3.3 Monitavuiset A -vartalot

ijA -loppuisten tekijännimien monikkovartalo on joissakin tapauksissa samaa tyyppiä kuin jA -loppuisten, ts. vartalon loppu- A on kadonnut i :n edellä (nyk. ijA + i > ijOi):

Agr. Paluelijsta < palvelijista, paluelijxi, Ratelijsta

Ika. Sanancuulijlle < -kuulijille, Sanancuulijldans, Sanan cuuldelijstans < -kuultelijistans(a), Sanans cuuldelijta < kuultelijita, pahantekijllä < -tekijillä, pahantekijtä

Raj. wäärin tekijtten, pahointekijstä (j :n kadosta näissä sanoissa ks. 2.2).

Huom. Agricolan asut Lukijllen 'lukijoille' ja Lukeita 'lukijoita' (viimeksi mainitun e :llisestä vartalosta ks. 13.1.1 Muist.). Toisaalta voi ijA -tyyppisen tekijännimen monikosta tavata säilyneen loppu- A :n: Agr. Lukiaille, Palueliailles 'palvelijoillesi', palueliaijta, Hamm. Holhojailleni. Vrt. 14.1.7.

Kolmitavuisten la, ra -loppuisten adjektiivien monikkovartalo on yleensä diftongillinen (loi -, roi -), joskin nyky-yleiskielen mukaisia asuja (a > Ø) tapaa:

Agr. Camalois, camaloit

Thur. catkerojta

LPet. cawaloil

Ika. cawalois Sanois

Andr. cawaloista.

Huom. toisaalta Agr. Angarita, Angarilda, Kolck. catkerilla.

Kolmitavuisten la, na, ra -loppuisten substantiivien monikkovartalo on milloin diftongillinen, milloin yksinäis- i :llinen. Agricolan käyttämistä monikkomuodoista saa Index Agricolaensiksen perusteella seuraavanlaisen kuvan. Sanojen viikuna (~ fiikuna) ja pisara monikko on yksinäis- i :llinen: ficunita, pisarihin (As. Itcupisarita). Sanoista orjantappura, pakana ja pasuuna esiintyy kumpikin vartalotyyppi, joskin nykyisenlaiset (diftongilliset) asut ovat enemmistöna. Esimerkkejä yksinäis- i :llisistä: Pasunilla, pacanille, pacanita, Pacaniten, Oriantappurin (instr.). Sanojen akkuna (vain yksi esimerkki), jumala ja kukkula monikko on diftongillinen (nykykielessä poikkeuksellisesti jumali -), kun taas yhdyssana epäjumala esiintyy pari kertaa yksinäis- i :llisenä: Jumaloita, Epeiumaloille ~ Epeiumalille.

Sellaisissa lainasanoissa kuin epistola, evankelista, patriarkka, persoona, profeetta sekä eräissä muissa monikonmuodostus horjuu. Nykykielessä näiden nominien monikkovartalossa on oi -diftongi (a > o i:n edellä), poikkeuksena sanan persoona yksinäis- i :llinen monikko (a > Ø); VKS:ssa on milloin yksinäis - i, milloin ai (loppuvokaali säilynyt i :n edellä).

Esimerkkejä:

i :

Agr. Epistolita, Prophetit 'profeettoja', Prophetisa, Personis

ai :

Agr. Prophetaisa, Prophetaista

Ika. Ewangelistaist, Historiais, Prophetailleni

Raj. Ewangelistailda, Patriarchaitten ia Prophetaitten, personaista

LPet. luonollisis Historijais 'luonnonkertomuksissa', Personaita, Collectais 'kolehdeissa'.

Huom. myös Raj. heidän Synagogaisans.

Sellaiset monikot, joissa vartalon loppu- a on säilyneenä, lienevät monikollisten tekijännimien analogiaa (j :n kato on synnyttänyt näihin ai -diftongin, ks. 2.2): jos opettaja : opet(t)aita : opet(t)aitten jne., niin profeetta : profeetaita : profeetaitten. Edellä esitetyt monikon genetiivit Patriarchaitten, Prophetaitten voi tulkita myös toisin: yksikkövartalo + kaksi genetiivintunnusta (kontaminaatiosta in + tten ks. 14.1.7). Osaltaan juuri monikon genetiivissä vallitseva muotojen floora lienee synnyttänyt epävarmuutta siitä, mikä "oikea" monikkovartalo kulloinkin oli. Hyvänä esimerkkinä ovat vaikkapa Agricolan käyttämät pakana -sanan monikon genetiivit: yleisin tyyppi pakanain esiintyy pitkälti toistasataa kertaa, tyyppi pakanai/den, -tten yli 30 kertaa ja tyypit pakanoi/den, - tten ~ pakani/den, -tten yhteensä alle 30 kertaa. Niinpä ai -diftongisilla muodoilla on ehdoton ylivalta!

Muist . Agricolalta tapaa kaksitavuisten a -vartaloiden monikkomuodot hautijn, reunille. Edellinen lienee runomitan aiheuttama, sillä kyseisen sanan muut monikolliset esiintymät ovat nykykielen tapaan oi -diftongisia; reuna -sanasta ei muita esimerkkejä ole.

13.3.4 Tyypit kannel ~ kantele, manner ~ mantere

Sellaiset nominit kuin askel(e), kyynel (kyynele harv.), askar(e), manner ~ mantere ym. ovat nykykielessä osin kaksiparadigmaisia: askele(e)t : askelilla ~ askeleilla, askare(e)t : askareissa (ei yleensä askarissa), mantere(e)t : mantereilla (ei yleensä manterilla) jne. Kuten esimerkeistäkin ilmenee, mainitunlaisten nominien monikkovartalot noudattavat yleensä e -nominien paradigmaa (esim. kanteleissa, ei kantelissa, joskin toisaalta kyyneleillä ~ kyynelillä). VKS:ssa tapaa kantelilla, manterissa -tyyppisiä monikkomuotoja sellaisistakin nomineista, jotka nykykielessä taipuvat yksinomaan e -nominien paradigman mukaan. Eniten esimerkkejä on sanasta kappale, josta VKS viljelee myös kappal -tyyppistä konsonanttivartaloa (ks. 14.1.4). Kyseisen monikkovartalotyypin ohella tapaa myös ei -diftongista.

Esimerkkejä:

Agr. candelilla, candelille, candelin, candelis, Perkelitten, manderis 'mantereella' tai 'mantereilla' (vrt. wahwas manderes, Meren ia Manderen, Merte ia Mannerta), kynelille, kynelite mutta askareita

Proc. Cappalisa, cappalix, Luondocappalis

LPet. kekälil, Perkelitten, mutta kyneleil

Ika. ascaritten, luondocappalitta (partit.)

Hamm. Luondocappalita.

Huom. myös asut ascaroita (Flach) ja sammaloil (LPet).

13.4 Vieraiden nimien vartalo

Vanhat vierasperäiset s -loppuiset erisnimet taipuvat nykysuomessa joko taivas - tai rikos -sanan paradigman mukaisesti: Luukas : Luukkaan, Herodes : Herodeksen (toisaalta Eliaan ~ Eliaksen). Etenkään vanhimmassa kirjasuomessa erisnimien vartalo ei ole vielä mukautunut kotoisiin paradigmoihin. Agricolan s -loppuisten nimien taivutus on yleensä tyyppiä Jeesus : Jeesusen, Kaifas : Kaifasen, 1600-luvun teksteistä sitä vastoin tapaa jo nykyisenlaisia asuja, esim. Jeesuksen, Andreaksen, Kaifaan jne. Vartalo voi myös muulla tavoin poiketa nykyisestä, kuten seuraavista esimerkeistä ilmenee (esimerkit Agricolalta): Jesusen, Christuses, Antichristin, Hieronimusen 'Hieronymuksen', Mosen 'Mooseksen', Mosesel, Andreasen, Caiphasen 'Kaifaan', Herodin 'Herodeksen', Neronin 'Neron' (lat. genetiivi Neronis), Pharaonin 'faaraon'.

Sanan saatana nominatiivi on tyyppiä saatan(a) tai saatanas, ja vokaalivartalokin saattaa olla kahdenlainen:

Agr. Satan ~ Satana ~ Satanas (nom.), Satanaxi

LPet. Sathanan, Sathanaxi, sathanaxell.

Vieraissa paikannimissä on yleensä vartalovokaalina i : Grekin, Romin, Athenis, Sodomin jne., joskin Agricola käyttää samastakin paikannimestä erivartaloisia variantteja: Sodomin ~ Sodoman, Sodomis, Sodomast, Tyronin ~ Tyron ~ Tyrin 'Tyroksen', Tyros 'Tyroksessa', Tyroon 'Tyrokseen'. Raamatuntekstissä esiintyvien kansallisuudennimien asut perustuvat nimien ruotsalaisiin vastineisiin: assyrerit (r. assyrier), kolosserit (r. kolosseer), hebre(e)rit (r. hebreer), korintterit (r. korint(i)er), ro(o)marit (r. romare) jne. (Esimerkkejä lainasanojen yhteydessä, jakso 23.5.2). Raimo Jussilan (1988) mukaan juuri kansallisuuksien nimet ovat säilyneet erikoisen huonosti Agricolan muotoilemassa asussa: VKS:n sanakirjan I osan noin 50 nimestä vain neljällä on nykyään Agricolan niille antama asu. Mainittakoon, että niin Agricola kuin 1600-luvun kirjoittajat käyttävät joskus erisnimistä sijapäätettä myöten täysin latinaisia asuja (ks. lauseopin jaksoa 30.5).