 |
||||||||||||
|
|
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
||||
|
|
|
|
|
|||||||||
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
|||||
|
|
|
|
|
|||||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Pääpainottoman tavun vokaalin jälkeisen h:n edustus on VKS:ssa kirjava: h on säilynyt alkuperäisellä paikallaan, kadonnut tai vaihtanut paikkaa (h:n metateesi). h:n säilymätapauksia ovat mm. vene (< *veneh), rakas -tyyppisten nominien vokaalivartaloiset muodot ja ominaisuudennimijohdokset, eräät hinen-loppuiset nominit (vrt. murteiden jokahinen, nälkähittet pro jokainen, nälkäiset), illatiivi, passiivin yksinäistempukset, imperatiivin 3. persoonan muodot sekä aktiivin 2. partisiippi. Illatiiveista on esimerkkejä jaksossa 14.5.1, partisiipeista jaksossa 19.6.2.
Agr. Honehesen 'huoneeseen', murehellans, murehetoin, Perehens, terwehellinen, Walehit 'valheita', parahimmat, autuahus, rackahus, terwehys, wisahus, taijwahan, iocahinen, nelkehinen, werdahitzexi 'vertaiseksi', hallitahan, rangaistihin, wiekehen 'vieköön', wawiskahat 'vapiskoot'
Lju. orihin, walehen, wenehen, kuningahani, parahan (huom. myös ominaisuudennimi: parahus, parahuten pein = parhain päin)
Koll. cappalehen, rumihin 'ruumiin', seipähällä, Urohon, arwatahan, häirittihin, kirjoittacahan, käyköhön
Kolck. rackahimmat
Ika. jocahista, loppuhun asti, rackahimman, saanehet
Bång parahimmast cullast.
Nykykielen vastaista h:n katoa esiintyy illatiivimuodoissa (ks. 14.5.2) sekä esim. Agricolalla sanojen perhe, murhe ja paras paradigmassa: Pere, Peres 'perheesi', Perens 'perheensä', Perenisende 'perheenisä, isäntä', mureen, murelinen, mureisans, paran, paral(l)ans 'parhaillaan'. Metateesitapauksia on jaksossa 12.3.
Vokaalienvälinen jon kadonnut i:n edeltä lounaismurteiseen tapaan. Ilmiö on yleinen tekijännimien monikoissa, sporadinen muissa tapauksissa. Horjuvan ortografian vuoksi ei aina ole varmaa, onko kyseessä j:n kato vai äänteiden puutteellinen merkintä. Kirjoitetaanhan esim. tekijännimet lukija, tekijä ym. VKS:ssa j:ttöminä: lukia, tekiä. Joskus j näyttäisi kadonneen myös e:n edeltä. Tekijännimistä on lisää esimerkkejä jaksossa 14.2.1.
(yleisiä kaikilla) opettaita (< opettajita), narraitten(< narraajitten), candaita (< kantajita), pilcaitten, saarnaille
Agr. Horintekijst (< - tekijistä), aetan 'ajetaan'
Ika. kijnniottaitans, kijnniottaittens, cuulijlle (< kuulijille); kuuliji, tekiji -tyyppisistä monikkovartaloista ks. 13.3.2)
Andr. Murhaiden, Murhailla 'murhaajilla', Tappaiden 'tappajien', slaistans 'lajistaan'
LPet. pilckaitans, cuilla 'kujilla', lait 'lajit', laist 'lajista'
Proc. Asuita, Harioittaita 'harjoittajia', Pettäitä, Wastanseisoita, Käräitä 'käräjiä'
Raj. murhaita, todistailda, wainoille, ylön cadzoitten, Neuwoitten
Koll. poista 'pojista', poixi, oettaman (< ojettaman 'ojennettaman, oikaistaman')
Petraeus 1649 kihlaiset.
Eräät tapaukset, joissa nykykielessä on konsonantin jälkeinen ji, ovat VKS:ssa j:ttömiä. Epätarkka ortografia ei paljasta, onko sanat luettava pitkä- vai lyhyt- i:llisinä (murteissa ji > ii, josta lounaismurteissa edelleen > i). Kyseeseen tulevat mm. seuraavat tapaukset:
Agr. ieliste /jälistä/ 'jäljestä', sylijt 'syljit', särijt, Welille 'veljille', Welijstän
Martti iälistä, nurijsta 'nurjista'
Andr. Welinens
LPet. selinnyt 'seljinnyt, selvinnyt'
Ika. welijllens, selijnnyt
Kolck. jälijllä
Proc. jälillä.
Edellä oleviin tapauksiin kuuluu nykykielessä j; sitä vastoin monet saman äännekehityksen ( ji > ii > i) läpikäyneet sanat jäivät pysyvästi i:llisiksi, mm. neli-, nurin, veli, hillitä (oik. hilitä < * hiljitä; ll analoginen, vrt. hilja-), julistaa (Ika. julijstetuxi), selittää (toisaalta selvittää; Ika. selijtetään), valistaa, valita sekä vanhahtava tarita. Toisaalta on myös mahdollista, että ortografinen ij (esim. sylijt, särijt, Welijstän jne.) onkin ji:n merkkinä, semminkin kun esim. Agricolalla esiintyy seuraavanlaista vaihtelua: ieliest(e) ~ ielijst ~ ieliste. Vrt. myös Agr. märijstä /märjistä/ (1.2 c).
Muist. Nykysuomen iAs-, iAinen-johtimien (esim. antelias, viheliäinen) alkuperäinen asu on j:llinen (vrt. murt. konsonanttivartaloinen anneljas). VKS:ssa j:lliset asut ovat melko tavallisia, sikäli kuin ortografiaan voi tässä tapauksessa luottaa.
LPet. soweljas, wiheljäisyys, wiherjäisellä ruoholla, wiherjöisewäisil kedoil, Äwerjäs
Proc. soweljan, wiheljäinen
Thur. soweljat, Wiheljäinen
Fav. wiheljäisyttä
Ika. wiherjäisist
Kex. soweljast, WIheljäinen, wiheljäisesti
As. 1698 Anneliaisuden
Martinius 1689 äwerjäs rahast.
Mainittakoon, että olija, palvelija -tyyppisten tekijännimien jA-johdin on mahdollisesti aiemmin liittynyt konsonanttivartaloon (murteissa olja, palvelja). Tätä kuvastanevat VKS:n asut Palweljat, palweljoitten (Kex), palweljaxi, palweljan, walhettelja (LPet), ehkä myös Sanancuuljat, Sanancuuljoiten (Kex).
Saneensisäinen v on eräissä tapauksissa kadonnut u:n ja y:n edeltä, joskus myös niiden jäljestä. Ilmiö on sama kuin esim. nyky-yleiskielen sanoissa auttaa (< *avutta-) ja hiukset (vrt. murt. hivukset), ehkä myös köykäinen (< ?kevykäinen). Nytkin on pidettävä mielessä ortografian epätarkkuus: v:ttömyys voi väliin johtua puutteellisesta merkinnästä kuten j:ttömyys edellisessä jaksossa.
(yleisiä kaikilla) juoxis 'juovuksissa', juoxin 'juovuksiin', auxi 'avuksi', auxem, auxes, auxens, auxihuuta jne.
Agr. kiussa 'kivussa', Pyhesaw /pyhä(ä)sa(v)uu/ 'suitsuketta', saunastia /sa(v)unastia/
Martti luata
Lju. istuat 'istuvat', tuasa 'tuvassa'
Sor. kysyät, näkyisä 'näkyvissä', rueten
LPet. palaudesta 'kuumuudesta' (oik. palavu(u)desta), sapuel 'saapuvilla', oletsanoa 'sanova' (tässä ei ole u:ta, mutta kuitenkin labiaaliäänne)
Raj. luattomia, wäkeydestä
Andr. istuat, lähästyät 'lähestyvät', nuckuat, puhuat, tapachtuat
Kex. saapuilla
Flach. Piosans 'pivossaan' so. kädessään
Hamm. hänen Wäkeydens.
Muist. Toisaalta labiaalivokaalin + muun vokaalin yhtymissä esiintyy joskus ylimääräinen v, eräänlainen siirtymä-äänne:
(infinitiivejä) Agr. ambuua, iouthuua 'joutua'; kysyue, lehestyue, menestywe, pysyue, sanoua, syndywe, tytyuä
Ika. tapahtuwa, vlwospuhuwa
Koll. tapahtuwa, upponduwa
(muita) Agr. keskyues 'käskyäsi', lauluua 'laulua', eijuet sillenisowa 'eivät enää isoa' so. eivät näe nälkää.
Esitetynlaisia infinitiivien asuja on Agricolan tekstissä runsaasti, ja niiden "siirtymä- v" voi selittyä ortografian horjuvuudesta ( uu pro u tai yu, yw pro y jne.)