21. OMISTUSLIITTEET

21.1 Liitevariantit

1600-luvun kieliopit eivät esittele omistusliitteitä "possessiivipronominien" (= persoonapronominien genetiivi) yhteydessä eivätkä yleensäkään erillisenä ryhmänä. Martinius (1689) mainitsee sanaluokkia käsittelevässä jaksossa (De Partibus Orationis), että substantiiviin liittyvä "pronominiadjektiivi" minun tai sinun pysyy muuttumattomana, kun taas itse substantiivi taipuu. Esimerkkinä on Minun Kirian -konstruktion taivutus, jossa loppuheittoinen omistusliite esiintyy yksikön nominatiivissa ja vokatiivissa (= muodoltaan nominatiivi), nykykielen mukainen -ni yksikön muissa sijoissa (vrt. 21.2); monikossa liitteen asuna on -ni(i), monikon genetiivissa -n.

Vaikka omistusliitteitä ei vanhoissa kieliopeissa erikseen esitellä, niiden asu ja käyttö selviää implisiittisesti partisiippimuotoja valaisevista esimerkeistä. Sekä Petraeuksen että Martiniuksen temporaalirakenteissa esiintyvät kaikki omistusliitteet: Petraeus 1649 Minun nostuani, Sinun nostuas, Hänen nostuans, Meidän nostuamme, Teidän nostuanne, Heidän nostuans. Huom. mon. 1. ja 2. persoonan loppuheitoton asu (samoin Martiniuksella).

Vhaelin kieliopissa (1733) omistusliitteet murrevariantteineen esitellään eksplisiittisesti pronominien yhteydessä. Tekijän "oikeaoppiset" variantit ovat -ni, -s (ainoa loppuheittoinen asu!), -nsa, -me, -ne, -nsa. Vhael leimaa turkulaisiksi variantit -n (y. 1. p.), -ns, -m (m. 1. p.) sekä -n (m. 2. p.), joiden lisäksi hän mainitsee myös liitteiden savonmurteiset variantit. Se käsitys, joka Vhaelilla on omistusliitteiden asusta 1700-luvun alun lounaismurteessa, pätee melko hyvin myös aiempaan kirjasuomeen. Oheisesta kaaviosta käyvät ilmi VKS:ssa esiintyvät omistusliitteiden variantit persoonittain. Kunkin persoonan yleisin variantti on lihavoitu.

Taulukko 4. Omistusliitteiden variantit VKS:ssa

	YKSIKKÖ	MONIKKO
1. p.	- ni, -n, -m, -in	- m, -(m)me, -(m)mA, -n, -(n)ne, -(n)nA
2. p.	- s, -t(i), -ns, -is	- n, -(n)ne, -(n)nA
3. p.	-ns, -nsA, -s

21.2 Yksikön 1. persoona

Kuten edellisen jakson kaaviosta ilmenee, yksikön 1. persoona on ainoa omistusliite, jossa loppuvokaalin säilyttänyt variantti on loppuheittoisia yleisempi. Loppuheittoisen n -variantin osuus on Nikkilän (1985) mukaan eri teksteissä 30–40 % (Agr. 37, Westh 28, Finno 33, Sorolainen 28, R 1642 28), ja niin ollen loppuvokaalisen ni -variantin osuudeksi tulee 60–70 %. Variantin valinta on kytköksissä omistusliitteisen nominin lukuun ja sijaan: Agricolan nominatiivimuodoissa n -variantin osuus on 80 %, yksikön nominatiivissa peräti 96!

Tilanne on suunnilleen sama vuoden 1642 Raamatussa (yksikön nominatiivi 92 %). Tällaista nominatiivin ja muiden sijojen välistä eroa ei toisaalta ole Finnon ja Sorolaisen omistusliitteissä. Nikkilä toteaakin, että ensimmäinen Raamattu merkitsi paluuta Agricolan linjalle: n -variantti tuli kyseeseen lähinnä yksikön nominatiivissa. Huom. Martiniuksen (1689) kieliopissaan esittämä Minun Kirian -konstruktion taivutus (ks. edellistä jaksoa).

Liitevariantit -m ja -in ovat harvinaisia - esiintymien yhteismäärä edellä mainituissa teksteissä kolmisenkymmentä – ja etenkin m -tapauksissa voi kyseessä olla painovirhe. Nikkilä (1985) on löytänyt m -variantin Agricolalta, Westhiltä, Juustenilta, Finnolta (peräti 10 esiintymää) ja Elimaeukselta. Itse löysin yhden m -tapauksen 1600-luvulta, mutta painovirhe on tässäkin mahdollinen. Itä-Suomesta tuttu liitevariantti -in esiintyy sporadisesti Juustenin, Hemmingin ja Sorolaisen teksteissä, ei Raamatussa eikä myöhemmillä kirjoittajilla.

Esimerkkejä:

Agr. minun Poican, eiten; minun weresem

Finno minun tykönäm

Elim. Minun päällem

Hemm. Armas poicain

Sor. minun hetkein, minun cansain 'kanssani'

Kolck. minun tygöm

Andr. Tiellein 'tielleni' tai 'tielläni'.

Muist. Vhaelin kielioppi (1733) esittelee yksikön 1. persoonan "oikeaoppisena" omistusliitteenä ni -variantin; sitä vastoin -n on turkulainen ja -mi savolainen asu. 1700-luvulla mi -liitettä tapaa kansanrunoudesta, ja kansanrunoista se lienee löytänyt tiensä kielioppiinkin.

21.3 Yksikön 2. persoona

Yksikön 2. persoonan si -varianttia ei VKS:sta tapaa, sillä tämä liite on säännöllisesti loppuheittoinen (-s). Muut yksikön 2. persoonan liitteet (-ti, -ns ja -is) eivät ole paljonkaan yleisempiä kuin edellisessä jaksossa käsitellyt 1. persoonan liitteet -m ja -in. Variantti -ti esiintyy Nikkilän (1985) mukaan Agricolan ja Westhin teksteissä yhteensä parisenkymmentä kertaa (kolmesti loppuheittoisena -t). Se on yleisin Ute, Ukse -vartaloisissa nomineissa ja liittyy säännöllisesti konsonanttivartaloon, esim. totuut + ti pro totuute + si. Varianttia -ns tapaa sporadisesti Agricolan, Juustenin, Finnon ja Elimaeuksen teksteistä sekä vuoden 1642 Raamatusta. Pari tapausta olen löytänyt myös 1600-luvun saarnakirjailijoilta.

Useissa ns -tapauksissa on kysymys 3. persoonan omistusliitteen yleistämisestä muihin persooniin: sellaiset adverbit kuin aicanans, erinäns, ikänäns, yxinäns (R 1642) ym. ovat siinä määrin leksikaalistuneet, että niiden omistusliite on menettänyt aiemman funktionsa. Joissakin tapauksissa ns -variantin n on peräisin sijamuodosta (gen., ill. ym.), joten kyseessä on sijapäätteen loppu-n :n ja s(i) -liitteen yhdistelmä. Mahdollista on myös, että -ns edustaa joissakin tapauksissa yksikön 2. persoonan aiempaa * nsi -liitettä. Kaikkein harvinaisin on variantti -is, joka on yksikön 1. persoonan in -variantin rinnakkaistapaus (ks. edellistä jaksoa).

Esimerkkejä:

-s :

(esimerkkejä jaksoissa 1.4.1 ja 17.3)

-t(i) :

Agr. rackautti 'rakkautesi', sairautti, Totutti 'totuutesi', oikeutti, Laupiautti 'laupeutesi' (huom. laupiaus pro laupeus; ks. 7.2 Muist.), Wisahutti 'viisautesi', walkeusti, siugnausti, Ymberileickausti; sinun rackaut, sinun wertaist 'vertaisesi'; perechti 'perheesi', sydhendi /syðänti/.

-ns :

Agr. sinun Hengens cansa; Sinun Wanhurskaudens Oikiutten teden; sinun ia sinun Norudhens Waimon waihel (vaiheella = 'välillä'); sinun tedhens 'tähtesi'; sinun edestens, sinun cansans

R 1642 sinun suustans; sinun hengeens 'henkeäsi'

LPet. sinun Lapsillens

Ika. sinun puoleens.

-is :

Raj. Emändäis siwus 'vaimosi vieressä'

Keckonius tähteis 'tähtesi'.

Muist. Vhaelin kieliopin (1733) mukaan yksikön 2. persoonan "oikeaoppinen" omistusliite on loppuheittoinen -s. Sitä vastoin -si on savolainen ja -sti pohjalainen variantti, esimerkkeinä osas ~ osasi ~ osasti 'din del'.

21.4 Monikon 1. ja 2. persoona

Monikon 1. ja 2. persoonan omistusliitteissä tapahtunut äännekehitys ja eri varianttien funktioiden sekaantuminen on syynä siihen rinnakkaismuotojen flooraan, joka VKS:ssa kukoistaa (alkuperäisistä suhteista ks. Rapola 1965: 105–109). Useassa tapauksessa vain konteksti tai ilmaukseen liittyvä pronominin genetiivi paljastaa, kumman persoonan omistusliite on kyseessä; esim. teko(n)na on joko 'tekomme' tai 'tekonne', jalkanne joko 'jalkamme' tai 'jalkanne', samoin leipän joko 'leipämme' tai 'leipänne' tai vieläpä 'leipäni' (loppuheitosta ks. 12.1 c).

Liitevarianttien yleisyydestä saa Rapolan (1965) esityksen perusteella seuraavanlaisen kuvan. Monikon 1. persoonan omistusliite on yleisesti loppuheittoinen, vanhimmilla kirjailijoilla (esim. Agr ja Westh) -n, Sorolaisella vaihdellen -n ~ -m. Samojen kirjoittajien loppuvokaaliset muodot ovat usein n :llisiä, -(n)nA, -(n)ne. Loppuheittoisten muotojen asuksi yleistyy vähitellen -m (esim. Finno ja Hemminki), ja vuoden 1642 Raamatusta lähtien m -variantti on monikon 1. persoonan omistusliitteenä säännöllinen. Monikon 2. persoonan omistusliite on lähes aina loppuheittoinen -n, ja loppuvokaalinsa säilyttäneet asut ovat sporadisia.

Esimerkkejä:

Monikon 1. persoona:

Agr. wahingotam, meiden racas HERRAN, Meiden oijkiakäten; Meiden Aittanna, ialcana ~ ialcanne 'jalkamme', meiden syynnä, meiden syndijene tedhen, syndinne; auxema, Meiden ihoma, meiden iloma, ansioma, meiden tegomma

Finno tykönäm

Sor. meidän cansan, meidän pahat tecona

Lju. meiden laki kirianna

Raj. meidän edestän

Kex. meidän sanan 'sanaamme'.

Monikon 2. persoona:

Agr. teiden pälen, teiden Lain 'lakinne' ielkin, keskenen, teiden Teghonna, teiden Ilonna ~ ilona ~ ilone

Hemm. oppin

R 1642 sielun, ajatuxen

LPet. teidän omanna

Hamm. teidän Sielunna.

21.5 Yksikön ja monikon 3. persoona

Kolmannen persoonan omistusliite -ns on VKS:n yleisimpiä loppuheittotapauksia (ks. 12.1). Loppuvokaalisia muotoja löytyy Index Agricolaensiksesta joitakin satoja, mutta loppuheittoisia on moninkertainen määrä. 1600-luvun kirjoittajista vain Kollanius suosii loppuheitotonta nsA -asua. Rajallisella alueella, osin lounais-, osin hämäläismurteiden piirissä, loppuheiton synnyttämä saneenloppuinen -ns eli 3. persoonan omistusliite kehittyi s :ksi (-ns > -s). Tästä selittyy VKS:ssa sporadisesti esiintyvä 3. persoonan liitevarinatti -s.

Esimerkkejä:

Agr. iellens, Siastans

Martti langois 'lankojensa', drängis 'renkinsä'

Finno neuuos 'neuvonsa'

R 1642 alallas 'alallansa'

LPet. heidän Herras

Ika. heidän lähimmäises

Kex. hänen syndymäs, sydämes 'sydämeensä', hänen leposias 'leposijaansa'.