 |
||||||||||||
|
|
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
||||
|
|
|
|
|
|||||||||
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
|||||
|
|
|
|
|
|||||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
32.3 Nykyisestä poikkeava tempus
32.3.2 Imperfekti pro perfekti tai pluskvamperfekti
32.3.3 Perfekti pro imperfekti
32.3.4 Pluskvamperfekti pro imperfekti tai perfekti
Vanhan kirjasuomen tempusjärjestelmä poikkeaa nykyisestä lähinnä kahdessa suhteessa:
1) Perifrastiset eli apuverbilliset ajanilmaukset ovat yleisempiä ja osin erityyppisiä kuin nykykielessä esiintyvät. Futuuri kuuluu tempusjärjestelmään samoin kuin germaanisissa kielissä.
2) Tempussysteemi ei ole vakiintunut, joten tempuksen valintakin poikkeaa usein nykyisestä: perfektiä käytetään nykyimperfektin funktiossa, imperfektiä sekä perfektin että pluskvamperfektin funktiossa, ja pluskvamperfekti esiintyy milloin nykyisen imperfektin, milloin perfektin tilalla. Tempus saattaa vaihdella rinnasteisissakin lauseissa.
Erot voi osaksi selittää vieraiden esikuvien pohjalta: toisaalta latinan perifrastinen konjugaatio sekä eri tempusten merkitykset, toisaalta ruotsin ja saksan apuverbisysteemi ovat tarjonneet malleja. Kaikki erot eivät kuitenkaan selity vieraasta vaikutuksesta.
Tulevaa aikaa ilmaistaan vanhassa kirjakielessä paitsi preesensillä myös seuraavasti: pitää + 3. infinitiivin instruktiivi, tahtoa + 1. infinitiivin latiivi ja olla + aktiivin 1. partisiippi (= liittopreesens tai -imperfekti). Yleisin on pitää-apuverbillinen konstruktio, jonka osuus on noin kaksi kolmannesta kaikista perifrastisista futuurirakenteista (pitää-verbistä moduksen ilmaisimena jaksossa 33.2.2, nesessiivirakenteista jaksossa 39.2.2.2). Kuudesta 1600-luvun saarnasta (n. 160 sivua) poimimissani futuurikonstruktioissa oli runsaat 70 pitää-futuuria ja n. 30 olla-verbin + partisiipin yhdistelmää; tahtoa-futuureja oli vain muutama.
Ikola (1949) esittää vuoden 1642 Raamatusta seuraavanlaiset luvut (laskelmassa neljännes Raamatusta): futuurin ilmaisimena preesens 63 %, pitää-futuuri 24 %, tahtoa-futuuri 8 % (UT 5 %) ja liittopreesens 5 % (UT 8 %). Ikola on myös todennut, että vanhan kirjasuomen perifrastiset futuurikonstruktiot ovat sidoksissa persoonaan: tahtoa-futuuri esiintyy lähes yksinomaan 1. persoonassa ja liittopreesens 3. persoonassa; sitä vastoin pitää-futuuri on yleinen sekä 2. että 3. persoonassa (3. persoona ehdottomasti yleisin). Sekä pitää- että tahtoa-futuuri on 1500-luvun teksteissä – samoin Sorolaisella – yleisempi kuin 1642-vuoden Raamatussa, kun taas liittopreesens on Raamatussa tavallisempi.
Edellä esiteltyjen futuurikonstruktioiden imperfektimuotoja käytetään epäsuorassa kerronnassa futuurin vastineina, ts. noudatetaan consecutio temporumin sääntöjä: referoitavaan sivulauseeseen tulee imperfekti, kun johtolauseessa on menneen ajan tempus. Tällöinkin piti tekemän -rakenne on ehdottomasti yleisin; melko paljon esiintyy myös liittoimperfektiä oli tekevä, kun taas tahdoin tehdä -konstruktio on Ikolan (1949) mukaan Raamatussa harvinainen.
Pitää /piti tekemän -rakenteen esikuvina tulevat kyseeseen ruotsin skall /skulle göra (saksan wird /wurde ~ soll /sollte tun). Ikolan (1950) mukaan ensimmäiset suomentajat ruotsista kääntäessään toivat rakenteen vanhaan kirjakieleen, jossa siitä tuli vähitellen elävä futuurin muodostin. Tahdon /tahdoin tehdä -konstruktion malleina ovat saksan will /wollte tun ja ruotsin vill /ville göra, kumpikin rakenne aiempia futuurin ilmaisimia. Konstruktiolla on /oli tekevä voi olla esikuvanaan toisaalta ruotsin varder /vart görandes -tyyppi, toisaalta latinan facturus sum / eram. Ilmeisesti liittopreesens (tai -imperfekti) koettiin suomalaisemmaksi futuurin ilmaisimeksi, koskapa mm. Raamatun suomentajat Ikolan mukaan pyrkivät korvaamaan sillä Agricolan pitää- ja tahtoa-konstruktiot. Aivan sporadisesti kyseisen futuurikonstruktion partisiippi on tekeväinen-tyyppiä (vAinen-partisiipeista ks. 19.5.2).
Ruotsin kielessä on neljä tulevan ajan tempusta. Kun tulevaa tapahtumaa tarkastellaan nykyhetkestä käsin, kyseeseen tulevat indikatiivin futuuri (skall göra) ja ns. futurum exaktum (skall ha gjort); jos tapahtumaa tarkastellaan menneen ajan näkökulmasta, tempuksena on futurum preteriti (Han skulle just göra det när vi kom) tai futurum exaktum preteriti (Han skulle ha gjort det igår). Menneen ajan futuuria (futurum preteriti) käytetään tietenkin sivulauseissa, kun johtolauseessa on menneen ajan tempus: Han berättade inte vad han skulle göra senare. Muodoltaan menneen ajan futuurit ovat täysin identtisiä nykyruotsin konditionaalin kanssa, mutta semanttisena erona on, että niistä puuttuu irreaalisuuden vivahde. Nykysuomessa vastineena on kontekstin mukaan milloin konditionaali, milloin liittoimperfekti tai jokin modaalinen ilmaus: tekisi, oli tekevä, aikoi ~ oli aikeissa tehdä, oli määrä tehdä jne.
Pitää /piti tekemän -rakenteen esikuvana pidetystä ruotsin skola-apuverbistä tulee puhe moduksia esittelevässä jaksossa (ks. 33.2), ja samassa yhteydessä käsittelen tämän polyseemisen verbin merkitysvivahteita. Puhdas temporaalinen käyttö on vaikea pitää erillään modaalisista vivahteista, joten vanhan kirjakielen pitää /piti tekemän -rakenteita ei aina voi tulkita ehdottoman yksiymmärteisesti. Ilmeisesti rakennetta pidettiin ruotsin skall /skulle göra -konstruktion yleispätevänä käännösvastineena, olipa kyseessä temporaalinen tai modaalinen merkitys. Sitä paitsi saarnakirjailijat turvautuvat tähän rakenteeseen jopa niissä tapauksissa, joissa ruotsissa (tai saksassa ja latinassa) on konjunktiivi alisteisuuden merkkinä (ks. 33.3), joten puhtaan futuurin, futuuris-nesessiivisten ym. modaalisten merkitysvivahteiden ohella apuverbi voi olla mekaaninen alisteisuuden osoitin. Niinpä tuonnemmissa esimerkeissä on myös kaksitulkintaisia tapauksia.
Liittopreesensiä (tyyppi on tekevä) käytetään kuten nykysuomessakin yleensä vain yksikössä, joskin monikollisista partisiipeista on joitakin esimerkkejä. Tämä voi johtua partisiipin monikon (tekevät) ja aktiivin indikatiivin preesensin monikon 3. persoonan häiritsevästä identtisyydestä, kuten Ikola (1949: 148) on arvellut. Liittoimperfekti oli tekevä esiintyy lähinnä sivulauseissa samantapaisessa funktiossa kuin piti tekemän -rakenne; nykykieli käyttäisi tällöin enimmälti konditionaalia.
Esimerkkejä futuurikonstruktioista
a) pitää/piti tekemän
(1) muista sitä wiha ja costo, cuin lopulla pitä tuleman Ika 1671 A4a
(2) sinä - - synnytät Pojon [!], sen pitä oleman suuren, ja pitä cutzuttaman ylimmäisen pojaxi Kex A4a
(3) [Jeesus] ennusti - - erinnomaisesta Simon Petarille että hän piti oleman se, joca hänen oli colmaiste kieldäwä, ennencuin Cuckoi cahdesti laulaman piti Ika 1659:27
(4) Sentähden nuhtele Christus Nicodemusta, joca eij vsconut että Ihmisen piti taitaman weden ja hengen cautta wastvdesta syndyä Ika 1659:15
(5) eikä Adam itzekän tainnutenä muuta ajatella, mutta että Ihmisen sucucunda piti Perkelen cansa ijancaickisest cadotuxen tuleman LPet 1670 C4b
(6) Jumala - - sääsi heille [= pahoille enkeleille] - - Fangihuonen, cusa heidän piti ijäisestä waiwattaman LPet 1670 C2b
(7) [Jeesus] on ollut myös Esicoinen - - Äitillens, joca hänen Kärsimisens ajalla - - piti händä murhettiman, nijncuin jocu itkis ainocaista Poicans Hamm A3a
(8) [Paavali] muistutti heille mitä hän Asias kärsinyt oli, ja piti wielä Jerusalemis kärsimän LPet 1670 A3a
(9) Cosca ne Ephesos cuulit Pawalin sanoa: ettei heidän pitänyt enämbi hänen caswojans näkewän [po. näkemän] Kex Da
(10) nijncuin Jumala Engelins cautta oli sen hänelle jo ennen ilmoittanut, ettei hänen pitänyt hengis enämbi pääsemän Ika 1671 Bb
(11) [Jeesus] tahtopi sillä osotta, ettei hänen pitänyt Jumaluden, waan ainoastans jhmisen luondos puolesta kärsimän Ika 1659:6
(12) wijmeisinä aicoina, eij pitänyt woiman sitä terwellistä oppia kärsiä Ika 1671 Ba
b) tahtoo / tahtoi tehdä
(13) Minä tahdon colmannen päiwän peräst ylösnosta Raj 1654b O3b
(14) ennen cuin he huutawat, tahdon minä wastata: Cosca he wielä puhuwat, tahdon minä cuulla Raj 1654b F4a
(15) Mutta jos ei [nim. tehdä oikeutta leskille ja orvoille], nijn hän [= Jumala] tahto sen [= maallisen hallituksen] mahan cukista Raj 1654b E4b
(16) kenengä minä lähetän? cuca tahto olla meidän sanan saattajam? LPet 1670 C4b (= lat. Quem mittam & quis ibit ex nobis?)
(17) idzecukin HERran huonesta mahta iloisella mielellä lähte, cuin on cuulla saanut, että Jumala tahto händä sekä siunata, että warjella LPet 1644a D3b
(18) Waan jollei he [= papit] sitä tee, nijn Jumala tahto waatia heidän Sananscuuliains weren, jotca Synnisäns cuolewat, heidän kädestäns Ika 1659:73
(19) [Jeesus] wahwista tällä, ettei hän Seuracundans ja Christicundans tahdo ylönanda Raj 1654b G3a
c) on / oli tekevä
(20) Jesus Christus on tulewa - - ja ijancaickisen elämän andawa Kex 1680 A3a
(21) se Wanhurskas Duomari on meidän päällem puettapa autuden Waatten Flach 1680 Cb
(22) Christus - - joca Isän cannost on putcahtawa, ia hänen juurestans hedelmöitzewä Fav C3a
(23) cuca ikänäns MINUA häpe - - sitä myös Ihmisen Pojan pitä häpemän, cosca hän on tulewa Hamm C2a
(24) Nijncuin Jumalan Seuracunda Ewangeliumin selityxes on saapa cuulla ia ymmärtä Raj 1654b D4b
(25) Nijncuin teidän Rackauden oletta saattawa tämän Kirckiherra wainan ruumista hänen lepocammions Kirckon Kex A3a
(26) Ja oletta myös wijmein cuulewa nämät Textin Sanat Kex C2b
(27) [saarnat julkaistaan] että ne monel yxikertaisel Jumalata pelkäwäisel Suomalaisel hywäxi ia ojennuxexi on tulewat LPet 1644a esip.
(28) että wielä edespäin [Jumala] meille lahjoitais, caickia cuin hywyden ia cunnian puolest olemma tarwidzewat LPet 1644a F3a
(29) ehkä Perkele hän oli heitä [= opetuslapsia] cadehtiwa ja pytäwä Seulo nijncuin Nisuia, nijn hän [= Jeesus] oli cuitengin rukoilewa heidän edestäns Ika 1659:4
(30) (mingäcaldaisen yö sijan sielu olis saapa jos sinä yönä ruumist olis erkanepa) LPet 1656 B4b
(31) hän ymmärsi - - että 7. hywän ja lihawan wuoden peräst, oli 7. cowa ja nälkäwuotta seurawa Ika 1671 A3b
(32) [Paavali] päättä, että cohta hänen - - pääsemisens aica, caikista pahoista, oli lähestywä Ika 1671 Bb
(33) on hän [= kirkkoherra] händäns tainnut lohdutta, N. että se HERra, joca oli hänen nuorudesta opettanut, eij ollut hyljäwä [häntä] myös wanhudesans Ika 1671 B2a
(34) Israelin Cansa piti pyhittämän itzens ja Waattens pesemän - - ennen cuin HERRA JUMALA oli ilmestywä ja astuwa alas Hamm C4b
* Agricolan futuurikonstruktioita :
Olla -verbistä ja aktiivin 1. partisiipista koostuvilla rakenteilla on normaalisti futuurin merkitys (ks. ed. jaksoa), kun taas olla-verbin ja saman partisiipin inen-johdoksen liitolla (olla tekeväinen) voi satunnaisesti olla vastaavan yksinäistempuksen, siis preesensin tai imperfektin funktio. Adjektiiviset vAinen-partisiipit ovat vanhassa kirjakielessä yleisiä attribuutteina (ks. 19.5.2). Perifrastisissa ajan ilmauksissa nämä johdokset ovat sitä vastoin harvinaisia: niitä löytyy vain muutama kultakin 1600-luvun saarnakirjailijalta.
Finiittimuotoja on /oli tekeväinen yleisempi on liittoinfinitiivi olla tekeväinen, joka esiintyy modaalisten, usein futuuristen, apuverbien yhteydessä (ei tahdo tietäväinen olla). Valtaosassa tapauksia vAinen-partisiipin voi tulkita adjektiiviksi, mutta sillä on myös verbaalinen merkitys. Suurtaajuisimmat partisiipit ovat likimain synonyymiset pysyväinen ja seisovainen, joiden esiintymiä on kolme neljännestä tapauksista. Malleina ovat voineet olla ruotsinkielisissä teksteissä esiintyvät ilmaukset vara blivande(s) t. ståndande(s) (ruotsin perifrastisista rakenteista muussa kuin futuurin funktiossa ks. Wessén 1956:119,144). Profaaniteksteissä esiintyy mm. ilmaus ovat asuvaiset, vastineena ru. är boendes.
Eräänlaisina perifrastisina rakenteina voinee pitää myös sellaisia konstruktioita, joissa olla-verbiin vAinen-partisiipin asemesta liittyy esimerkiksi karitiivijohdos (tai 3. infinitiivin abessiivi) tai muukin adjektiivi: olla tietämätön ~ tietämätä ~ avullinen jne. Tällaisen rakenteen yhteydestä voi tavata objektinkin, esimerkiksi olla velvollinen t. velkapää + objekti (vrt. olla velkaa). Kyseiset konstruktiot ovat satunnaisia lukuun ottamatta ilmausta jokin (asia) on tietämätöin 'jtk ei tiedetä'.
a) on / oli tekeväinen
(1) Eij tahdo tietäwäinen olla nijtä, cuin eij - - Jesus Christus tahton opeta LPet 1670 B2a (= lat. Nescire velle)
(2) caicki ihmiset owat - - synnist elämät caickena elinaicanans edesäns pitäwäiset LPet 1644b A3a
(3) Cosca te rucoilette, nijn älkät olco paljo puhuwaiset nincuin pacanat Raj 1654b E2a
(4) Yhteises Canssakäymises, on hän ollut Nöyryttä ja Cunniata osottawainen itzecullengin Kolck D2b
(5) jotca oikias uscos loppun asti olit pysywäiset Hamm 1683 A4b
(6) ettei hekään pitänyt woiman olla pysywäiset tulewaisisa kiusauxisa Ika 1659:18
(7) cuinga he Christuxen cansa olit luwannet haman cuoleman asti pysywäiset olla Ika 1659:57
(8) etten me omalla woimallam, täsä hengellises sodas taida seisowaiset olla Thur 1689: 16
(9) Christus - - tahto heitä autta ja anda heille [= kristityille] woima ristin alla seisowaisna olla 'kestää vaikeuksissa' Raj 1654b 53
* Agricola:
b) on / oli tietämätöin ym.
(10) moni lähte - - terwen, waan tietämätöin on, cuinga sisälle pala (toinen versio: - - waan se on tietämät, jos hywin Sanomin sieldä tacaperin tule) LPet 1644a D2a
(11) se on tietämät maata pannel, jos ennein nouse, cuin wijmeises ylösnousemises LPet 1644a F3a
(12) se on tietämätöin cuin saamat on LPet 1644a I3a
(13) jos he [= vihamiehet] owat käändymättömät 'elleivät käänny vihanpidosta ystävyyteen' LPet 1644a 26
(14) Työmies on Palcans ansiollinen Proc 1690:27
(15) Hän on ansiollinen ettäs hänelle senteet Raj 1654b Ba
(16) senperän cuin sydän on haluinen LPet 1644a B3b
(17) Sitä wati meildä Christillinen, ja weliellinen rackaus, jonga me toinen toisellem welgolliset olemma Ika 1659:140
(18) nijncuin me olem welcapäät cunnian Esiwallalle: nijn paljo enimmin meidän pitä Jumalalle cunnian andaman Ika 1671 C4a
(19) ja jos Lapset owat wälcapäät cunnian Wanhemmillens, cuinga paljo enämmin me Jumalalle Ika 1671 C4a
* Agricola:
Muist. Tulla -verbillä muodostetaan vanhassa kirjasuomessa yleisesti passiivin perifrastisia tempuksia (ks. 18.4 ja 34.1). Satunnaisesti tulla esiintyy aktiivisenkin partisiipin yhteydessä, lähinnä ilmauksessa tulla syntyneeksi (Ikalensiksella myös tulla kääntyneeksi), joka nähtävästi mukailee ruotsin ja saksan konstruktioita (ru. varder, vart född).
Seuraavan lauseen perfektimuoto kuvastanee har blivit född, ist geboren worden -konstruktioita: Corkia Cunnialisesta Sugusta - - on hän ollut syndynyt Hamm 1683 Da.
Osmo Ikola (1950) on vuoden 1642 Raamatun tempus- ja modusjärjestelmää käsittelevässä tutkimuksessaan esitellyt tapauksia, joissa menneen ajan tempusten käyttö poikkeaa nykyisestä. Seuraava esitys pohjautuu suurelta osin Ikolan tutkimuksessa annettuihin tietoihin.
Imperfekti esiintyy milloin nykyisen perfektin, milloin pluskvamperfektin funktiossa, ja rinnasteisissa lauseissa tempus vaihtelee ainakin näennäisen mielivaltaisesti. Kyse on lähes aina aktiivilauseista. Nykykielisittäin väärillä imperfekteillä ei ole esikuvaa Raamatun lähdekielissä; runsas imperfektin käyttö kuvastaa Ikolan mukaan kansanmurteiden käytäntöä ja on siis aidon suomalaista. Imperfektin ja perfektin selvä raja nykyisessä kirjakielessä ei ole kovinkaan vanha, ja se on muotoutunut ruotsin vaikutuksesta. Kun laskee Raamatusta toisaalta nykyperfektiä edustavat perfektit ja imperfektit, toisaalta nykypluskvamperfektia edustavat pluskvamperfektit ja imperfektit, saa väärien tempusten osuudeksi 11 % (impf. pro perf.) ja 14 % (impf. pro pl.perf.).
Perfekti nykyisen imperfektin funktiossa on Ikolan mukaan Raamatussa paljon harvinaisempi (vain 0,7 % tilastossa, jossa olivat mukana nykyimperfektiä edustavat imperfektit ja perfektit). Perfektin käyttö on kuitenkin itse asiassa näkyvämpää, sillä Raamatun eri osat eroavat toisistaan huomattavasti. Perfektin suosiminen vaihtelee myös kirjoittajittain. Ahkerimmaksi perfektin viljelijäksi Ikola ilmoittaa Sorolaisen, jonka Postillasta hän on laskenut nykyisen kirjasuomen imperfektin funktioita edustavien perfektien osuudeksi 15 %.
En ole itse tilastoinut 1600-luvun saarnakirjailijoiden tempuksia, mutta vaikutelmani on, että perfekti pro imperfekti -tapaukset ovat jokseenkin yleisiä. "Väärä" perfekti vuorottelee vapaasti imperfektin kanssa rinnasteisissa lauseissa. Ikolan havaintojen mukaan tärkeämpi tapahtuma – normaalisti päälauseessa – ilmaistaan yleensä perfektillä, kun taas sivulauseissa on imperfekti. Oudon perfektin käytön syynä Ikola pitää vierasta vaikutusta: tärkein esikuva olisi Lutherin raamattu ja siis saksan kieli, jossa perfekti on menneen ajan tempuksena huomattavasti yleisempi kuin suomessa (tai ruotsissa). Sorolaisen kohdalla Ikola viittaa siihen mahdollisuuteen, että tämän ensimmäinen kieli olisi ollut saksa: Sorolaisen isä oli tullut Suomeen Liivinmaalta. Perfektin outoon käyttöön voi olla muitakin syitä, mutta niistä jaksossa 32.3.3.
Pluskvamperfekti esiintyy sekä nykyisen imperfektin että perfektin funktiossa. Perfekti ja pluskvamperfekti vuorottelevat mm. siten, että päälauseessa on perfekti, sivulauseessa pluskvamperfekti. Ns. referaattipreesensin (käytetään mm. selostettaessa kirjan yms. sisältöä) ilmaisemaa tekemistä varhempi tapahtuma ilmaistaan usein pluskvamperfektillä, nykyisin perfektillä. Etenkin passiivilauseissa pluskvamperfekti esiintyy imperfektin funktiossa ja sen käännösvastineena, mihin Ikola on tutkimuksessaan kiinnittänyt huomiota. Raamatun oudot pluskvamperfektit selittyvät osaksi lähdetekstin tempusten virheellisestä tulkinnasta, esimerkiksi pluskvamperfekti imperfektin käännösvastineena. Toisaalta on useita tapauksia, joissa pluskvamperfektin käyttöön ei ole erikoista syytä, ellei sellaiseksi katso tempussysteemin yleistä vakiintumattomuutta. Tästä tarkemmin jaksossa 32.3.4.
Nykykielestä poikkeavasti imperfektillä ilmaistaan vanhassa kirjakielessä toisaalta nykyhetkeä varhempaa tekemistä (viittaushetkenä nykyhetki), joka on nykyhetken kannalta relevanttia (1–6), toisaalta menneessä ajassa sijaitsevaa viittaushetkeä varhempaa tekemistä (7–11). Nykykielen imperfekti ilmoittaa tekemisen menneen hetken aikaiseksi; kyseinen hetki on viittaushetki. Kuten edellisessä jaksossa kävi ilmi, syyt tällaiseen imperfektin käyttöön ovat vanhassa kansankielessä. Vuoden 1642 Raamatun "vääriä" imperfektejä valaisevat esimerkit perustuvat Ikolan tutkimukseen.
(1) COsca Josua wanheni ja ijällisexi tuli, sanoi HERra hänelle: sinä wanhenit ja ijällisexi tulit, ja maata on wielä paljo jäänyt omistamata Joos 13:1
(2) Cosca Dawid näki hänen palwelians hiljaxens puhuwan, ja ymmärsi lapsen cuollexi, sanoi hän palwelioillens: cuolico lapsi? he sanoit: cuoli 2 Sam 12:19
(3) Cadzo, minä cuulin Egyptis olewan jywiä kyllä, mengät sinne ja ostacat meille sieldä 1 Moos 42:2
(4) nyt taas minun miehen pysy minun tykönäni: sillä minä synnytin hänelle colme poica 1 Moos 29:34
(5) ettekö te coscan lukenet? Lasten ja imewäisten suusta olet sinä kijtoxen walmistanut Matt 21:16
(6) Minä olin nuori ja wanhenin, ja en ikänäns nähnyt wanhurscasta hyliätyxi Ika 1659:167
(7) Vscon cautta Moses, cosca hän jo suurexi tuli, kielsi cudzutta idzens sillen Pharaon tyttären pojaxi Hebr 11:24
(8) Ja cosca he kiwitit heidän, teit he suuren kiwirouckion heidän päällens Joos 7:26
(9) Ja Cuningas otti sormuxen sormestans, jonga hän Hamanilda otti, ja andoi Mardochaille Est 8:2
(10) Hänen wertaisens ei ollut yxikän Cuningas ennen händä 2 Kun 23:25
(11) Ja cosca hän caicki nämät sanat puhui, halkeis maa heidän aldans 4 Moos 16:31
Perfektin käyttö nykykielen imperfektin funktiossa on vanhassa kirjasuomessa verrattain yleistä. Nykykielessähän perfekti ei viittaa mihinkään kiinteään ajankohtaan, vaan ilmaisee ainoastaan tekemisen nykyhetkeä varhemmaksi ja nykyhetkeen tavalla tai toisella vaikuttavaksi. 1600-luvun kirjoittajat sitä vastoin käyttävät perfektiä sellaisen tekemisen ilmaisimena, joka ei ole puhehetken kannalta relevanttia ja joka on kytköksissä menneeseen ajankohtaan. Jopa vainajien elämäkertatiedot päivämäärineen esitellään perfektissä: milloin vainaja on syntynyt, milloin vanhemmat ovat lähettäneet hänet kouluun, milloin hänet on esimerkiksi vihitty papiksi ja milloin hän on "antanut itsensä avioskäskyyn" eli mennyt naimisiin.
Edellä (32.3.1) viittasin Ikolan arveluun, että saksan kieli olisi tarjonnut mallin poikkeavaan perfektin käyttöön. Toisaalta latinantaitoisten kirjoittajien tempuksenvalintaan on saattanut vaikuttaa myös latinan tempussysteemi: latinan imperfektin käännösvastineeksi sopii yleensä suomen imperfekti, kun taas perfekti vastaa sekä suomen perfektiä että imperfektiä. Varsinaisen perfektin (= suomen perfekti) ohella latinassa on ns. historiallinen perfekti, joka esittää tapahtuneet tosiseikat toiminnan kestoon tai päättymiseen katsomatta, ts. toteaa vain mitä tapahtui ("on tapahtunut"). Nykysuomessa vastineena on tällöin imperfekti, joka on nimenomaan kertomusten ja raportoinnin tempus: Veni, vidi, vici (perf.) -> Tulin, näin, voitin. Latinaan tottuneet saarnakirjailijat saattoivat siirtää latinan historiallisen perfektin suomalaiseen tekstiinsä silloinkin, kun eivät kääntäneet lähdetekstistä.
Mainittakoon 1600-luvun kieliopintekijäin Petraeuksen (1649) ja Martiniuksen (1689) käsitykset suomen tempuksista: aktiivin tempukset ovat preesens, preteritin perfekti ja preteritin pluskvamperfekti, ja näitä valaistaan mm. seuraavin esimerkein:
Racastan (prees.)
Racastin (pret. perf.)
Minä olen racastanut (pret. pluskv.)
Nykyimperfekti on nimetty perfektiksi ja perfekti pluskvamperfektiksi. Kumpikin grammaatikko huomauttaa lisäksi, ettei suomessa tehdä eroa preteritin imperfektin ja perfektin välillä, vaan esimerkiksi minä kirjoitin on latinan muotojen scripsi (perf.) ja scribebam (impf.) käännösvastine. Mutta entä pluskvamperfekti? Preteritin perfektin käännösvastineenahan on nykysuomen perfekti, eikä pluskvamperfektista ylipäätään ole esimerkkejä! Systeemi ei siis ollut selvä edes kieliopintekijöille. Ohessa saarnoista poimittuja esimerkkejä imperfektin funktiossa käytetystä perfektistä. Huomattakoon toistuvat tapaukset, joissa sivulauseessa on imperfekti ja päälauseessa perfekti (1–4).
(1) Ja cosca - - [Mooses] cuoli, on itze Herralda haudattu - - ja Taiwasen Engelild saatettu LPet 1670 Ca
(2) Coscahän [= S. Martina] oli cuoleman taudisans on Sathanas händä lähestynnyt - - ja ruwennu händä puhutteleman, nijn S. Martina (- -) on hänen tygöns sanonut: LPet 1670 C3a
(3) cohta nijn pian cuin Messias mailman syndyi,on [Saatana] ylöskehoittanut Herrodexen händä tappaman Bethlehemis (cusa on Poica lapset caicki sen ijäiset surmatut) ja ettei se auttanut, ja HErra Christus jo tuli sille ijälle, että andoi idzens saarna wircan, on hän yllyttänyt Judalaiset händä Tappaman LPet 1670 C4b
(4) Ja että hänen [= Joh. Favorinuksen] - - Wanhembans ymmärsit hänen soweliaxi kiriallisin hariotuxin, owat he hänen ensist cotona andanut kirjalle tottua, ja sijtten Anno 1642 Festo Gregorij sijhen cuuluisan Schoulun Turkun lähettänet - - ja sitten cahdexan ajastajan perästä johdattanet siehen corkian ja cuuluisan Academian Turcuhun - -. Caxi ajastaica sen jälken on hän - - andanut itzens siehen pyhän awioskäskyn säätyyn Ika 1673 D2a
(5) Näin on tehnyt Cuningas Dawid cosca hän Waldacunnastans oli omalda Poialdans ulgos aiettu Ika 1673 B4a
(6) [piispavainaja] On myös monasti Cuningalisen May:tin käskyn jälken Herran-Päiwille waeldanut Proc 1690:41
(7) Ensimmäises Osas me cuulim mitä Christus Pijnaans ja Cuolemaans Walmistaisans on tehnytt Ika 1659:20
(8) Caikista pahoista tegoista on HErra händä pelastanut, että hän caiken elinaikans yhtä Jumalista ja cunnialista elämäkerta on edesäns pitänyt; nytt on HErra Jumala autuallisen eron cautta pelastanut händä caikest Mailmanpahudest Flach B4b
(9) Erinomaisest hywin mainittawald Pispald M. ISAAC ROTHOVIUxelda on joca wuosi taicka toinen wuosi Pappein cocous - - pidetty LPet 1670 A4a
(10) Sitten cuin Petrus oli Christuxen colmasti kieldänyt, nijn hän [= Kristus] on catzonut hänen puoleens, josta Pietari on muistanut JEsuxen sanan Ika 1659:66
Pluskvamperfektin käyttö muiden tempusten funktiossa on Ikolan (1949) mukaan aktiivilauseissa paljon harvinaisempaa kuin passiivilauseissa. Aktiivilauseissa esiintyviin outoihin pluskvamperfekteihin lienee syynä tempussysteemin vakiintumattomuus, kuten on edellä todettu. Pitiväthän kieliopintekijätkin nykyistä perfektiä latinan pluskvamperfektin vastineena (ks. ed. jaksoa). Tyypillinen tapaus on sellainen, jossa päälauseessa on preesens ja sivulauseessa pluskvamperfekti (näytteet 1–5).
Passiivilauseiden pluskvamperfekti saattaa olla vieraiden esikuvien vaikutusta, tavallaan eräänlainen käännösvirhe. Ikola on havainnut, että Raamatun outojen passiivin pluskvamperfektien vastineina on yleensä ruotsin vart ~ vordo tai saksan ward ~ wurden + partisiipin perfekti. Vaikka tällä konstruktiolla oli jo 1500-luvun ruotsissa imperfektin merkitys, kääntäjät saattoivat tulkita sen virheellisesti pluskvamperfektiksi, etenkin kun vastaavat passiivin pluskvamperfektit olivat asultaan hyvin samanlaisia: var ~ voro tai war ~ waren + partisiipin perfekti. Jos sekoitti apuverbit vart ja var, tulkitsi helposti väärin kyseisen tempuksen (ks. näytettä 8).
Apuverbien sekaantumisteoriaa puoltaa myös Martiniuksen (1689) kieliopin käsitys passiivin tempuksista. Valaisevia ovat erityisesti tekijän antamat ruotsinkieliset käännösvastineet. Kieliopissa on passiivin pluskvamperfektista ("praeteritum plusquamperfectum") seuraavat tiedot:
Praet. Plusquamperf: Amatus, eram, eras &c. Minä olin racastettu / iag wardt älskadt. Sinä olit racastettu / tu wardt älskadt. - - (s. 55).
Näyttää siis ilmeiseltä, että ruotsin varda + partisiipin perfekti -konstruktion käännösvastineena voitiin pitää passiivin pluskvamperfektia. Eihän kumpikaan 1600-luvun kieliopintekijä mainitse edes esimerkkejä perfektistä. Joissakin 1600-luvun kirjoittajien tempusvalinnoissa saattavat kuvastua myös latinan consecutio temporumin säännöt: jos päälauseessa on esimerkiksi perfectum historicum, sivulauseessa on konjunktiivin pluskvamperfekti, jos sen ilmaisema tekeminen on päälauseen toimintaa aikaisempi. Tästä selittyy joissakin tapauksissa perfektin ja pluskvamperfektin vuorottelu (esimerkit 6, 7). Oheisissa näytteissä esiintyvät Raamatun sitaatit ovat peräisin Ikolan tutkimuksesta (1949).
(1) Ja nijn lähtewät he Egyptist, v. 47. Cusa he olit ollet 430. ajastaica 2 Moos 12 summ
(2) PAwali tule Ephesoon, pane kätens nijden päälle jotca castetut olit Johannexen castella Ap. t. 19 summ
(3) Iudas neuwo omians, jutellen heille näyn, jonga hän nähnyt oli 2 Makk 15 summ
(4) Ja heidän pitä asuman heidän maallans, jonga minä minun palwelialleni Iacobille andanut olin Hes 28:26
(5) Ja minä wien heidän jällens sijhen maahan, jonga minä heidän Isillens, Abrahamille, Isaachille ja Iacobille wannonut olin Baar 2:34
(6) HERra on andanut minun elä, nijncuin hän sanonut oli Joos 14:10
(7) Ja olet - - wapahtanut minua - - Tulisista kekälistä jotca minun olit pijrittänet: Siir 51:4-6
(8) Cunradus sisälle wetä Postillasans - - yhden rascan Waimon joca - - angarald Tulispääld oli temmatu ylöspäin ia putois sitte yhden metalli Cuopan sisälle - - ja sijnä waiwasudes oli io colmandeen Päiwän, jona hänen Miehens (- -) oli neuwottu Unesa, että piti menemän Cuopan tygö LPet 1670 Ca