 |
||||||||||||
|
|
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
||||
|
|
|
|
|
|||||||||
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
|||||
|
|
|
|
|
|||||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
35.3.1 Kongruoimaton finiittiverbi tai liittotempuksen osa
35.3.2 Muita inkongruenssitapauksia
Nyky-yleiskielessä finiittiverbin, siis myös kieltoverbin, ja ei-eksistentiaalisen lauseen nominatiivisubjektin välillä vallitsee numerus- ja persoonakongruenssi. Myös liittotempusten partisiipit noudattavat subjektin lukua. Kongruenssin perusteet ovat morfologisia: jos subjekti on muodoltaan yksiköllinen, predikaattikin on yksikössä (Kansa näki), päinvastaisessa tapauksessa taas monikossa (Kasvot ovat kalpeat). Sitä vastoin finiittiverbi on yleensä yksikön 3. persoonassa, kun subjektina on lukusana tai siihen rinnastuva ilmaus (monta, pari), sekä tietenkin eksistentiaalilauseissa. Käytäntö horjuu nykykielessäkin eräissä erikoistapauksissa: jos subjektina on esim. lehden, seuran, maan yms. monikollinen erisnimi, predikaatti on milloin yksikössä, milloin monikossa. Kongruenssitapauksiin voidaan laskea myös pronominit ja niiden korrelaatit: muodoltaan yksikölliseen substantiiviin viittaava pronomini on yksikössä (Nuoriso, joka - - ). Jokseenkin ehdoton on pääsanan ja sen adjektiivisten määritteiden välinen numerus- ja sijakongruenssi, poikkeuksina sellaiset inkongruentit ilmaukset kuin samalla tapaa ~ tavoin.
Vanhan kirjakielen kongruenssisuhteet poikkeavat nykyisistä lähinnä seuraavissa suhteissa:
Latinan kieliopista tutulla termillä "constructio ad sensum" tarkoitetaan merkitykseen perustuvaa kongruenssia: kun subjektina on yksiköllinen kollektiivisana tai siihen verrattava ilmaus (joukko, senaatti, Hannibal miehineen), predikaatti voi olla monikossa. Monikossa voi olla myös tällaiseen sanaan viittaava (relatiivi)pronomini. Semanttinen kongruenssi on vanhassa kirjasuomessa yleinen, joskaan ei ehdoton. Kyseeseen tulevia ryhmäsanoja ovat mm. aviopari, esivalta, joukko, kansa, maailma, osa, paljous, perhe, väki ja ryhmäsanoihin verrattavia ilmauksia vaikkapa Jeesus opetuslapsineen, faarao sotajoukkoineen, lukusanat sekä kvanttorit moni, monta, muutamia. Ojansuu (1909) mainitsee lisäksi Agricolalta sanat huone 'perhe, suku', maakunta ja seurakunta. Samassa virkkeessä saattaa olla sekä monikollinen että yksiköllinen finiittiverbi, yleensä niin, että subjektia lähinnä oleva on yksikössä ja rinnasteisen lauseen monikossa (1):
(1) Yxi osa rupe nuriseman ia napiseman HERRA JVmalata - - wastan - - ia sanowat Raj 1654b B4b
Kuten oheisista esimerkkiryhmistä a, b ja c ilmenee, kollektiivi-ilmauksiin viittaavat pronominitkin ovat enimmälti monikollisia; kyseessä ei tosin aina ole lauseen subjekti vaan jokin muu konstituentti.
(2) että Awiopari enämmän toinen toistans racastawat Raj 1654a C2b
(3) Etten me ole picaiset soimamaan Esiwallalle heidän wicojans, jos he joscus osawat wärin mennä Ika 1659:96
(4) Nijncuin se Jumalatoin joucko, jotka JEsuxen kijnniotit, menit häpiällisestä hänen cansans Ika 1659:71
(5) Judaan cansa tahdoit händä wahingoitta Ika 1659:34
(6) Janäin owat Israelin cansa tehnet Corwesa heidän waeldaesans, napisten Mosesta wastan Raj 1654b C2b
(7) Tämä jumalatoin myös Mailma ratki eläwäld pyytä meit ylösniellä, cosca heidän wihans meihin julmistu LPet 1644b D3b
(8) Caicki Engelit olit tosin hywät, mutta yxi osa eli yxi joucko Engeleist teit Syndiä heidän Luojans wastan - - nijnyxi osa Engeleist - - tahdoit wielä ylpeydest Jumalan Cunnia itzellens omista LPet 1670 C2a
(9) Nyt että Engelit - - ia eij cuitengan caicki, waan yxi osa olit syndin langennet , nijn eij tahtonut Herra Jumala heitä armahta LPet 1670 C4a
(10) perhe laiscuudes ia hilimättömydes wilian culuttawat LPet 1656 B4a
(11) Perhe taas ei wijdzi [siunata ruokaansa] waan owat cangiat ia uppi-niscaiset LPet 1644a M2b
(12) Silloin sihen wirtan, Matoin ia Kärmetten palious laskit, joita wesi siallens tulduans vpotti Raj 1654b B2b
(13) tähän aican wuodest käy enä wäke cuin muullaisin Herran pöydälle joista muutamat sangen wähän ymmärtäwät tätä corkeata Ehtollista Raj 1654 G2a
b) Subjektina yksiköllinen pääsana + monikollinen määrite:
(14) eikö heistä yxi toisens jälken ole saanet Loppuns Proc 1690:35
(15) Nijn Cuningas Pharao, Sotajouckonensa, ajoi heitä wihaisna taca, ia saawutit heidän Meren tykönä Raj 1654b D4a
(16) että hän Opetuslapsinens käwi Sabbathina Laihoin läpitze, ia noukit tähkäpäitä Ika 1659:186
c) Subjektina kvanttori tai kvanttorillinen ilmaus:
(17) Jongatähden 10 Sucucunda owat luopuneet hänestä Ika 1659:94
(18) moni myös Jumalan sanan kylmendy ia andawat idzens saarnamiesten (- -) wiholisex LPet 1656 B4a
(19) Cuitengin monda ylimmäisist vscoit hänen päällens Ika 1659:104
(20) Monda owat cutzutut, mutta harwat walitut Ika 1659:113
(21) yxi osa taas, edzi luwattomia Welicappaleita - - nijncuin - - monda owat tehnet, ei ainoastans wanhan aican - - Mutta myösnytt tähän aican Raj 1654b B4b
(22) Sillä monda menewät Sacramendille waan harwat (Jumala paratcon) - - hedelmän cansa Sacramentiä nautidzewat Raj 1654b I3b
(23) mutamitaJumalisista kirkon Esimiehist owat myöskin sijnä lulosa Ika 1659:157
Ilkka Savijärvi on väitöskirjassaan (1977:196–) hahmotellut vanhan kirjasuomen kieltotaivutuksen kehityslinjat. Kieltoverbin inkongruenssi on lounaismurteisuus, ja Agricolan kielessä käytäntö on epäyhtenäinen: kongruenssin ja inkongruenssin suhde on suunnilleen 6 : 4. Yleisintä inkongruenssi on partikkelin ja kieltoverbin muodostamassa konneksiossa (ettei, ellei, miksei) samoin kuin liitepartikkelin yhteydessä (asu eipä lähes säännöllinen). Agricolan aikalaisilla inkongruenssi on yleistä vain monikon 3. persoonassa. Vuoden 1642 Raamatussa kieltoverbi kongruoi yksikössä säännöllisesti (partikkelin yhteydessä yksikön 2. persoonan asu on elles, ettes, jolles, mikses jne.); monikossa sitä vastoin kieltoverbi on yleisesti muodossa em (~ en), et, ei ja mukautuu siis subjektin persoonaan mutta ei lukuun. Monikon 3. persoonan normaali asu on ei he.
Ensimmäinen raamatunsuomennos hävitti kieltotaivutuksen kirjavuuden, ja Raamatun vakiinnuttama käytäntö vastaa Savijärven mukaan luonaismurteiden kantaa. Seurauksena oli synkretismi: yksikön ja monikon paradigmat yhtyivät, ja kieltosana ilmaisi ainoastaan persoonan, ei numerusta. Tästä syystä erillisen subjektisaneen osuus korostui (ei me, ei te pro emme, ette). Raamatun vakiinnuttama systeemi pysyi suurin piirtein voimassa paitsi 1600-luvun myös 1700-luvun. Savijärvi huomauttaa, että monikon 3. persoonan kongruoiva muoto eivät on täysin tuntematon 1600-luvun alkupuolelta vanhan kirjasuomen kauden loppuun asti. Kieltotaivutus on siis Raamatun jälkeisessä vanhassa kirjakielessä jokseenkin vakiintunut, joskaan ei nykysuomen mukainen. Muutos tässä suhteessa tapahtui vasta 1800-luvulla.
Paitsi kieltotaivutuksessa kongruoimattomuutta esiintyy lähinnä liittotempuksissa. Liittomuoto voi monikollisen subjektin yhteydessä olla yksikössä kokonaan (on tehnyt pro ovat tehneet) tai osittain (on tehneet pro ovat tehneet). Sporadisesti inkongruenssia tapaa myös yksinäistempusten myöntömuodoista. Seuraavassa esimerkkejä eri tapauksista.
(Monikon 1. ja 2. persoonan kieltotaivutuksesta on esimerkkejä muoto-opin jaksossa 18.1.1.)
(1) hän etzi myös ristillä - - omia ia rackaita Lapsians, jotca, waicka ey hekän ilman synnitä ole, rucoilewat Jumalalda jocapäiwä armo Fav B2b
(2) Sillä, nijncuin P. Pawali todista, tämän nykyisen ajan waiwat, ey ole sen cunnian werta, cuin meille ilmoitetan Fav 1665 Ca
Huom. imperatiivitapaukset (3, 4), joissa ei pro älköön:
(3) Ja lyhykäisest sanot, ei yxikän olco toisellens pahennuxexi, erinomaisest nijlle pienille, josakin menos LPet 1644a L3b
(4) lächdettäkän sen [= lahjan] hänen käteens, ia ey iulkisest andako As 30.8.1664
b) Liittomuoto tai sen osa kongruoimaton:
(5) Tällä tawalla on Christusta Perkelet myös kiusannut Ika 1659:151
(6) Cuinga Palweljat on pitänyt ja käyttänyt hänen HERrans tawarata Kex Bb
(7) Ja lyhykäisest sanot, ei yxikän olco toisellens pahennuxexi - - josakin menos cuin sittä oli caicki muut vloslähtenyt LPet 1644a L3b
(8) ey cuitengan pitänyt hänen, eikä yhdengän nijden jotca Christuxen päälle uskowat, cuoleman eikä peräti huckuman, waan hän ia caicki muut walitut oli eläwä Fav Cb
(9) Silläcosca he sen tekewät, nijn he on pelastanuet heidän Sieluns Ika 1659:73
Huom. myös imperatiivi odottakoon pro odottakoot:
(10) Caicki uscowaiset ilolla tätä päiwä odottacon ja - - nostacon pääns ylös Thur 1689:23
* Agricola:
Sellaisia inkongruentteja attribuutin + pääsanan liittoja kuin tällä tapaa, samalla kertaa tapaa melko usein myös 1600-luvun saarnoista. Yleisin lienee ilmaus samal muotoo 'samalla tavalla', ja juuri muoto-sanan partitiivin sisältäviä konneksioita esiintyy runsaasti. Laur. Petrin tekstistä ovat peräisin mm. seuraavat: Ei - - millän muoto, hengelisel muoto, luonnollisell muoto, monella muoto, näkywäisel muoto, sillä muoto. Harvinaisempi on samal tapaa (esim. Pacchalenius). Esitetynlaiset konstruktiot ovat käypää kieltä nykyäänkin, mutta sporadisesti teksteistä tapaa kongruenssirikkeitä, tosin 1600-luvun saarnakirjailijoilta vain harvoin. Laur. Petrin tapaukset joca Huomenis 'joka aamu, kaikkina aamuina', ei yxikään muut 'eivät ketkään muut' edustavat tavallaan semanttista kongruenssia, kun taas Agricolan teksteissä on selviä lapsuksia: heiden parandamatoin paha [= parantumattoman pahan] Elemens teden /tähden/; yxi nijste caikein lodhulinen Prophetaist [= lohdullisimmista profeetoista].