Katsaus vanhaan kirjallisuuteen

4. 1700-luvun kirjasuomi

4.1 Uusi vuosisata

1700-lukuun ajoittuu komparatiivisen eli vertailevan kielitieteen synty. Suomessa kuten muuallakin Euroopassa kiinnostuttiin kielistä ja niiden alkuperästä: ensimmäistä kertaa haluttiin tutkia tieteellisesti suomen ja muiden kielten yhteisiä piirteitä ja mahdollista sukulaisuutta.

Vuosisadan alussa esitettiin hyvinkin ristiriitaisia käsityksiä kielten sukulaisuudesta. Ruotsalainen Bengt Skytte esitti, että viron, karjalan ja lapin kielet olivat sukua suomelle; saksalainen tutkija Martin Fogel yritti osoittaa suomen, unkarin ja lapin kielten sukulaisuuden. Ruotsin oppineiston keskuudessa syntynyt kansallisromanttinen liike halusi omasta puolestaan luoda maalleen loistavan menneisyyden, mikä oli tietenkin Ruotsin suurvalta-aseman heijastusta. Niinpä Olaus Rudbeck vanhempi esitti muun muassa, että ruotsalaiset olivat olleet maailman ensimmäisiä kansoja; Rudbeck nuorempi taas kertoi virolaisten, suomalaisten ja lappalaisten saaneen alkunsa Israelin kymmenestä kadonneesta sukukunnasta.

Ruotsista kansallisromanttinen liike ja sen edustama ajattelutapa levisi Suomen puolelle Turun akatemiaan, jossa eräs opiskelija kirjoitti 1697 väitöskirjan suomen ja heprean sukulaisuudesta. Vielä 1712 heprean ja kreikan – pyhien kielten – professori Daniel Juslenius piti virkaanastujaisesitelmän, jonka aiheena oli suomen ja pyhien kielten yhteinen alkuperä. Pian tämän jälkeen fennistiikan tutkimus jätti fantasiat ja tyytyi faktoihin.

1700-luvulla Turun akatemiassa pidettyjen maisterin- ja tohtorinväitösten aiheena oli useaan kertaan suomen ja muiden kielten sukulaisuus; valtaosa väitöskirjoista ja graduista tehtiin Henrik Gabriel Porthanin ohjauksessa. Kieli oli tietenkin latina. Alla on lueteltu esimerkkejä aiheista:

suomen ja unkarin yhteys skandinaavisiin kieliin (Olaus Rudbeck 1717)
arabiaa käsittelevän väitöskirjan liitteenä luettelo arabian ja suomen sukulaissanoista (Clewberg 1757)
suomen kielen suurenmoisuus ("amplitudo", Byller 1766)
suomalaisten taikausko (Lencqvist 1782)
pirkkalaiset ("de Bircarlis", Frantzen 1786)
suomalaisten maagiset taidot (Rosenbom 1789)
suomen kielen nominien deklinaatio (Hildeen 1797)
suomen ja unkarin kieliopin sukulaisuus (Gyarmath 1799)
suomen päämurteet (Sarelius 1801)

Huittisten kirkkoherra Nils Idman painatti 1774 suomen kansan historiaa valaistakseen kirjoituksen, jossa hän yritti osoittaa suomen ja kreikan yhtäläisyydet. Gradujen ja väitösten ohjaaja Porthan toimitti 1799 painoon tieteellisen edition Paavali Juustenin piispainkronikasta.

Ruotsin suurvalta-asema kasvatti isänmaallisia tunteita. Suurvalta-ajattelu ja yltiöisänmaallisuus heijastuivat myös hallituspolitiikkaan: virat pyrittiin täyttämään Ruotsin miehillä niin emämaassa kuin provinssi-Suomessa. Sitä paitsi monet suomalaiset hakeutuivat Ruotsiin parempiin virkoihin ja leveämmän leivän ääreen. Ruotsalaistumista edistivät myös 1700-luvun sodat, isoviha ja pikkuviha.

Isonvihan aikana (1710–1721) venäläiset miehittivät Suomen kokonaiseksi vuosikymmeneksi, pikkuvihan aikana muutamaksi vuodeksi. Virkamiehet ja suuri osa papistoa pakenivat Ruotsiin. Osa jäi sille tielleen, osa palasi ruotsalaistuneena. Sodat heikensivät Ruotsin suurvalta-asemaa, sillä ei menetetty ainoastaan maa-alueita vaan myös arvovaltaa. Tämäkin saattoi osaltaan vaikuttaa siihen, että suomen kieltä alettiin arvostaa ja tutkia tieteellisesti. (Ks. myös 4.7.2.2 Onnittelut)

4.2 Mitä 1700-luvulla painettiin

FREDRIK WILHELM PIPPINGIN Luettelo Suomeksi präntätyistä kirjoista (1856–57) alkaa Agricolan Abckiriasta ja päättyy 1800-luvun puolivälin painotuotteisiin. Luettelossa on runsaat neljätuhatta numeroa (nimekettä). Näistä vain 350 on 1500- ja 1600-luvun painatteita, kun 1700-luvulta on kertynyt 1440 nimekettä.

Eri kirjallisuudenlajeja edustavien painatteiden määrän perusteella ei voi arvioida kunkin genren vaikuttavuutta; painatteiden laajuus (sivumäärä) vaihtelee, samoin vaihtelee yhden ja saman painatteen yhteydessä mainittujen uusintapainosten määrä. On ilmiselvää, että uskonnollinen kirjallisuus voittaa laajuudessa muut genret – onhan Raamatusta, katekismuksesta ja virsikirjoista otettu yhä uusia painoksia.

Pippingin numeroista ja nimekkeistä saa kuitenkin käsityksen siitä, mitä uutta 1700-luvun painettu kirjallisuus tarjoaa. Karkeasti arvioiden 1700-luvun painatteista viidennes on runomuotoisia ja neljä viidennestä proosaa. Runot kuuluvat milloin uskonnolliseen, milloin maalliseen kirjallisuuteen (vrt. virret ja häärunot ym. onnittelut).

Valtaosa nimekkeistä (n. 60%) on virkakieleen kuuluvia: asetuksia, plakaatteja, julistuksia, pöytäkirjoja, kirjeitä, puheita sekä rukouksia ja kiitoksia yhteisistä asioista. Näitä painatteita on edellisiin vuosisatoihin nähden viisinkertainen määrä. (Ks. myös 4.5 Asetukset ja muu virkakieli)

Selkeästi uskonnolliseksi katsottavan kirjallisuuden (Raamattu, katekismus, virsirunot, postillat, saarnat, hartauskirjat ja "tutkistelemukset") piiriin kuuluu nimekkeistä noin viidennes. Tässä on otettava huomioon, että yksittäisten nimekkeiden sivumäärä on usein todella suuri (Raamattu, postillat), joten painosivujen määrää ei voi arvioida nimekkeiden määrän perusteella.

Maallista, siis ei-uskonnollista kirjallisuutta edustavat toisaalta ns. personaliakirjoitukset - vainajien runo- tai proosaelämäkerta, onnittelut ja surunvalittelut - , toisaalta uudenlainen yleisproosa. Näiden genrejen yhteisosuus on runsas viidennes 1700-luvun kirjallisuudesta. Tärkein on uusi yleisproosa, johon on laskettava almanakat, neuvot ja ohjeet kansalle, uutisointi eli "jutut", Gananderin kansanperinne- ja kansanvalistuskirjoitukset sekä Lizeliuksen Suomenkieliset Tieto-Sanomat (ks. tarkemmin 4.3, 4.4 ja 4.6).

Nimekkeiden valossa uskonnollisen kirjallisuuden osuus on 1700-luvulla tosiaan vain viidennes painotuotteista. On toisaalta olennaista, että 1600-luvulla alkanut personaliakirjoittelu vahvistuu ja että mukaan tulee uusia genrejä, kuten almanakat, sanomalehti, uutiset ja artikkelit, kansanvalistus (ohjeistus) ja kansanperinne (sadut, arvoitukset ja mytologia).

4.3 Fennofiilien saavutukset

Professori Daniel Juslenius, joka alkuun haihatteli suomen hienoilla kielisukulaisilla, julkaisi vuonna 1745 ensimmäisen tieteellisen suomen kielen sanakirjan Suomalaisen Sana-Lugun Coetus. Kirjassa oli 1600 hakusanaa, joille oli annettu ruotsalaiset ja latinaiset vastineet. Eräälle ystävälleen suomeksi kirjoittamassaan kirjeessä Juslenius kertoi sanakirjatyöstään seuraavasti: "sillä sen tähden minä sitä [sanakirjaa] olen ruvennut kokoomaan, että muutkin näkisit, ettei meidän kielemme ole niin huono kuin se huonona pidetään". (TEKSTI 33)

Jusleniusta ja hänen seuraajiaan sanotaan fennofiileiksi, Suomen ja suomalaisuuden ystäviksi, ja edellä siteerattu kohta Jusleniuksen kirjeestä sopisi hyvin 1700-luvun fennofiilien motoksi. He alkoivat kerätä suomalaista kansanperinnettä – sananlaskuja, satuja, runoja ja mytologisia tarinoita – ja toivat tällä tavoin suomen kieleen aitoja kansankielen aineksia. Mainittakoon, että jo 1702 HENRIK FLORINUS toimitti painoon Wanhain Suomalaisten Tawaliset ja Suloiset Sananlaskut, joita mm. LAURENTIUS PETRI ja hänen poikansa GABRIEL TAMMELINUS olivat 1600-luvulla keränneet vuosikymmeniä. (TEKSTI 32 A)

Vuonna 1733 kirkkoherra BARTHOLDUS (PÄRTTYLI) VHAELIN leski toimitti painoon miehensä kirjoittaman suomen kieliopin (Grammatica Fennica) lajissaan kolmannen. Tällä kertaa suomen sijajärjestelmä ei ollut kytköksissä latinaan: Vhael esittelee peräti neljätoista sijaa (edeltäjillä oli vain kuusi). Mukana on edelleen latinan vokatiivi eli kutsumasija; komitatiivi puuttuu, koska tekijä on käsittänyt sen omistusliitteiseksi instruktiiviksi (Descriptivus). Vhaelin akkusatiivi on kahtalainen: söi leiwän on Accusativus totalis, söi leipää Accusativus partialis. Suomen äänteet ja oikeinkirjoitus on selkeästi esitetty, samoin paino ja kesto. Lauseoppi kirjasta puuttuu, kuten sen edeltäjistäkin eli 1600-luvun kieliopeista.

Toisen suomen kielen tieteellisen sanakirjan (Nytt Finskt Lexicon) laati CHRISTFRID GANANDER 1787. Kirjaa ei tuolloin painettu, vaan se jäi Akatemian kirjastoon käsikirjoituksena, 2 900:na tiheään kirjoitettuna sivuna. Kun Turku paloi 1827, käsikirjoitus oli onneksi lainassa ja pelastui siten jälkimaailmalle. Nytt Finskt Lexicon julkaistiin näköispainoksena vasta 1940. Syynä siihen, että Gananderin kirja ei päässyt painoon, oli käsikirjoituksen tarkastaneen Porthanin kanta: tämä ei hyväksynyt Gananderin työtä sellaisenaan.

Gananderin sanakirja on moderni siinä suhteessa, että se sanojen lisäksi sisältää tuhansia aitoja sitaatteja aiemmasta suomalaisesta proosasta ja kansanrunoudesta. Osmo Hormian väitöskirja (1961) on suhteellisen kattava esitys sanakirjan lähdeaineistosta. Lisätietoa saa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen 1997 julkaiseman Gananderin sanakirjan alkusivuilta. Syynä siihen, että sanakirja ei aikoinaan päässyt painoon, oli käsikirjoituksen tarkastaneen Porthanin kanta: tämä ei hyväksynyt työtä sellaisenaan.

Gananderin oivallinen sanakirja ei ollut suinkaan hänen ainut suurteoksensa. Kansanperinteen tuntija julkaisi vuonna 1783 poimielman Suomalaiset Arwotuxet, Wastausten kansa (TEKSTI 35 A), v. 1784 kansainvälisistä saduista suomentamansa eläinsatujen koosteen Uudempia Uloswalituita Satuja (TEKSTI 47) ja v. 1789 jumalia ja uskomuksia käsittelevän tutkimuksen Mythologica Fennica. Eläinsadut olivat Gananderin käännöksiä, joten niissä näkyy paitsi vieras vaikutus myös Gananderin pohjalainen kotimurre. Arvoitukset puolestaan kuvastavat useaa eri murretta. Sanakirja on murteiden aarreaitta, mutta sen vaikutus jäi aikanaan olemattomaksi, kun käsikirjoite jäi hyllylle.

Ganander julkaisi myös hää- ja muita onnentoivotuksia (TEKSTI 45) sekä kansanvalistuksen kannalta tärkeät kirjoitukset Talonpojan sää- eli ilmakirja (1773), Maan-Miehen Huone- ja Koti-Aptheeki ja Eläinden tauti-kirja (1788).

4.4 Sanomalehdet ja niiden edeltäjät almanakat

Suomalaisen lehdistön syntytarinassa on mainittava HENRIK GABRIEL PORTHAN, joka ei tosin kirjoittanut suomeksi vaan ruotsiksi ja latinaksi. Turun akatemian professorina ja rehtorina Porthan kasvatti kokonaisen opiskelijoiden sukupolven. Siihen aikaan "poika lähetettiin Porthanin luo", kun hän lähti opiskelemaan Turun akatemiaan. Vaikka Porthan ei itse käyttänyt suomea kirjoituksissaan, hän kannusti muita siihen. Hänen oppilaansa laativat professorinsa johdolla useita Suomea ja suomen kieltä käsitteleviä väitöskirjoja ja tutkielmia (ks. lisää luku 4.1)

Porthan keräsi suomalaista kansanperinnettä, ja lukuisissa tutkielmissa ja artikkeleissa hän käsitteli Suomen historiaa, runoutta, mytologiaa sekä kielen rakennetta ja alkuperää. Hän haaveili jopa oman kieliopin kirjoittamisesta. Niin pitkälle hän ei koskaan ehtinyt mutta lähelle kuitenkin. Hän varusti oman Vhaelin kielioppinsa välilehdillä ja liitti kirjan loppuun viitisenkymmentä lisäsivua. Välilehdille hän kirjoitti kommentteja (latinaksi) ja omia ajatuksiaan ja lisäyksiään. Lisälehdille hän kirjoitteli syntaktisia havaintojaan: ensimmäinen suomen kielen lauseoppi hahmottui siis jo 1700-luvun loppupuolella. Porthanin välilehditetty Vhael löytyy Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmista.

Turussa Porthanin ympärille muodostui Auroraseuraksi kutsuttu ryhmittymä, joka toimitti 1770-luvulla ruotsinkielistä aikakauslehteä Tidningar Utgifne Af ett Sällskap i Åbo. Porthanin lehteen lähetti kirjoituksiaan Tyrväällä syntynyt Mynämäen kirkkoherra ANTTI LIZELIUS. Ilmeisesti Tidningarin innoittamana Lizelius alkoi julkaista ensimmäistä suomenkielistä sanomalehteä Suomenkieliset Tieto-Sanomat. Ensimmäinen numero ilmestyi syyskuussa 1775 ja sen jälkeen 24 numeroa vuoden 1776 aikana. (TEKSTI 43)

Auroraseuran ruotsinkielinen lehti vetosi sivistyneistöön, jonka käsitys suomen kielen kelpoisuudesta sivistyskieleksi oli väheksyvä tai kielteinen. Suomalainen rahvas ei olisi juuri välittänyt Tidningarin kulttuurisisällöstä; sen piti ensin saada tietoa arkielämää ja omaa toimeentuloaan koskevista asioista, jotta tietotaso ja sen mukana myös elintaso kohenisi. Tähän oli käytettävä kansan omaa kieltä. Lizeliuksen Tieto-Sanomat oli "kansanvalistusta". Sen edeltäjiä olivat vuotuiset almanakat, joiden suomenkielisen sarjan aloitti Laurentius Petrin pojanpoika, Turun akatemian matematiikan professori LAURENTIUS TAMMELIN vuonna 1705.

Tammelin julkaisi yhteensä seitsemän almanakkaa vuoteen 1713 mennessä. Tämän jälkeen almanakkoja ei ilmestynyt yli vuosikymmeneen; maassa elettiin isonvihan eli venäläismiehityksen aikaa ja kulttuurin kehitys oli pysähdyksissä. Vasta 1726 toinen matematiikan professori Nicolaus Hasselbom jatkoi Tammelinin työtä ja toimitti kahdenkymmenen vuoden aikana painoon vuotuisen almanakan muutaman vuoden keskeytystä lukuun ottamatta. Vuodesta 1749 lähtien Ruotsin Tiedeakatemia sai erioikeuden almanakan laatimiseen koko valtakunnassa, ja tämän jälkeen almanakka ilmestyi vuosittain.

Almanakkojen yleishyödylliset artikkelit, ns. liitekirjoitukset (TEKSTIT 36, 37, 38), käsittelivät maatalousväestölle elintärkeitä kysymyksiä aivan kuten valtaosa ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden artikkeleista. Tieto-Sanomissa oli sääennustukset, vuotuisten markkinoiden ajankohdat sekä kirjoituksia tähtitieteen ja historian alalta ja myöhemmin paljolti maataloudesta. Lehteen kuului myös uutisosasto, jossa kerrottiin maailmalta kantautunutta tarua ja totta.

Lizeliuksen artikkelit olivat yksitoikkoisen opettavia. Artikkelien kieli oli yläsatakuntalaista ja lauseopissa oli runsaasti svesismejä. Vieraat sanat Lizelius joko selitti tai korvasi täysin suomalaisperäisillä; esim. sanat Jäämeri, kielikunta, pykälä, tapahtuma, tiedonanto ja syöpä ovat Lizeliuksen keksimiä.

Ensimmäisen ilmestymisvuoden jälkeen lehti lakkautettiin, koska tilaajia oli vain muutama sata. Lounais-Suomen ulkopuolella lehteä ei edes tunnettu – mainontaahan ei ollut. Vähäinen kiinnostus saattoi johtua myös epäluuloisuudesta kaikkea maallista kohtaan: vain uskonnollista tekstiä luettiin hartaasta halusta. Tämän asenteen papit olivat iskostaneet kansaan.

4.5 Lakikielestä yleisproosaan

Ruotsin lakikirja Sveriges Rikes Lag käännettiin 1734 taas suomeksi, ja tällä kertaa se jopa painettiin, tosin vasta 1759 (TEKSTI 41). Aiemmat 1500- ja 1600-luvun käännöksethän jäivät lojumaan käsikirjoitteina (ks. tarkemmin luku 3.3.). Kääntäjä SAMUEL FORSEEN oli saanut työnsä valmiiksi ja ehtinyt kuolla, ennen kuin kirjan korjailtu laitos pitkäksi venyneen tarkistustyön jälkeen saatiin painoon. Sota-artikloista (ks. 3.3.) julkaistiin 1795 kuninkaan (Gustaf Adolf) Uudistetut Sota-Artikkelit ja taas uusi versio 1798. Kumpikin versio oli tarkoitettu sekä maa- että merijoukoille.

Asetusten ja muun ruotsin kansliakielen suomennoksia oli 1600-lukuun verrattuna viisinkertainen määrä. 1700-luvun sodat – isoviha ja pikkuviha – sekä Suomen eli Österlandin horjuva puolustus lisäsivät tiedotuksen kysyntää. 1600-luvun Ruotsin ja Tanskan välisten sotien sijasta keskiöön nousivat Suomen ja Venäjän maantieteellisen läheisyyden tuomat jännitteet.

Asetukset ja muu virkakieli

Asetuksia ja niihin verrattavia painatteita on Pippingin luettelossa 1500- ja 1600-luvulta n. 160, 1700-luvulta n. 860. Asetuskategoriaan kuuluvat myös kuninkaan kanslian sekä sen alaisten instituutioiden julkaisemat puheet, rukoukset ja kiitokset, joita asetuksista on kymmenesosa.

Edellisen vuosisadan tavoin asetusten kestoaiheita olivat vuotuiset rukouspäivät ja niihin liittyvät rukoustekstit. Tiheään toistuvat yhteiset rukoukset ja kiitokset, sotaonni, voitto ja rauha, kuninkaan kotiinpaluu sodasta ja matkoilta, kuningattaren raskaus ja perillisten syntymä.

Erityyppisiä koosteita olivat formuläärit: valat, kruununrahain kuittikirja, kontrahti, tutkinnot perustuslaista, hallitusmuoto, aiempien asetusten punktit tai yhteenveto mm. velvollisuuksista jne. Useana vuonna on painettu paloviinaa koskevaa kielto tai yhteinen julistus, jolla viinan valmistus saatettiin sallia esim. kymmeneksi vuodeksi.

Painatteiden nimenä on yleisimmin asetus, plakaatti, julistus tai kuulutus. Suomennoksissa esiintyy myös monenmoisia ruotsalaisen lähtötekstin inspiroimia termejä:

asetus ja kielto
asetus ja sääntö
varjellus ja asetus
kirja/kirjoitus ja käsky
kirja ja päällepano
resoluutio eli päätös ja selitys
edespano ja varoitus
vakuutus ja vahvistus
valtakunnan säätyin päätös t. suostumus
selitys asetuksen ym. päälle
publikationi ja kuulutus
instruktioni
pardoni- eli armoplakaatti
reglementti.

Kun tiedotettiin kuninkaan päätöksistä, julkaisujen nimiä olivat myös ilmoitus tai (yhteinen) tiedonanto (TEKSTI 42). Käskyjen, kehotusten ja kieltojen aiheita olivat mm. (luvaton) kalastus, sairaalan "ruokajärjestys", viinanpoltto, salakuljetus, kiertelevät mustalaiset eli tartaarit ja velkavankeus. Sota-aikoina aiheina olivat kapina, sotilaiden vaatettaminen ja sotakarkurien armahtaminen. Rukousten sekä kiitos- ja ylistyskirjojen aiheina olivat paitsi hallitsijan ja hänen perheensä kohtalo, myös voitto sodassa ja tuleva rauha.

Painetut puheet ovat yleensä hallitsijan, joissakin tapauksissa säätyjen edustajien tai muun kuninkaan puheille päässeen henkilön pitämiä. Puheita on pidetty kirkoissa sekä mestauspaikoilla ennen teloitusta.

Vuosisadan lukuisat sodat sekä hallitsijanvaihdokset (esim. Kustaa III:n murha) lisäsivät kuninkaan kanslian tiedotteiden määrää: sotaväenotot, varustustoimet Suomessa, isänmaan puolustus (Suomen miehet), saaristolaivasto ja kyyditykset sekä julistus kuninkaan kuolemasta olivat tiedotteiden aiheita.

Vuosisadan uudistustöistä kertovat asetukset Turun lääninlasaretista, "rääpälein" (= kangastilkkujen) kokoamisesta, yhteistyöstä metsätaloudessa Pohjanmaalla, lastenliitosta, maanmittauksesta, Suomen verotuksesta jne.

Asetusten yhteydessä on myös muistettava keisarinna Elisabetin manifesti, jossa suomalaisia innostettiin eroamaan vanhasta emämaasta Ruotsista: "Manifest -- Annettu Mosccous d. 18 Martii Cuusa 1742" (Pipping 662) ja "Translat. Manifesti. -- Annettu -- 29. päiw. Touco-Cuusa 1742. -- Stockholmisa -- (TEKSTI 40)

Jo isonvihan alussa 1713 painettiin venäjäksi ja suomeksi venäläisen kenraalin kreivi Ajraxinin julistus, jossa vakuutettiin suomalaisten säilyttävän oikeutensa ja kehotettiin kodeistaan paenneita palaamaan.

Hyvää suomea

Ensimmäisenä suomenkielisenä luonnonopin kirjana pidetään 1791 ilmestynyttä JUHANA FROSTERUKSEN teosta Hyödyllinen Huwitus Luomisen Töistä. (TEKSTI 48). Vaikka Frosteruksen kirja käsittelee luontoa, se on tavoitteiltaan uskonnollinen, opas Jumalan hyvyyden tuntoon. Teesinä on, että Jumala ilmoittaa itsestään luomistöissään. Teos on luonnontieteellisiltäkin osiltaan Jumalan kunnian ja hyvyyden ylistystä, mutta sen lisäksi sivumäärästä lähes kolmannes on omistettu autuudenopille. Frosteruksen "luonnonopin" harras, yksinkertainen kristillisyys selittää kirjan saaman suosion: siitä otettiin painos toisensa jälkeen, yhdeksäs painos vuonna 1850. Vastaanotto oli aivan toinen kuin Antti Lizeliuksen "maallisen" yrityksen.

Juhana Frosteruksen kirjan kieli on arvioitu paremmaksi kuin minkään muun Ruotsin vallan aikaisen teoksen. Esimerkiksi Helsingin yliopiston ensimmäinen suomen kielen lehtori Carl Niclas Keckman valitsi sen tekstiluentojensa pohjaksi 1830-luvulla. Ortografia oli edelleen osin vanhaa ja aikansa elänyttä: esimerkiksi b, d ja g olivat edelleen nasaalien yhteydessä p:n, t:n ja k:n vastineina, ja käytössä olivat kirjaimet z jax. Kainuussa syntyneellä Frosteruksella olisi ollut edellytykset esiintyä itämurteiden puolestapuhujana, mutta hän valitsi kirjassaan jonkinlaisen keskitien. Itämurteinen luonnonoppi olisi tuskin houkutellut yhtä paljon lukijoita.

Frosteruksen 1787 sepittämän kalevalamittaisen runoelman Jumalan Pyhästä Laista Kai Laitinen (1981) laskee 1700-luvun parhaisiin runotuotteisiin

Suomen kielen tieteellisestä viljelystä ovat Vhaelin kieliopin, Jusleniuksen ja Gananderin sanakirjojen sekä Gananderin kansanperinnejulkaisujen ohella esimerkkeinä Turun akatemian opinnäytteet ja muu tutkimus (ks. myös 4.1). Esaias Hildeen kirjoitti 1797 latinankielisen väitöskirjan suomen nominien taivutuksesta ja seurasi esityksessään Vhaelin vakiinnuttamaa neljäntoista sijan järjestelmää.

4.6 Uudenlaista proosaa

1700-luvun uutta antia olivat toisaalta kansalle tarkoitetut neuvot ja ohjeet sekä varoitukset, toisaalta kertomukset eli "jutut". Kumpaakin genreä alkoi ilmestyä runsaasti isonvihan jälkeen, ennen vuotta 1730. Ohjejulkaisuja on kaksi kertaa niin paljon kuin juttuja.

Neuvot ja ohjeet

Ohjeita tarvittiin maa- ja metsätalouteen sekä sairauksien ehkäisyyn ja hoitoon, mutta myös paloviinan ja monen muun aineen valmistukseen. Koottuja ohjeistoja ovat Gananderin valistusjulkaisut 1770- ja 1780-luvulta, almanakkojen liitekirjoitukset (ks. myös 4.4) sekä Lizeliuksen sanomalehti Suomenkieliset Tieto-Sanomat, mutta uusia ohjeita painettiin tarpeen mukaan.

Neuvojen ja ohjeiden aiheita on listattu alla (ortografia modernistettu).

Maanviljelyyn liittyviä ohjeita:

neuvo tupakin istutuksesta
neuvo kuinka ryytimaan yrttein kasvannot Suomen maasa taitaan saatettaa tuleentumaan (Pehr Adrian Gadd, akatemian kemian professori)
neuvo maan viljelemisestä yhteiselle kansalle
neuvo ja johdatus maanviljelemisen ja huoneenhallituksen parantamiseen Oulunporin ja Kajaanin läänisä yhteisen kansan hyväksi
maapäärynäin kasvattamisesta

Eläinten (karjan) tauteihin ja karjanhoitoon liittyviä ohjeita:

lyhykäinen neuvo ja opetus kuinka pitää itsens käytettämän norin [nori 'boskapssjuka', Gan.; toim. huom.] eli karjan taikka eläintenruton aikana
neuvo karjaruton vaatimista toimista
julistus yhdestä Hollantisa käyväisestä tarttuvaisesta eläimentaudista (kuninkaan kanslia)
karjantaudista Suomesa ja sen parantamisesta ja estämisestä
neuvo ja julistus kuinka eläinten rutto eli tarttuvainen amputauti Suomesa taitaan estettää ja parattaa
neuvo maamiehelle karjan elättämisestä kun ei ole ruokaa

Ohjeita erilaisten aineiden valmistukseen:

lyhy tutkistelemus paloviinan polttoaseista ja paloviinan valmistamisesta
neuvo salpietarilatojen rakentamisesta
neuvo salpietarin valmistamisesta
kuinka koivunparkkia pitää puun päältä poisotettaman
neuvo pihan [s. v. pihka; toim. huom.] kokoamiseen ja hartsin valmistukseen
lyhy neuvo järvi- ja suomalmin sulattamisesta

Ohjeita ruoan- ja juomanvalmistukseen:

kehoitus ja neuvo kuinka maito siivollisesti käytettämän ja voi toimellisesti valmistettaman pitää
tieto ja neuvo kuinka yhdestä tynnyrestä hyvistä maltahista taitaan saataa 560 eli 600 kannua hyvää ja hyvänmakuista juomaa
neuvo ruoan valmistukseen jäkälästä ja sammalesta

Ohjeita (kulku)taudeista:

neuvo kansalle rupulin (eli rokon) istuttamisesta [panento-rupuli eli vaksiini ’rokote’ otettiin Suomessa käyttöön noin v. 1800 ehkäisemään vuotuista rokkoepidemiaa eli ”lapsiruttoa”; istuttaa = rokottaa. TVS 11/1823]
neuvo kansalle kulku- ja tarttuvaisten tautien estämisestä ja parantamisesta

Tapa- ja käytösohjeita:

neuvo hyvihin ja siivollisihin tapoin nuoruudelle (= nuorille)

Neuvoja ja ohjeita muistuttavia tekstejä ovat luettelot myytävistä kirjoista ja sairaaloissa kuolleista, ruokajärjestykset (esim. Vaasan lasaretissa yhden hengen viikoittainen ruokamäärä), pöytäkirjat eli protokollat, politiikkaan liittyvät kirjoitukset esim. herrainpäivistä ja veroista, terveysohjeistus Konsti Elää Kauwwan (TEKSTI 39) ja jopa "elämänbalsamin" lontoolaisen valmistajan mainos.

Jutut ja tarinat

Jutut eli historiat olivat aikansa uutisia – tosin painettaessa vanhentuneita – tai (urbaaneja) legendoja ja huhuja. Samaa kategoriaa edustivat monet Lizeliuksen Tieto-Sanomien uutiset (Uusia Sanomita -osassa). Uutisointia oli runsaasti Ruotsin sotien aikana 1700- luvun lopulla.

1700-luvun uutisten aiheita (ortografia modernistettu):

Yksi merkillinen, suuri, perät-ihmeteltävä ja outo kala (1726)
Juttu Ruotsin sotaväen voitosta Parkumäen tykönä Savon maasa (21.7.1789)
Juttu armeijan lautan toimituksista ja voitosta Fredrikshaminan tykönä 15.5.1790
Juttu Ruotsin sotaväen sisällelankeemisesta vihollisen maahan, ja päällekarkauksesta, niin myös voitosta Valkialan tykönä
Juttu tappeluksesta Ruotsin ja Venäjän Skärgårdi-lauttain välillä Ruotsinsalmesa 9. ja 10.7.1790
Juttu siitä kuningaspersoonan päälle yöllä 16 ja 17 päivän välillä maaliskuusa 1792 tarkoitetusta murhasta
Juttu -- siitä 29:stä päivästä viimein-edesmenneesä maaliskuusa [= kuninkaan kuolema; toim. huom.]
Lyhy tieto syystä ja johdatuksesta siihen kiitosjuhlaan, joka nyt kaksisataa ajastaikaa Upsalan kokouksesta 1593 juhlalisesti vietetään

Tarinoiden aiheita (ortografia modernistettu):

Totinen juttu siitä, surkiasta merihädän vaarasta, kuin --
Ennustus siltä suuren viisaudens tähden kuuluisalta ja ylistettävältä eremitalta Martin Saatekilta
Lyhykäinen juttu, yhdestä köyhästä miehestä Joseph nimeltä
Yksi huvittavainen ja kaunis juttu eli historia, yhdestä nuoresta paimenesta Floridor nimeltä
Se hädältä vaadittu yöryöväri, eli juttu, yhdestä suutarista, joka - - päätti tykönäns että antaa hänens ryöväriksi
Yksi lystillinen, totinen suloinen ja myöskin totuuden halkaisevainen historia siitä rikkaast ja anteliaast Hobergin äijäst

Uskonnollisen kirjallisuuden vastapoolina käynnistyvän maallisen kirjallisuuden, niin runouden kuin proosan, kestoaiheita olivat sota-aika, mm. isoviha, opettavaiset eläinsadut, kansanperinne ja tavallaan raamatunkertomuksetkin uuteen asuun tulkittuina. Ns. talonpoikaisrunoilijat kuvasivat usein oman kylänsä tai lähipiirinsä kohtaloita ja toivat näin detaljitietoa historiankirjoitukseen.

4.7 Vanhat genret uudella vuosisadalla

4.7.1 Uskonnollinen proosa

Painetun uskonnollisen kirjallisuuden sivumäärä oli 1700-luvullakin ylivoimainen muihin painotuotteisiin verrattuna. Nimekkeiden kirjo Pippingin luettelossa osoittaa kuitenkin, että eri tarkoituksiin kirjoitettiin yhä enemmän muuta kuin uskonnollista tekstiä: uskonnollista kirjallisuutta edustavien nimekkeiden määrä on vain viidennes kaikista 1700-luvun nimekkeistä.

Edellisellä vuosisadalla jo kahteen kertaan painetun Raamatun tarkisti ja toimitti kahdesti (1758, 1776) sama Mynämäen kirkkoherra Antti Lizelius, joka perusti ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden,Suomenkieliset Tieto-Sanomat. Lizeliuksen toimitustyön pohjalta syntyi myös 1777 Tallinnassa painettu ns. Räävelin Raamattu. V. 1783 ilmestyi vielä Kuwainen Biblia.

Jaakko Finnon, Hemminki Maskulaisen ja Olavi Elimaeuksen virsikirjat saivat v. 1701 jatkokseen Uuden Suomenkielisen Wirsi-Kirjan, ns. vanhan virsikirjan. Se ilmestyi kustantajina toimivien piispojen Johannes Gezelius vanhemman ja nuoremman kirjapainosta. Varsinaisten virsikirjojen lisäksi pienpainatteina ilmestyi virsiä, veisuja sekä joulu- ja muita lauluja milloin yksi kerrallaan, milloin kuuden tai seitsemän virren koosteena.

Vuosisadan loppupuolella vaikutti neljän miehen runoilijasuku – Abraham Achrenius, hänen veljenpoikansa Simon ja Henrik sekä hänen poikansa Antti. Herännäisyyteen liittyvien virsien ja muiden kirjoitusten lisäksi Abr. Achrenius laati runon Lissabonin maanjäristyksestä (1756), jonka hän katsoi varoitukseksi ja opetukseksi syntiselle ihmiskunnalle. Taitavin suvun runoilijoista oli Kai Laitisen (1981) mukaan Henrik, joka sepitti kalevalamittaisia onnittelu- ja muistorunoja sekä talonpoikaislinjaa noudattavia riimirunoja. Henrik Achrenius muokkasi kalevalamittaisiksi runoiksi myös eläinsatuja (Caxi Neljättä Kymmendä Satua, 1777).

Aapisista (ABC-kirjoista) ja katekismuksista otettiin runsaasti uusia painoksia. Useina versioina painettiin myös hartaus- ja rukouskirjoja, raamatunkertomuksia (mm. Lasten-Biblia 1741) sekä rippilasten ohjeita ja kysymyksiä.

Uppsalan arkkipiispan Olaus Svebiliuksen toimittama Lutherin Wähä Catechismus pääsi suomennettuna painosta 1746, minkä jälkeen siitä otettiin lisäpainoksia lähes vuosittain.

Laajahkoja suomennoksia, joista ilmestyi paljon uusintapainoksia, olivat mm. Ahasver Fritschen tutkistelu- ja rukouskirjat (1732), Arthur Dentin Totisen Käändymisen Harjoitus (1732), Richterin Armo Järjestys Aututehen (1745) sekä Eric Pontoppidanin selitykset Lutherin katekismukseen (1771) ja Uskon-Speili (1776).

Isonvihan ja pikkuvihan vuoksi 1700-luvun alkupuoli oli Suomessa rauhatonta aikaa, mistä syystä mm. saarnojen painaminen tyrehtyi. Niinpä Juhana Wegelius nuoremman kaksiosainen postilla Se Pyhä Ewangeliumillinen Walkeus Taiwallisesa Opisa ja Pyhäsä Elämäsä (1747, 1749) oli uskonnollisessa kirjallisuudessa merkkitapaus.

Ruotsalaisen Johan Philip Freseniuksen julkaisuja suomennettiin useita, niiden mukana otteita hänen postillastaan: Rippi- Ja HERran Ehtollisen-Kirja (1763), postillaan perustuva saarna (1768), kooste julkaisuista nimellä Omantunnon Kysymyxet (1770) sekä "Ulosweto" Freseniuksen pastoraalikokouksista, aiheena mm. tanssi ja muut "synnilliset pelaamiset" (1771).

Saarnakirjallisuus alkoi vuosisadan lopulla elpyä. Painoon pääsivät mm. seuraavat kirjoitukset:

1766 Paltamon kirkossa rukouspäivänä pidetty puolipäiväsaarna
saarna Ruoveden uudessa kirkossa (1778)
1719 Leipzigissa pidetty, saksasta ruotsiin ja ruotsista suomeen käännetty saarna siitä, miten lähisuku voi estää "totista kristillisyyttä" (1779)
kuninkaan hovisaarnaajan Anders Nohrborgin saarnojen suomennokset (kaksi saarnaa 1780 ja kolmen saarnan kooste 1789)
Tukholmassa pidetyn saarnan suomennos Walapattoisten, Rikoxesta ja Rangaistuxesta (1782)
saksasta suomennetut Samuel Laun kuusi saarnaa (1782)
saarna Längelmäen kirkossa 2. joulupäivänä (1788; Borenius)
puolipäivän saarna 3. adventtisunnuntaina 1774 (1791)

Vuosina 1780–1781 painettiin August Herman Francken (Frankin) kaksiosaisen postillan suomennos. Postillan tyyppinen oli myös Christian Zieguererin kaksiosainen Jumalinen Tutkistelemus, jonka suomennos ilmestyi 1793. Mainittakoon myös Abraham Frosteruksen 1779 painettu suomennos Thomas Wilcockin teoksesta Kallihit Hunajan-Pisarat Kalliosta Christuxesta. Käännös on tehty englannista saksaan, saksasta ruotsiin ja ruotsista suomeen.

4.7.2 Muu kirjallisuus

Edellisellä vuosisadalla harvalukuisiksi jääneet elämäkerrat (personaliat), esipuheet, onnittelut, ilorunot ja valitusvirret, kirjeet ym. yleistyivät 1700-luvulla (ks. luku 3.4. tilapäisrunous). Tähän kategoriaan kuuluu Pippingin luettelon 1700-luvun numeroista kymmenisen prosenttia (n. 150 nimekettä); näistä valtaosa on muistorunoja, onnentoivotuksia ja surunvalitteluja.

4.7.2.1 Personaliat

Ruumissaarnojen yhteyteen painettuja suomenkielisiä proosaelämäkertoja on 1600-luvulta vain kymmenkunta, 1700-luvulla niitä kertyy kolmisenkymmentä. Kun personalioita on enemmän, myös niissä muistettujen kirjo on suurempi: kuningashuoneen ja papinperheiden ohella on kirjoitettu naisten ja nuorukaisten elämäkertoja. Runsaat puolet on silti kirkon palvelijoiden (rovasti, kirkkoherra, kappalainen) tai heidän lähisukunsa elämäkertoja. (TEKSTI 46)

Proosamuotoisia elämäkertoja ei ole 1700-luvulla suhteellisesti juuri enempää kuin 1600-luvulla, vaan muodissa ovat muistorunot. Personalioiden rakenne on samanlainen kuin 1600-luvulla (ks. 3.2. Ruumissaarnat). Kirjoituksista runsas kolmannes on TUOMAS RAGVALDINPOJAN käsialaa. Tämän proosaa ja runoja laatineen tuottoisan kynämiehen kirjoitukset ovat runsaimmillaan vuosisadan loppupuolella, vuodesta 1760 lähtien.

Alla on listattu 1700-luvun proosamuotoista personaliagenreä edustavia julkaisuja kronologisessa järjestyksessä (ensin on mainittu kirjoittaja tai kirjoituksen otsikko, sitten vainaja). Huom. lyhenteet kh = kirkkoherra ja rov = rovasti.

Oulun triviaalikoulun rehtori Ericus Wallenius 1706: Kajaanin rov ja Paltamon kh Johannes Cajanus
Isaac Lithovius 1735: Lapuan kh Johannes Beckman
Ilmolan kappalainen Thomas Stenbäck 1750: Isonkyrön kh Nicolaus Aemelaeus
Carl Rein 1751: Ilmajoenkh Gabriel Pelelan
Vainajan sisarenpoika J. J. Lindström 1758: Uskelan rov ja kh Carl Melartopoeus
Simon Achrenius 1758: Pietarsaaren ja Lappajärven pastori Thomas Wilckman
Murheellisen isän valitus 1758: opiskelija Andreas Wegelius
Ystävä Thomas Ragvaldinpoika 1760: Stina Mathiaksentytär
Thomas Ragvaldinp. 1761: Johanna Henrikintytär (vanhempien toivomuksesta)
Henrik H. Lyra 1762: Pieksämäen kihlakunnan rov ja kh Paulus Krogius
”Murhellisten Walitus-Wirsi” 1763: Maskun, Ruskon ja Vahdon rov ja kh Gustavus Pacchalenius Andreaksenpoika
Thomas Ragvaldinp. 1763: lapsi Anders Daniel Forten (vanhempien toivomuksesta)
Limingan rov ja kh Matthias Pazelius 1764: Oulun rov ja kh Johannes Wegelius
Thomas Ragvaldinp. 1764: porvarin leski Brita Yrjänäntytär
Thomas Ragvaldinp. 1764: kauppias Michael Nordström
Thomas Ragvaldinp. 1765: porvari Bertil Blomqvistin tytär Brita Lisa Blomqvist
Euran rov ja kh Johan Laihiander 1768: Urjalan pitäjän kh Jonas Mennanderin vaimo Maria Elisabeth Tolpo
Kuningas Adolf Fredrikin "Elämä-Kiria" 1771, luettu hautajaisissa 30.7.1771 Riddarholmin kirkossa
Thomas Stenbäck 1771: Adolf Fredrikin ruumissaarna, joka pidettiin suomeksi ja ruotsiksi Brahen kaupungin ja Salon pitäjän emäkirkossa 30.7.1771 [Pietari Brahe perusti Salon kaupungin, nyk. Saloinen, 1649. Pari vuotta myöhemmin Salon kaupunki ja pitäjä liitettiin Brahen perustamaan Kajaanin vapaaherrakuntaan, jonka nimeksi tuli Brahestad eli Raahe. Salo on yksi Pohjanmaan vanhoista emäpitäjistä ]
Thomas Ragvaldinp. 1774: Tyrvään pitäjän Liuhalan kylän seurakunnan "opettaja" maisteri Abraham Wanochius
Ruunulinnan (Kronoborg, nyk. Kurkijoki, entinen Suomen kunta Laatokan Karjalassa) rov ja kh Johannes Saxberg 1776: kreivitär Anna Carlowna Woronzowa, synt. von Scawronski, keisarillisen majesteetin ”ensimäinen Stats-Frouwa”.

Huom. J. F. Lagervallin Ruunulinna 1834 oli Shakespearen Macbethin ensimmäinen suomalaisversio

Isonkyrön rov ja kh Johannes Aejmelaeus 1779: Vaasan triviaalikoulun Con-Rector Jacob Wegelius
Rov ja kh Henrik Poppius 1781: Mikkelia läänin rov ja kh Henrik Wegelius
Thomas Ragvaldinp. 1781: Loimijoen rov ja khGustaf Haartman
Thomas Ragvaldinp. 1783: Piikkiön rov ja kh David Henrik Deutsch
Thomas Ragvaldinp. 1785: karvialainen Anna Mikkelintytär
Thomas Ragvaldinp. 1787: Uudenkirkon pitäjän apulaiskappalainen Matthias Solenius

4.7.2.2 Tilapäisrunous

Tilapäisrunojen määrä on 1700-luvulla suurempi ja niiden aiheet monipuolisempia kuin aiemmin (3.4 Tilapäisrunous). Pippingin luettelosta löytyy n. 150 tätä genreä edustavaa suomenkielistä nimekettä, minkä lisäksi ainakin kirjasuomennosten yhteyteen painettuja onnitteluja lienee jäänyt mainitsematta.

Tilapäisrunoista runsas kolmannes on muistorunoja eli virreksi tai runoksi kirjoitettuja personalioita; häärunoja on viitisentoista prosenttia. Muunlaisia onnitteluja tai valitteluja on loput eli noin puolet tilapäisrunoista.

Muistorunot

Lähes puolessa muistorunoista vainaja on rovasti tai kirkkoherra. Runsas neljännes on kuninkaallisten henkilöiden muistorunoja ja yhtä paljon on naisvainajille kirjoitettuja – rovastin leskestä postimestarin vaimoon ja lapsenmurhasta kuolemaan tuomittuun neitoseen. Joitakin runoja on kirjoitettu ammatinharjoittajien sekä lasten muistoksi.

Kirjoittajat ovat yleensä kirkkoherroja tai rovasteja, mutta tekijänä on usein myös sukulainen – isä, vävy, poika – tai ystävä, eikä tekijää ole aina edes mainittu. Joukossa on useita elämäkertojen vakiokirjoittajan Tuomas Ragvaldinpojan tuotoksia.

Esimerkkejä muistorunoista (sulkeissa mainittu vainajan nimi, jos se ei käy runon nimestä ilmi, sekä runon kirjoittaja):

Kuninkaan sisar Hedvig Sophia 1708
"Surullisten Suomalaisten Parcu puheet" 1719 (vainaja Kaarle XII, tekijä rov ja kh Zacharias Lithovius)
”Ilmajoen Asuwitten Walitukset" 1734 (rov ja kh Andreas Mennander, tekijä Carle Juhananpoika Pohjalainen)
"Jälki muisto murhellinen Surust’ sorretun sydämmen" 1749 (Kangasalan rov ja kh Peter Wiidbohm, tekijä vainajan vaimon sisarenpoika Carl Friedrich Mollerius)
"Juvan Miesten Walitus Runo" 1754 (Juvan rov ja kh Abraham Poppius)
"Käännä Caswos Culkewainen: Lue Lähtest Lausuttawa, Mailla muilla mainittawa" 1755 (kuningas Adolph Friedrich, tekijä Johannes Arvidinpoika Rothovius)
Talonpoika Matthias Remes 1757 (tekijä Iidensalmen ja Pielaveden rov ja kh Henric Helsingius)
"Cunnia-Muisto muinaisen, Cauppamiehen Cuuluisimman" 1764 (kauppias Carl Fagerholm, tekijä Kälviänkh Martinus Peithzius)
"Murhellinen Ero-Wirsi" 1764 (paimiolainen Helena Jacobintytär, joka mestattiin rangaistukseksi lapsensa murhasta, tekijä Thomas Ragvaldinpoika)
Vanhempien toivomuksesta laadittu jälkimuisto 1765 (Turun jalkaväen rykmentin komisariuksen Didrich Johan Schlyterin neljä pientä lasta, tekijä Thomas Ragvaldinp.)
"Orwolasten Lohdutus Wirsi, Cosca -- Cruunun Befallnings-Mannin Nicolaus Gyldeenin Kymmenen nuorta Lasta orwoixi jäämään tulit”" 1766 (Abraham Achrenius)
"Sordawalan Seurakunnan Walitus-Runo" 1768 (kappalainen Henric Passelberg)
"Suru Runot Ijn Pitäjän Kirkkoherran Erik Siriuxen ylitze" 1792 (tekijä Carl Jacob Frosterus)
"Suomalaisten Alammaisimmat Walitus-Runot" 1792 (Kustaa III:n kuolema 29.3.1792)
"Sen Surullisen Suomen Corkia Walitus" 1792 (Kustaa III:n kuolema, tekijä kh Jacob Ziden)
"Yxi Surcuteldawa Walitus-Weisu" 1792 (Kustaa III:n kuolema)
"Yxikertainen Jälkimuisto, Elämästä ja Kuolemasta Itzestänsä" 1793 (tekijä Thomas Ragvaldinp.)

Häärunot

Onnitteluja häihin laativat sulhasen tai morsiamen ystävät ja sukulaiset, joskus myös vihkiseurakunnan kirkkoherra. Usein runon tekijää ei mainita. Ahkera personalioiden ja muistorunojen kirjoittaja Tuomas Ragvaldinpoika sepitti häärunoja porvarissulhasille. Hän sepitti häärunon myös omiin häihinsä v. 1765 (morsian oli Maria Johanneksentytär).

Häärunoja laadittiin eri yhteiskuntaluokkien morsiuspareille, kirkonmiehille, akateemisille henkilöille, sotilaille ja käsityöläisammattien edustajille. Sulhasia ovat mm. rykmentin kapteeni, rusthollari, akatemian professori, dosentti ja kirjanpainaja, kauppias, kirvesmies, kankuri ja koulun rehtori. (TEKSTI 45)

Esimerkkejä häärunoista. Ensin on mainittu runon kirjoittaja (jos tämä on tiedossa) tai runon otsikko, sitten hääpari.

Sulhasen ystävät ja maanmiehet 1717: kauppias Henrik Runger & Catharina Rischa (häät pidettiin Tukholmassa)
"KEscutuxet [/käskytykset/ ] Carjallisten Naimisista Naittilasten, Pyhäst Awion ahusta, Suomen runoihin raketut" 1723: Messukylän kappalainen Andreas Kustaanpoika Lilius & Maria Indrenia
Thomas Ragvaldinpoika 1764: kaupungin timmermanni [’puuseppä’] Anders Erikinpoika & Maria Johanneksentytär
Thomas Ragvaldinp. 1764: Häradsskrifware [’kihlakunnan kirjuri’] Johan Sanmark & Margareta Wialenius
Thomas Ragvaldinp. 1764: kauppias Michael Olin & Maria Nyman
Mart. Laurin. Pohjalainen 1764: Pohjanmaan rykmentin saarnaaja Bengt Zimmerman & Maria Mathesia
Thomas Ragvaldinp. 1764: Tröjywäwärin [’ryijyn t. peiton kutoja’] Gesälli Fredrik Cloström & Maria Michelintytär
Johan Frosterus, Sotkamon kh 1764: Turun akatemian professori Martinus Johannes Wallenius & Renata Frosterus
Morsiamen veli Henrik Alan 1765: rusthållari [’ratsutilallinen’] Michael Marcuksenpoika Impolasta & talontytär Margareta Michelintytär Pietilästä
Thomas Ragvaldinp. 1765: "Cuningallisen Academian Kirjan-Präntäjä Johan Christopher Frenckel & Maria Lilja"
Thomas Ragvaldinp. 1766: Onnea Ruotsin perintöruhtinaalle Gustavukselle ja kruununprinsessa Sophia Magdalenalle hääpäivänä
"Wapasucuiselle Herralle Capitainille Cuning:sen Maj:tin Lif-Dragona Regementist" 1770: Carl Adolph Granfeldt & Friederica Grönhagen
1770: Porin triviaalikoulun rehtori Fredrik Reinhard Brander & Margaretha Magdalena Pipping
Carle Stenius 1775: "Naima-Runo, Capitainille Kuningallisen Sawon Jalkawään Regementistä Wapasukuiselle Herralle Herr Hans Wilhelm Stavekille Ja - - Neitzyt Henrietta Aganderille"
J. J. Gabrielinpoika 1778: Wälttiwäwäli (fältväbel ´vääpeli´) Carl Wilhelm Iwendorf (=Iwendorff) & Catharina Christina Lindeström (onnentoivotusta olivat pyytäneet Lempilän kartanon talonpojat lapsineen ja palkollisineen)
Thomas Ragvaldinp. 1785: Marian kirkon seurakunnan apupappi Jacob Mennander & Maria Catharina Sjöstet
1792: Naantalin kaupungin veisaaja Carolus Birckman & Catharina Johanneksentytär

Onnittelut

Noin puolet painatteista on onnitteluja maisterin- tai tohtorinväitöksiin, jotka pidettiin yleensä Turun akatemiassa, joskus Upsalan yliopistossa. Kirjoittaja on usein opiskelutoveri, ystävä, ”maanmies” tai sukulainen; moni mainitsee olevansa pohjalainen tai Pohjanmaalta. (TEKSTI 44)

Onnittelujen nimikkeissä on yleensä väitöstilaisuuden puheenjohtajan (praes.= praeside, nom. praeses) samoin kuin työtä ohjanneen professorin nimi. Praeses on useassa väitöksessä Isaac Björklund, Johannes Brovallius, Carl Fredrik Mennander, Pehr Kalm, Pehr Adrian Gadd tai Henrik Gabriel Porthan, kaikki tunnettuja professoreita.(ks. myös 4.1 väitöskirjoja)

Akateemisten tilaisuuksien ohella runoja on kirjoitettu kuningasperheelle kruunajaisiin, häiden, syntymäpäivän, Suomen-matkan ja perillisen syntymän johdosta. Joukossa on myös muutama uudenvuodentoivotus sekä onnitteluja viransaannista.

Esimerkkejä onnitteluista – akateemiset opinnäytteet (ensin on mainittu runon tekijä tai otsikko):

Juhana Juhananpoika Pohjalainen –> Ericus Cajanus 1730 (praes. Isaac Björklund)
Michael Wanonius –> Jacob Garwolius 1732 (praes. Isaac Björklund)
Juhana Juhananpoika Haberfelt –> Michael Wanonius 1735 (praes. Isaac Björklund)
Andreas H. Lilius –> Andreas Lilius 1736 (praes. Andreas Pryss)
Salomon Hannelius 1744 (praes. Johannes Brovallius) –> Hanneliuksen runo isälleen Andreas Pietarinpojalle
Erik Fortelius -> Andreas M. Carling 1748 (praes. Carl F. Mennander)
Jacoppi Chydenius Pohjalainen -> Gabriel Gabr. Calamnius 1751 (praes. Petrus Ekerman)
Jacob Ahlberg (lanko) -> Georgius Forsman 1753 (praes. Carl F. Mennander)
Gabriel Gabr. Calamnius -> Israel Altan 1753 (praes. Carl F. Mennander)
Gabriel Lagerbergh -> Matthias Pazelius 1754 (praes. Carl F. Mennander)
O. Westzynthius Pohjalainen 1754 -> Pehr Kalmin ohjaamien Pohjanmaa-tutkimusten sarja
Henrik Achrenius Pohjalainen -> Elias Nibling 1754 (praes. Jacobus Gadolin) "Terwe Poica Pohjan Maalda, Pohjan Poicasten parista!"
Andreas Giös ja Christopher Herkepaeus Hämäläinen -> David P. Starck 1757 (praes. Carolus Abr. Clewberg)
”Onnen Toiwotus. Maan Miehellen` (ystävä) -> Michael Mortin 1760 (praes. Pehr Kalm)
Christfrid Ganander -> Esaias Wegelius 1763 (praes. Pehr Kalm)
Andreas Petr. Bäckman ”Auctorille ja Respondentille” 1765 (väitös Upsalassa) -> Carolus Petrus Wibom & Petrus Hartman
Carl Sedenius (ystävä) ”Corkiast oppenelle Herralle Candidatille Ja Rackalle Maan-miehelleni” 1766 -> Joannes Haq. Lenaesius (praes. Joh. Bilmark)
Christfrid Ganander ”Riemu-Laulut Runoisissa”. H. G. Porthanin ohjaaman väitöskirjasarjan De Poësi Fennica I-V (1766–1778) ensimmäinen osa
Johan Helsingberg ”Sawolainen” 1767 -> onnea kahdelle maanmiehelle, jotka puolustivat väitöstään suomen ja heprean sukulaisuudesta (Carolus Gustavus Weman & Benedictus Jac. Ignatius)
Anders Tornudd Pohjalainen 1772 -> ”Onnen Toiwotus, Korkiasti Oppinelle Herralle Candidatille Koska Hän [nim. Emmanuel Hyppén ] -- toisen kerran, Turun Yli-Skoulusa, Oppenutten kanssa urhollisesti taisteli"

Onnitteluja kuningasperheelle (tekijä mainittu sulkeissa):

"Sangen suuret Suomalaisten -- Toiwotuxet -- Drottningin ULRICAN ELEONORAN -- Cuningallisena Crunaus-Juhlana ja Woidellus päiwänä" (Zacharias Lithovius 1719)
"Suomalaisten suosio-sanat -- Cosca -- Kuningas FRIDERICH -- Julkisest Woideltihin ja Crunattihin" (Zacharias Lithovius 1720)
"Suomalaisten Siunauxet, Tuiki sydän Toiwotukset" (C. Gananderin iloruno 1746, kun kruununprinssi Gustaf ja prinsessa Sofia Magdalena menivät naimisiin)
"Riemu-Runo rackahainen, Onnen toiwotus totinen GÖSTALLE Ruotzin Waldacunnan Perindö-Ruhtinalle” syntymäpäivänä 13.1.1748 (Jeremias Wallen maanmiestensä puolesta)
Onnea kruununprinssi Gustafille 22-vuotispäivänä (Gabriel Gabr. Calamnius 1767)
Kustaa III:n ja Sophia Magdalenan kruunajaiset (Carl Gustaf Weman; painettu H. G. Porthanin lehteen 20.5.1772)
Onnea Kustaa III:lle kruunajaispäivänä (Thomas Ragvaldinpoika 1772)
"Onnen Toiwotus GYÖSTÄLLE Kolmannelle, Waeldaisansa Suomesa wuonna 1774 (Thomas Ragvaldinp.1774)
Kiitos- ja iloveisu perintöprinssin Gustavus Adolphuksen syntymän johdosta (Thomas Ragvaldinp. 1778)

Muita onnittelurunoja:

"Cutzumus Yhdestä wiran paicasta nijn toiseen" (Nousiaisten kappalainen Johan Hoeckerdt siirtyessään Lapin pitäjästä Nousiaisiin 1763)
"Uuden Wuoden Toiwotus, Caikille Korkiasti Oppeneille Herroille -- ynnä Hywin Cunnioitettawille Herroille ja Borgerskapille " (Henrik Alan 1774)
Onnea Uudenkaupungin kirkkoherralle Ephraim Höckertille viran ja onnistuneen valinnan johdosta (Thomas Ragvaldinp. 1777)
Onnea paroni ja ritari Magnus Wilhelm Armfeltille hänen tultuaan nimitetyksi maaherran virkaan (Thomas Ragvaldinp. 1782)
Onnea Turun ruotsalaisen seurakunnan kappalaiselle Bengt Jacob Ignatiukselle hänen siirtyessään kyseiseen virkaan (Thomas Ragvaldinp. 1785)

Riemurunot ja valitusvirret

Ohessa on valikoima eri tarkoituksiin laadituista, lähinnä "yhteisistä" iloa tai surua ilmaisevista runotuotteista. Otsikkoon sisältyy yleensä tarvittava informaatio runon taustasta ja tarkoituksesta. Painovuosi, tarvittaessa myös tekijä, on mainittu sulkeissa.

Ilo- ja riemurunoja:

"Ilolaulu, Ylitzen Sen suloisen Woiton, cuin Jumala Caickiwaldias lahjoitti -- Cuning. CARLELLE XII. Narwan Caupungin alla -- Wuonna 1700" (1702)
"Suomen Ilo-Ääni, Ylitzen -- Woiton, Jolla se Caickiwaldias Jumala on -- Cuningam -- CARL XII. Narvan Tykönä -- Siunannut" (1702)
"Suomalaisten Riemu Runo Hänen Cuningallisen Corkeudens -- CARLEN, Corkian Syndymän Ylitze -- Wuonna 1748. Edestuotu Turun yli Coulusa Sinä 30 Päiwänä Tammi Cuusa 1749. Carle Friedrichi Molleruxelda Hämäläiseldä" (1749)
"Koura wähä, koottuja Riemu-Runoi, Siuna-Sanoi, Sywäst Suomen Sydänden --." Tekijä Jonas Hartman sanoo kääntäneensä runot ruotsiksi sen kunniaksi, että kuningas Adolf Fredrik palasi Tukholmaan Suomen-matkalta (Liten näfwa, samlade Frögde-Runor, Stockholm 1752)
"Suomalaiset Muisto-Runot, P. Ramatun Kirjain ylitze" (1760)
"Sen Wielä Wirhellisen Ilo-Weisu, Cosca hän Jumalan Siunauxen woimalla Ja Läkärin konstin awulla Parattin huulensa wirhestä" (Thomas Ragvaldinp. 1763)
"Suomalaisten Siunauxet, Tuiki sydän Toiwotuxet -- coska -- Kruunu-Prinssi GUSTAVI Annoi Itzens Awio-Lijttohon -- .SOPHIAn MAGDALENAn Canssa, Danmarkista --. Iloisimmis Ilo-Runois Edespandu -- CHRISTFRIED GANANDERilda" (1766)
"Riemu Runo Suomalainen, Wirsi Weisattu Turussa” (Carl Gustaf Weman 1766). Aiheena on prinssi Gustafin ja Sofia Magdalenan avioliitto kuten Gananderinkin em. runossa. Kumpikin runo sekä useita puheita esitettiin Turun akatemian juhlassa 15.11.1766
"Ilo-Weisu -- Printzi HENDRICHIn Tulon ylitze Turkuhun Preutzin Waldakunnasta -- Cocoonpandu Hendrich Alanilda” (1770)
"Christillinen ja Sydämmellinen Kijtos- ja Ilo-Weisu -- Kruunu Printzin Ja Perindö Ruhtinan GUSTAWUS ADOLPHUXEN Syndymästä (Thomas Ragvaldinp. 1778)
"Sydämmellinen Kiitos ja riemu Riimi ja Laulu, Suomen saaren saadusta Ilo-sanomasta -- Perindö Prinsin ja Ruhtinaan CARLE GUSTAWUXEN Smolandin Hertuan Syndymästä. -- kokonpandu yhdeldä heikolda ja halwalda Israelitildä [israeliitti 'juutalainen' ] 1782”
"Alammaiset Ilo-Laulut, Meidän Suuren Kuningame woitoin ylitz maalla ja merellä sisällä olewaisena wuona 1790. Sokioilda miehildä Mund Rudellildä ja L. E.” (1792)
" J. A. [= Jeesuksen armo(a) ] Riemu-Laulu -- Meidän kaikein Armollisimman Kuningamme GUSTAF ADOLPHIN Onnellisen Palamisen ylitze Turuun Kaupungiin 9.9.1796" (1797)
"Yxi Ilon sanoman Weisu -- GUSTAF ADOLPHin Naimisesta -- Kokonpandu Kirjoittamattomalda Mieheldä -- endiseldä Gästgifvarilda Johannes Johannexenpojalda Junnilalda 1797" (1799)

Suru- ja valitusrunoja:

"A. & L. Suru-Runot Suomalaiset, Waiwoista walittawaiset Poloisella Pohjan maalla, Ruotzin rannoilla, rajoilla, Wallan alla Wenäläisen Witzan Herran hurscaimman, Kijruhulda kirjoitetut Muille muistoxi jätetyt, Nämät waiwat nähneheldä Pohjan maalla poicaiselda. Wuonna 1720" (1734)
"Walitus Wirsi, Suomen surkeudest, wänein [/venäin/ ’Venäjan t. venäläisten’] wallan alla -- 1720" (1735)
"Sula Suomi kyyneleissä, Itku parusta pakahdu! Koska kuoli Kuningasi, ADOLPHisi, armahasi –” (Carl Gustaf Weiman 1771)
"Rautalammin Seuracunnan Walitus Runo -- Prowastin ja Kircoherran, Herr JOHANNES WECKMANNIN Cuoleman ylitze" (1771)
"Winasta Walitus Wirsi Runo Raukan kuolemasta – Runot Kruunun Winan keitoxesta" (1777)
"Yxi Walitettawa Wirsi, Koska Ihminen Helena Erikin Tytär Halikon Pitäjästä Ulwos Käwi [= lähti maailmasta, kuoli; uloskäydä (Prefiksiverbit, 23.1) Lapsen murhan tähden" (1778)
”Runot, Calajoen Pitäjän Suurimman osan Rajan Suojelus, Mjesten luwattoman poijes tulon ylitze – 1789” (1790)
"Yxi Surullinen Walitus-Wirsi, Nykyisest ja syndeimme tähden, hywin ansaitusta Sodasta -- 1789 -- Yhden Käwelewäisen ['kulkija, matkamies'] toimen kautta” (1792)

Veisut ja viisut

Tilapäisrunoja on vaikea sijoittaa tiukkoihin kategorioihin, kun kyseessä ei ole selvästi akateeminen tai hääonnittelu. Virsi, laulu, veisu ja viisu kattavat laajan kirjon muisto- ja häärunoja sekä ilo- ja valitusvirsiä. Edellä esiteltyjen maallisten riemurunojen ja valitusvirsien ohella on aiheeltaan vaihtelevia kansanomaisia veisuja ja viisuja, joiden tekijä on voinut olla talonpoika tai muu kansanmies. Viisujen aiheet ilmenevät oheisen luettelon nimikkeistä.

Esimerkkejä veisuista ja viisuista:

"Yxi Wanha ja Uusi Ajan-Wiete, Lyhykäisest yhten Weisun kokonpandu, ja juuri tällä hetkellä Ruotzista Suomexi käätty (1734)
"Yxi Historialinen Wirsi", aiheena ristiritari Pyhä Yrjänä (1734)
"Caxi Historialista Wirttä" (1735)
"Sen, wirhen ja ristin alla hamast lapsudesta ja nuorudesta, rasitetun Weisu, Sanct. Hendrikin lähten terweyden nautitzemisen alla Wuonna 1759. parannuxen wuotella maatesa -- Thomas Ra [g ]valdin pojalda" (1760)
"Yxi lystillinen ja caunis Rackauden Weisu, Joutilaisna hätkinä [sic!] cocoonpandu Yhdeldä Racasdawaiselda Personalda" (1764)
"Waroitus Wirsi" (Andreas Liwon ollessaan vankilassa henkirikoksen tähden, 1770)
"Christilliset Arcki-Wirret, Collmesa Osasa" (taustana Punkalaitumella hautoja vahingoittanut ukkonen; Thomas Ragvaldinp. 1774)
"Leikarin-Wijsu, Joka hypätes Ringisä eli Tanssisa ilo-leikisä weisataan" (1784)
"Kolme Naima-Wijsua" (1784)
"Warpusen Weisu" (1785)
"Yxi Uusi Iloinen Weisu Tupakista" (1787)
"Wenäjän Naima-Wijsu, Wenäjän kjelellä ja Sijtä Suomexi tulkittu Runoixi" (1787)
"Yxi Parannuxeen kehoitawainen Wirsi, Joka on kokonpandu Nykyisen Sodan ajalla" (1789)
"Kaxi Kiitos Laulu Rauhan Edestä" (1790)
"Wijsi Uutta Sangarin Weisua" (1792)
"Yxi Weisu. Yhden Nuoren miehen kanssapuhe. Hänen Rakkan Morsiamensa tygö” (1799)
"Weisu. Kuningan ja Drottningin Kruunauxesta, ynä Printsin Syndymästä; Lyhykäijsest ja yxinkertaisest kokonpandu Petter Wänäseldä Norrköpingisä (1800)

4.8 Epilogi. Vanhasta kirjasuomesta nykysuomeen

Kirjasuomen puolentoista vuosisadan pituinen alkutaival Agricolasta 1600-luvun loppuun merkitsi suomen kirjallisen käytön vakiintumista etenkin uskonnollisen proosan alalla. Raamatunsuomennokset ja saarnakirjallisuus loivat normin, joka vaikutti yhtenäistävästi niin ortografiaan kuin kielenkäyttöön.

Muilla aloilla suomen kirjallinen käyttö oli paljon vaatimattomampaa: lakikieleltä puuttui painettu malli, harvaa poikkeusta lukuun ottamatta niin virsi- kuin muu runous polki paikallaan ja kielen tieteellinen tarkastelu oli aivan alullaan. Näissä suhteissa kehitys pääsi vauhtiin vasta 1700-luvulla. Lakikieli sai normittajakseen SAMUEL FORSEENIN 1759 painetun suomennoksen Ruotzin Waldacunnan Laki 1734, virsi- ja maallisen runouden alalla päästiin huomattaviin saavutuksiin ja uudenlaisesta kielentutkimuksesta olivat todisteina BARTHOLDUS VHAELIN kielioppi Grammatica Fennica (1733) sekä tieteellisluonteiset sanakirjat, DANIEL JUSLENIUKSEN Suomalaisen Sana-Lugun Coetus (1745) ja CHRISTFRID GANANDERIN käsikirjoitukseksi jäänyt Nytt Finskt Lexicon (näköispainos 1940).

Profaani kirjallisuus pääsi vauhtiin 1700-luvulla muullakin kuin lakikielen alalla: almanakkoja, sanomalehtien edelläkävijöitä, alettiin toimittaa vuodesta 1705 lähtien, ja vuonna 1776 ANTTI LIZELIUS julkaisi ensimmäistä suomenkielistä sanomalehteä Suomenkieliset Tieto-Sanomat. Myös muunkielinen Suomen historiaa, kieltä ja kansanperinnettä koskeva kirjallisuus lisääntyi. Mainittakoon vaikkapa GANANDERIN mytologiantutkimukset, Turun akatemian professorin ja rehtorin HENRIK GABRIEL PORTHANIN lukuisat väitöskirjat ja muut painatteet sekä Lizeliuksen Tietosanomien esikuva, Porthanin Aurora -seuran aikakauslehti Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo (1771-) ( » doria.fi ).

Kun vanhan kirjasuomen kausi päättyi murteiden taisteluun vuoden 1820 paikkeilla, kirjasuomella oli vielä edessään pitkä taival. Vasta 1800-luvun grammaatikkojen, sanaseppien ja kielenhuoltajien työ johti siihen, että varhaisnykysuomi (1820–70) vaihtui nykysuomeksi (1870-) ja suomesta tuli kaikilla yhteiskunnan aloilla käytettävä kulttuurikieli

Kirjasuomen vuosisataiset harppaukset 1500–1900

1500-luku: kirjasuomi syntyi

1600-luku: ortografiaa kehitettiin ja suomen käyttö kirjallisiin tarkoituksiin vakiintui

1700-luku: ortografia kehittyi edelleen, suomen kielen tieteellinen tutkimus alkoi, samoin kansanperinteen keruu, ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti ja uusia kirjallisuudenlajeja

1800-luku: ortografia vakiintui, muoto- ja lauseoppiin otettiin itäsuomalaisia aineksia, kielen ”korjaamistalkoot”, kaunokirjallisuuden synty

Takaisin sivun alkuun