 |
||||||||||||
|
|
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
||||
|
|
|
|
|
|||||||||
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
|||||
|
|
|
|
|
|||||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
yks. 1: minä, mä, (harvoin) -m, -n; mun, mua, mulle jne.
yks. 2: sinä, sä, s; sun, sua, sulle jne.
yks. 3. hän
mon. 1. me, mee, myö
mon. 2. te, tee, työ
mon. 3. he, hee, hyö
Akkusatiivi: minun, sinun, hänen, meidän, teidän, heidän (esim. Agr. meien, teien, heien); nyk. minut, sinut jne.
Huom. kuka ~ kenkä (nom.), kenenkä (akk.); nyk. kenet
Yks. tämä ~ taa ~ tai, tuo ~ toi, se ~ see
Mon. nämät, nuo ~ noi, ne ~ nee
Huom. siehen (illat.); sillinen pro nyk. sellainen (huom. minkäkaltainen ~ miltinen ~ millinen pro nyk. millainen (< minkälainen < -lajinen)
minu + a + ni = itseäni (minuni, minulleni, minustani jne.)
sinu + a + s (loppuheitto!) = itseäs
hän + tä + ns (!) = itseäns ~ itseens ~ itsiäns
mei + tä + m (!) = itseäm ~ itseem ~ itsiäm
tei + tä + n (!) = itseän[ne]
hei + tä + ns (!) = itseäns ~ itseens ~ itsiäns
| YKSIKKÖ | MONIKKO | ||
| NOM. | kuka | kenkä | kutka |
| GEN. | kunka | kenenkä | kuiden |
| DAT. | kulle | kenelle | kuille |
| AKK. | kunka kuta |
kenenkä ketä |
kutka |
| ABL. | kulta kulla |
kusta , kusa keneltä/stä/sä/lä |
kuilta , kuista , kuisa kuilla |
Huom. kuin = 1) kun 2) kuin 3) joka,jotka jne. (taipumaton relatiivipronomini)
YKSIKKÖ |
MONIKKO |
|
| 1. p. | - ni , - n , - m , - in |
- m , -(m)me , - (m)mA , - n , - (n)ne , -(n)nA |
| 2. p. | - s , - t(i) , - ns , - is |
- n , - (n)ne , - (n)nA |
| 3. p. | - ns , - nsA , - s |
|
| AGRICOLA | 1600-LUKU |
NYKYPROOSA |
||||||
% |
% yht. |
% |
% yht. |
% |
||||
| kin | 15 |
19 |
43
|
57 |
87
|
|||
| kAAn | 4 |
13 |
||||||
| pA | 22 |
81
|
1 |
43
|
13
|
|||
| s | 58 |
29 |
||||||
| hAn | - |
- |
||||||
| stA | 1 |
13 |
||||||
1) -n (< minä), -s (< sinä)
2) kA, kAs, kO, kOs; nykysuomessa mm. sanoissa koska, sekä, taikka; kenenkä, jonneka, minnekä. Agr. joska, josko, racastacos, olecos, lulecos, eckös, tulicos, tiesickös, Ningös, Mondaco
3) kin, ki (Agr. harvoin verbeissä, yleensä pronomineissa ja adverbeissa); kAAn, kA (Agricolalla eniten verbeissä)
4) pA, pAs; VKS:n vaikeatulkintaisin liitepartikkeli. Agricolalla eipä = 80 % (= eikä)
5) stA, st (< sitä). Nykyään vain lounaismurteessa, jossa sillä on suunnilleen sama merkitys kuin hAn-liitteellä muissa murteissa: Mitästä? Annasta!
Yks. 3. persoona: -pi, -U, vokaalinpidentymä, Ø
Mon. 1. pers: -(m)me, -(m)mA, -m tai -n (= loppuheittoisia)
Mon. 2. pers: -tte, -ttA, -t (= loppuheittoinen)
Mon. 3. pers: -vAt (preesens), -t (imperfekti ja konditionaali)
Yksikön 3. persoona:
Tyyppi kantau, pitäy vain vanhimmilla kirjoittajilla (Agricolalla 19 kertaa, saman ajan käsikirjoitteissa 20–30 % 3. persoonan muodoista). Esim. Agricola: cantau, caswau, ottau, tulew, todistau, ylistey. Tyyppi juopi, tulepi, lupaapi on äännelaillinen vain yksitavuisissa tai kolmitavuisissa vartaloissa (juo.+ pi tai lu.pa.a. + pi), muissa se on analoginen. Agricolalla paljon: 1-tavuisissa 90 %, supistumaverbeissä 70 %, muissa 50–60 %. Agricolalla myös ompi tai onopi pro on.
Harjoitus A1. Miten luetaan seuraavat Agricolan verbinmuodot? cantau, caswau, ottau, tulew, todistau, ylistey, tulepi, lupapi, ioopi, iäpi, kieupi, loopi, löpi, naipi, sapi, szopi, suopi, toopi, wiepi, woipi, palaiapi, Opettapi, rupepi, andapi, sanopi, ollepi (= lienee), iänepi, coollepi.
Tarkista vastauksesi täältä
Monikon 1. ja 2. persoona:
Nykykielen mme- ja tte-päätteiden rinnalla A:llisia variantteja, yksinäis-m:llisiä ja loppuheittoisia asuja. Kieltoverbi joskus emme > em > en tai ette > et.
Harjoitus A2. Miten luetaan seuraavat Agricolan muodot? neimme, tulimma, tunnemma, olema, rucolem, ylistem, tadhon, rucoelen, etten; Te iooxitta, te etzitta, Te Cadhetitta, oppisitta, te leudhet, te pydhet, te töteteet [!], et te tahdo.
Tarkista vastauksesi täältä
Monikon 3. persoona
Agricolalla preesensissä joskus kaakkoissuomalaisia murreasuja arvaat ja noutaat pro arvaavat, noutavat. Osaatko selittää muodot? Agricola käyttää myös 3. persoonan refleksiivimuotoja, joita ei nykyään juuri tapaa. Niissä preesensin pääte on-kse(n), imperfektin -he(n). Tällaisia voi nähdä vanhempien itäsuomalaisten kirjailijoiden (esim. Juhani Ahon) teksteissä.
Harjoitus A3. Miten luetaan seuraavat esimerkit (Agricolalta)? Mikä on niiden merkitys? Hen kiennexen, lootaxen, kiensijn, laskihin, söxihin.
Tarkista vastauksesi täältä
B. Imperatiivi
1) 3. persoonassa hyvin yleisesti -kAAn, -kAAt pro -kOOn, -kOOt.
Harjoitus B1. Miten seuraavat Agricolan muodot luetaan? andacan, Tytyken, cwlkan, elken, raketkan, wiekehen, Wihacat, Wastacat, manatcat, wawiskahat.
Tarkista vastauksesi täältä
2) Monikon 1. ja 2. persoonassa seuraavan tyyppisiä asuja: antakaa(m)me, antaka(m)me, antakaamma, antakaam, antakaa (harvoin), antak(a)atte, antakaatta, antakaat.
Harjoitus B2. Miten seuraavat Agricolan muodot luetaan? Mengem, Sökem ia iokam, lukekam, sotikam, rucolkama, kieukemme, Mengeme; Olcat, kysyket, Olcatta, Tocatta, elkete, Techkette
Tarkista vastauksesi täältä
C. Imperfekti
1) Supistumaverbien imperfekti on melkein säännöllisesti diftongillinen, siis samanlainen kuin verbin konditionaali (kumpi muoto on kyseessä ilmenee kontekstista). Imperfekti on myös usein loppuheittoinen. Esim. hän vastais, he vastaisit pro hän vastasi, he vastasivat. On eri selityksiä sille, mistä diftongi on peräisin (esim. si > is).
Harjoitus C1. Miten seuraavat Agricolan muodot luetaan? ianoijsi, lackaijsi, häpeisit, rupeisime, wastais
Tarkista vastauksesi täältä
2) Joskus supistumaverbit ovat sekoittuneet muihin: avai, katoi, he palait, he hajoit, eroi.
Harjoitus C2. Mitkä ovat edellisten nykyvastineet?
Tarkista vastauksesi täältä
Harjoitus C3. Mitä sanot seuraavanlaisista imperfekteistä ja mitkä ovat vastaavat nykykielen muodot? Mitä vartaloita verbit edustavat?
a) etsei, kärsei, revei, sallei, sodei, tutkei, vaadei, ruokkei
b) autti, haasti, maisti, he paistit, saatti, kaasi, kasti
c) huuti, he huudit, pyyti, sorsi, sinä sorsit, löyti, paranti, rakenti
Tarkista vastauksesi täältä
D. Potentiaali
Puhekielessä harvinainen nykyäänkin, erityisesti länsimurteissa. Kotiutui kirjakieleen murteiden taistelun jälkeen (itämurteista). olla-verbillä ei ole nykyisessä yleiskielessä omaa potentiaalia, vaan sen sijasta käytetään muotoa lie + ne + persoonapääte. VKS:ssa on sellaisia muotoja kuin ollen, ollet, ei olle, ollemmako, ollekkos jne.
Harjoitus D1. Mitkä ovat edellisten nykykieliset asut?
Tarkista vastauksesi täältä
E. Konditionaali
Supistumaverbien vokaaliyhtymät eA, OA > ee, OO, siis lankeen, katoon, rupeen, häpeen, holhoon pro lankean, katoan, rupean, häpeän, holhoan. Siksi konditionaalimuodotkin poikkeavat nykyisistä.
Harjoitus E1. Muodosta edellä mainittujen verbien konditionaali a) VKS:ssa ja b) nykysuomessa: lankeisin pro lankeaisin jne. Miten selität konditionaalit etseis, soveis?
Tarkista vastauksesi täältä
Harjoitus A1. Mainitse seuraavien vanhan kirjasuomen infinitiivien nykyvastineet: nautita, ikävöitä, kunnioita, parata, armaita, raketa, kieltä, löytä.
Tarkista vastauksesi täältä
Vastaa esim. ruotsin tai englannin muotoja. Muodostus: kaste + tta + a ‘djäpas’, ’to be christened’; löyt + tä + ä ‘finnas’ ‘to be found’, teh + tä + ä ‘göras’, ’to be done’; ymmärt + tä + ä ‘förstås’, ‘to be understood’ jne. Nykysuomessa muodon tilalla on milloin aktiivin infinitiivi, milloin partisiippi (tehtävän, tehtäväksi).
Harjoitus B1. Miten seuraavat muodot luetaan (peräisin eri kirjoittajilta): pidheldä, paluelta, Roskitta, teutettä, wloshwtta, coriatta, rucoilda, caewetta
Tarkista vastauksesi täältä
1. -den (luetaan /ðen/) pro nykykielen -en
Harjoitus C1. Miten luetaan seuraavat muodot: sanoden, catzodhen, istudhen, asudhen, puhuden, aicoden (O, U-vartaloiset); antadhen, pytedhen, kijtteden, hutadhen, Opettaden, andaden, pitäden, teuttedhen (A-vartaloiset); käskeden, waatiden, laskeden (i-, e-vartaloiset).
Tarkista vastauksesi täältä
2. -in (diftongiutunut asu) pro -en, siis ottaðen > ottaen > ottain.
Harjoitus C2. Miten seuraavat muodot luetaan? Mitkä ovat nykykielen vastineet? andain, todhistain, laulain, pyytäin, Luottain, muistain, lunastain, opettain, kirjottain, tunnustain (A); idkein, lukein, laskein, serkein, murhettein, etzein, sanoin, cadzoin (i, e, O, U)
Tarkista vastauksesi täältä
3. -ten (silloin, kun 1. infinitiivin tunnus on -tA)
Harjoitus C3. Miten seuraavat muodot luetaan? Mitkä ovat nykykielen vastineet? Ahkeroiten, wartioiten, rieten, kierten, pyyten, cumarten.
Tarkista vastauksesi täältä
Melkein aina diftongiutunut muoto, siis ottaðes(s)a > ottaes(s)a > ottais(s)a sekä aktiivissa että passiivissa.
Harjoitus D1. Miten seuraavat muodot luetaan? Mitkä ovat nykykielen vastineet? eläisäm, lukeisam, lähteisä, sanoisans, puhuisans, caswaisans, walwois, opettaisans, oldais, istuttaisa, Kotiatuldais (joskus: laskesans, lähtesäm)
Tarkista vastauksesi täältä
Huomaa 3. infinitiivin instruktiivi aina pitää-verbin yhteydessä: pitää tekemän, pitää tehtämän (nykykieli: pitää tehdä) jne.
Nykyisen 5. infinitiivin (esim. nukahtamaisillaan) tilalla on mA-infinitiivi: kuolemallans ’kuolemaisillaan’, synnyttämälläns ’synnyttämäisillään’. Muuten koko 3. infinitiivin adessiivimuotoa ei käytetä ja inessiivikin on harvinainen. Sellaiset muodot kuin puhumalla ja puhumassa vakiintuivat kirjasuomeen vasta 1800-luvulla.
Nykyisessä puhekielessä käytettyä lyhyttä (= tunnuksetonta) 3. infinitiivin illatiivia näkee joskus vanhassa kirjasuomessa, etenkin runoissa, esim. tekehen (= tekemään), valmis vaeltaan (= vaeltamaan), opettaan (= opettamaan)
1. Tunnus -pA (äännelaillisesti -pA esiintyy painollisen ja sivupainollisen tavun jäljessä, mutta analogisesti myös muulloin): sáa + pa, tár.vit.sè + pa, ý.lis.tèt.tä + pä. Vanhoissa kieliopeissa on sekä vA-tyyppiä että pA-tyyppiä.
Harjoitus F1. Miten seuraavat esimerkit luetaan? edheskieupe, iopa, cumartapa, ymmertepä, kilisepä, muistettapa, tauoitettapa, woipa, uscottapa, wihattapa
Tarkista vastauksesi täältä
2. Tunnus -vAinen (nykyään tällaisia pidetään adjektiiveina): asuvainen, pakenevainen, tulevainen, tekeväinen, seisovainen, seuraavainen
”Muistoja” vanhasta kirjasuomesta nykykielessä: tiennyt, tainnut, piessyt, tietty, taittu, piesty.
Harjoitus G1. Mitkä ovat edellisten vokaalivartaloiset asut?
Tarkista vastauksesi täältä
Harjoitus G2. Miten selität seuraavat vanhan kirjasuomen ja nykysuomen erot?
1) VKS:n nautin+nut pro nykysuomen nautti+nut (aktiivi); ikävöin+nyt pro ikävöi+nyt; kään+nyt pro kääntä+nyt; raken+nut pro rakenta+nut
2) VKS:n nautit+tu pro nykysuomen nauti+ttu (passiivi); ikävöit+ty pro ikävöi+ty; käät+ty pro käänne+tty; raket+tu pro rakenne+ttu
3) olluet, kuolluet, oppenuet, tehnyet, mennyellä (monikko: oppenuitten, kuolluita, jäänyitä, nukkunuitten)
4) kuollehita, olleheksi, tahtonehet, nainehen; juosnut, nosnut, pesnyt, pääsnyt, vapisnut, rangaisnut; ollu, tullu, kuolnu, ei piesne, maannu
Tarkista vastauksesi täältä