Muodon ja merkityksen ristivetoa: passiivisia nominaalirakenteita kielioppaissa ja eräissä 1700-luvun almanakoissa

Pirkko Forsman Svensson

Suomen ei-finiittiset muodot on nimetty morfologisin perustein eikä syntaktisen käyttäytymisen mukaan, mistä Maria Vilkunan sanoin on ollut seurauksena "morfologian ja syntaksin hankauskohtia" (Vilkuna 1996, 244–246). Esimerkiksi oheisessa nesessiivirakenteessa (a) on passiivin 1. partisiipin tunnus ja temporaalirakenteessa (b) passiivin 2. partisiipin tunnus, vaikka kummankaan rakenteen merkitys ei ole passiivinen.

a) Meidän on lähdettävä (lähde+ttävä)

b) Lähdemme asioiden järjestyttyä (järjesty+tty+ä)

Auli Hakulisen ja Fred Karlssonin Nykysuomen lauseopissa morfologinen jako infinitiiveihin ja partisiippeihin todetaan epäonnistuneeksi. Tekijät kommentoivat temporaalirakenteen 2. infinitiiviä ja passiivin 2. partisiippia (sanoessani, sanottuani) seuraavasti (1979, 341): "Passiivimorfeemin varsinaisesta merkityksestä ei kuitenkaan jälkimmäisessä tapauksessa [sanottuani] ole mitään jäljellä, minkä osoittaa sekin, että rakenteeseen kuuluu a k t i i v i s t a persoonaa ilmaiseva poss.suffiksi (sanottua+ni)... Aivan ilmeisesti siis yksi perinteinen "infinitiivi" ja yksi "partisiippi" kuuluvat samaan m o r f o s y n t a k t i s e e n luokkaan, ja tämän pitäisi myös käydä ilmi kuvauksesta." Tekijöiden ehdotus on jakaa nominaalimuodot niiden syntaktisen käyttäytymisen perusteella kahteen ryhmään. Ensimmäiseen kuuluisivat 1. infinitiivin perusmuoto sekä 3. ja 4. infinitiivi, ts. verbin valenssin mukaiset määritteet. Toiseen ryhmään jäisivät "ne ei-finiittiset ilmaukset, joiden järjestelmään kuuluu hallitsevan verbin tempuksesta riippumaton aikasuhteen valinta sekä mahdollisuus eri subjektiin kuin hallitsevassa lauseessa ja näin muodoin myös passiiviin" (mts. 342). Tämä kategoria käsittäisi aktiivisen ja passiivisen 2. infinitiivin inessiivin ja passiivin 2. partisiipin (= temporaalirakenne), aktiivin 2. infinitiivin instruktiivin (= modaalirakenne) sekä 1. infinitiivin pitemmän muodon (= finaalirakenne).

Tarkastelen kirjoituksessani ns. toisen temporaalirakenteen (sanottua), modaalirakenteen (sanoen) ja finaalirakenteen (sanoakseen) käyttöä "passiivikontekstissa", ts. passiivilauseen määritteenä tai vastineena. Olen selvittänyt, missä määrin eräissä suomen kielen oppikirjoissa on kiinnitetty huomiota näiden rakenteiden esiintymisrajoituksiin. Ennen kielenkäytön normittamista painetuissakin julkaisuissa oli tilaa sekä kansankielen käytänteelle että yksittäisten kielenuudistajien innovaatioille. Nykykielen ohjeistusten rinnalla esittelenkin parin sadan vuoden takaisen kielenuudistajan temporaali-, modaali- ja finaalirakenteita. Kyseessä on vuosien 1769–86 almanakkojen suomentaja, jota murrepiirteiden ja eräiden muiden vihjeiden perusteella voi pitää pohjalaisena.

Toinen temporaalirakenne eräissä kieli- ja lauseopeissa

Kielioppaista mm. Anne-Marie Stenberg (1971), Fred Karlsson (1978) ja Maria Vilkuna (1996) kiinnittävät huomiota siihen, että 2. temporaalirakenteen ydin on morfologisesti passiivi mutta merkitykseltään aktiivi. E. N. Setälän (1973 [1951]), Pirkko Leinon (1993) ja Leila Whiten (1993) oppikirjoissa tästä ei mainita, ei myöskään Osmo Ikolan Lauseenvastikeopissa (1974). Esimerkkejä passiivin 2. partisiipin käytöstä passiivisessa merkityksessä ovat antaneet Setälä (mts. 122: Syötyälähdetään = kun on syöty, lähdetään; syötyä lähdettiin = kun oli syöty, lähdettiin), Stenberg (mts. 201: Pari tuntia nukuttua jaksettiin taas jatkaa; Syötyä lähdettiin kävelemään) ja Ikola (mts. 43: Syötyä lähdettiin kävelylle; Uutta viiniä maisteltua tutustuttiin taloon). Vilkuna suhtautuu tällaiseen käyttöön epäröiden ja on varustanut näytteet kysymysmerkein (mts. 310: ?nukkumaan mentyä; ?Uutta viiniä maisteltua tutustuttiin taloon).

Ne kirjoittajat, jotka ovat esitelleet passiivimerkityksisiä rakenteita, kommentoivat myös niiden sallimia määritteitä. Setälä (mts. 122) toteaa genetiiviä käytettävän "ainoastaan subjektiivisena, ei objektiivisena": vihollisten voitettua = 'kun viholliset olivat voittaneet' eikä 'kun viholliset oli voitettu'. Stenberg (mts. 201) ei hyväksy temporaalirakennetta, jos sivulauseena on Kun päivällinen oli syöty / kun oli syöty päivällistä, ts. jos rakenteessa on objekti. Vilkuna (mts. 310) osoittaa epäröintinsä paitsi näytteiden kysymysmerkeillä myös toteamalla, että passiivinen "päättyneen ajan rakenne näyttää hylkivän sekä objektia että adverbiaaleja" (*Illallinen ~ illallisen – salissa syötyä tutustuttiin taloon).

Erikoisia partisiippeja

Suomen kansankielestä, etenkin savolaismurteiden alueelta, on merkitty muistiin antauta, lähteytä-tyyppisiä temporaalirakenteita (= 'annettua', `lähdettyä'). Kielentutkijat (esim. Martti Rapola 1966, 145–146 ja Lauri Hakulinen 1979, 240) ovat pitäneet tällaisia todisteina aiemmasta käytänteestä, jossa työnjako passiivin yksinäis-t:llisen ja geminaatta-t:llisen tunnuksen välillä ei ollut vielä selkiytynyt. Lyhyeen painottomaan vokaaliin päättyviin verbinvartaloihin saattoi aiemmin liittyä passiivin lyhempi tunnus (*lähte+(δ)ä- pro lähde+ttä-), jota nykyään käytetään vain pitkään vokaaliin (tai diftongiin) ja konsonanttiin päättyvissä vartaloissa (esim. saa+ta-, nous+ta-). Toisen temporaalirakenteen partitiivimuotoisista partisiipeista tuli tällöin seuraavanlaisia: *lähte+ (δ)y+tä, *anta+(δ)u+ta, *synty+(δ)y+tä = `lähdettyä', `annettua', `synnyttyä'. Rapola (1966, 146) arvelee näiden partisiippien hävinneen kielestä mm. siitä syystä, "että nämä muodot, joilla aikaisemmin on ollut myös intransitiivis-refleksiivinen funktio, ovat passiivin ilmaisutehtävissä olleet vähemmän selviä kuin niiden samaa merkitsevät geminaatta-t:lliset rinnakkaismuodot".

Agricolalta on löytynyt pari syntyytä-tyyppistä rakennetta, ja lisäksi Rapola (mts. 146) on löytänyt outoja "sekamuotoja" vuoden 1769 almanakasta: pandauta `pantua', coottauta 'koottua'. Oudot partisiippimuodot eivät suinkaan lopu tähän almanakkaan, sillä olen itse kirjannut myöhemmissäkin runsaasti samanlaisia muodosteita. Esiintymät alkavat vuodesta 1769 ja loppuvat vuoteen 1786, mikä osoittaa saman henkilön toimittaneen painokuntoon tämän aikavälin almanakat. Rakenteita on kahta tyyppiä: ns. aktiivirakenne vastaa aktiivista lausetta (esim. akelman kukoistuuta = kun apila on kukkinut), passiivirakenne puolestaan passiivista lausetta (esim. tietä saatauta = kun oli saatu tietää). Almanakkojen suomentaja on muodostanut aktiivisen ja passiivisen temporaalirakenteen partisiipit eri tavoin. Aktiivirakenteen predikaatti on joko intransitiiviverbi (esimerkit 1–4) tai sellainen transitiiviverbi, johon liittyy tekijää ilmaiseva omistusliite (esimerkit 5, 6). Valtaosa intransitiiviverbeistä on refleksiivisiä U-johdoksia. Passiivin 2. partisiippi on muodostettu lyhemmällä tunnuksella (dentaalispirantin kadottua pelkkä U), ja tähän on liitetty partitiivin pääte: joutu+u+ta 'jouduttua', lähte+y+tä `lähdettyä'.

(1)

on sitten nimitettyin aikain kuluuta, taas mergelöiminen peldoansa 'määräajan kuluttua on [maahan] lisättävä merkeliä [= kalkkipitoista savea]' (A 1785)

(2)

muutamina wuosina täytyy... muuta ruohoa, ennen hänen [toisen ruoholajin] hywin joutumistansa, nijtettää; toisina wuosina taas aiwan hiljan ja muun ruohon cuiwettuta `kun muu ruoho on kuivunut, kuivettunut' (A 1781)

(3)

[pellavan nyhtämisen pitää tapahtuman] cuiwalla säällä ja casteen enimmästi cuiwauta `kun kaste on kuivunut' (A 1772)

(4)

Jongun ajan perästä, wäjen marjoista wijnaan lähteytä ja astian kerran eli caxi huiscutelluxi tuldua, saadan Tuomi-marjan-wijnaa laskeldaa 'kun väkevyys on lähtenyt marjoista viinin' (A 1777)

(5)

[hamppu] tucahuttaa caiken ruohon, cohta maan cattautansa 'katettuaan, peitettyään maan' (A 1774)

(6) [talonpoika] ahkeroitsee saaman oppia nywellistä (!) tietoa; ja, oikein oppiutansa, holhoamaan Omaisuttansa `opittuaan [tarvittavat tiedot]' (A 1784)

Passiivirakenteen (= passiivilausetta vastaavan temporaalirakenteen) predikaatin koostumus on seuraavanlainen: verbinvartalo + passiivin tunnus tA tai ttA (nykykäytännön mukaisesti) + passiivin partisiipin tunnus U + partitiivin pääte: valkais+ta+u+ta, niite+ttä+y+tä. Näissä muodosteissa (esimerkit 7–12) passiivin tunnus ja partisiipin tunnus eivät ole sulautuneet yhteen, vaan kumpikin esiintyy erillisenä. Muodosteiden U-aines sisältää sekin passiivin tunnuksen aivan kuten edellä esitellyissä aktiivirakenteissa, joten passiivirakenteissa on peräkkäin kaksi passiivin tunnusta. Syynä siihen, että kirjoittaja on päätynyt tällaisiin muodosteisiin, on ilmeisesti ollut tarve selkiyttää aktiivisen ja passiivisen rakenteen eroa käyttämällä toisistaan morfologisesti poikkeavia asuja. Näissä rakenteissa viihtyvät myös erityyppiset määritteet, objekti ja adverbiaali, eikä n-päätteinen objektikaan (sonnan, pohjan esimerkeissä 8 ja 11) hahmotu subjektiksi.

(7)

Coska näitä siemmeniä kylwetään, ei suingan saada nijtä sywällen mullatta; avaan taitaan kylwettäytä käytä ylitze maan aiwan kewiällä haralla 'kun on kylvetty, maata voidaan tasoitella haravalla' (A 1782)

(8)

Maammies saapi monenkertaisen maxon ... joka talwis-aikana tuottaa kotiinsa turwemaata ... ja kesällä ... sonnan ulos wietäytä, lewittelee hänen tasaisesti, koko tungio-sijan ylitze 'kun lanta on viety ulos' (A 1785)

(9)

Eloja syxyllä leicattauta ja coottauta, ei saada peldoa syötettää [karjalle] 'kun elo on leikattu ja korjattu' (A 1780)

(10)

Sencaldaista tundo-merckiä löyttäytä, ollaan pian wacuudettuna, lähimmäisen cokeen olewan juuri cohtalaisen 'kun on havaittu sellainen tuntomerkki, ollaan pian varmoja...' (A 1773)

(11)

pohjan jällensä kijni iskettäytä, täytetään suurembi astian puolisco rouhituilla marjoilla `kun pohja on taas lyöty kiinni' (A 1777)

(12)

[Hevoset syövät kuiviakin kuusenhavuja] jos niitä annetan heille yxi eli kaxi kerta päiwäsä juotettauta `sen jälkeen kun niitä on juotettu' (A 1783)

Passiivilausetta vastaava modaalirakenne

Oppikirjoissa mainitaan yleensä modaalirakenteen merkitykseksi 'se, mitä joku tekee samaan aikaan (kuin jotakin muuta) ja millä tavalla': tulin kävellen (en bussilla). Lisäksi todetaan, että modaalirakenteella on sama subjektipersoona kuin hallitsevalla lauseella. Erisubjektisuutta ilmaisevan genetiivin tai omistusliitteen mainitsevat Setälä (1973, 113), Stenberg (1971, 160) ja Ikola (1974, 45). Ikola toteaa rakenteen Ei kukko käskien laula moniselitteiseksi, joskin moniselitteisyys tarkoittanee tässä instruktiivin sivulausevastinetta ('kun käsketään', 'jos käsketään' tai `siten, että käsketään') eikä rakenteen subjektin. Vilkuna (1996, 306) huomauttaa, että tavan infinitiivien, siis myös 2. infinitiivin instruktiivin, subjektipersoona ('ykkösargumentti') tulkitaan lausekontekstin pohjalta; hän esittää pohdittavaksi mm. näytteiden a–c tulkintaa:

a) Koira tuli kotiin uikuttaen surkeasti.

b) Uolevi toi koiran kotiin uikuttaen surkeasti

c) Koira tuotiin kotiin uikuttaen surkeasti.

Vaikka 2. infinitiivin inessiivillä on sekä aktiivi että passiivi (katsoessa, katsottaessa), saman infinitiivin instruktiivia käytetään vain aktiivissa (katsoen). Kielessä on tällä kohtaa tavallaan aukko, sillä passiivisen instruktiivimuodon (*katsottaen) käyttö selkeyttäisi määrätapauksissa tekijän ilmaisemista. (Vrt. Vietin päivän sohvalla maaten = siten, että makasin; Ei uni *maattaen lopu = siten, että maataan.) Olen kirjannut vuosien 1769–1786 almanakoista useita sellaisia modaalirakenteita, joiden infinitiivissä on passiivin tunnus: katsottain (katso+tta+i+n) pro katsoin 'katsoen' (katso+i+n), laitettain (= laittain), kylvettäin (= kylväin) ja istutettain (= istuttain). Muissa vanhoissa teksteissä tällaisia instruktiiveja ei esiinny. Almanakkojen suomentaja tuntuu näissäkin pyrkineen erottamaan aktiivisen ja passiivisen merkityksen aivan kuten temporaalirakenteissa. Näytteeksi seuraavat passiiviset modaalirakenteet, joiden käyttö selittyy hallitsevasta lauseesta: esimerkissä (13) kontekstina on jtk tapahtuu, esimerkissä (14) on passiivinen verbiketju taitaisiin tehtää. Jos rakenteet muuttaa lauseiksi, kontekstiin sopii nimenomaan passiivilause: tämä tapahtuu siten, että vireästi peräänkatsotaan; maat voitaisiin tehdä niityiksi siten, että istutetaan timoteita.

(13)

[Pellavan] Walmistaminen tapahtuu ... tahicka nujilla ... eli couckuisella, caickea wiriästi perääncatsottain, ettei Pellawasta ... poicki taitella (A 1773)

(14)

Näitä [lakeuksia] cuitengin taittasijn, ainoastaan Äng-kampea [timoteita] istutettain, tehtää ... wahwoixi nijttymaixi (A 1782)

Passiivin infinitiivi finaalirakenteena

Kielioppaat toteavat, että finaalirakenne ilmaisee tarkoitusta ja että se on samasubjektinen hallitsevan lauseen kanssa; Vilkunan (1996, 308) mukaan vallitsee "omistusliitepakko".

muodon ilmaisevan nimenomaan aktiivista suhdetta, Ikola puolestaan toteaa, että finaalirakenteella "ei ole passiivista eikä eksistentiaalista vastinetta" ja että sen passiivisena merkitysvastineena voi käyttää ilmaustyyppiä Asian selvittämiseksi suoritettiin tutkimuksia. Saman miseksi-rakenteen esittää kiertoilmaukseksi myös Stenberg, kun taas Leino (1993) ja White tyytyvät jotta- ja että-lauseisiin. Eksplisiittisin on rajoituksessaan Leino (mts. 146), joka ottaa huomioon sekä hallitsevan lauseen että sivulauseen pääluokan: "Finaalirakenteella ei voi korvata passiivilausetta. Se ei myöskään voi määrittää passiivilausetta." Leino kieltää käyttämästä finaalirakennetta, jos "joko hallitsevansa lauseessa tai sivulauseessa on passiivimuotoinen predikaatti".

Vanhassa kirjasuomessa on käytössä passiivin 1. infinitiivi, ja sen yhtenä funktiona on tarkoituksen ilmaiseminen. Infinitiiviä ei kuitenkaan yleensä käytetä lauseenvastikkeena, vaan tiettyjen verbien määritteenä (esim. edesotti tutkisteltaa `otti tutkittavaksi', vietiin mistattaa `mestattavaksi', säätää jtktehtää `määrätä jtk tehtäväksi'). Finaalirakenteen passiivisena vastineena on myös vanhassa kirjasuomessa miseksi-rakenne, joskin se on melko harvinainen ja enimmäkseen käytössä asetusteksteissä ja almanakoissa. Vanhan kirjasuomen ilmaisuvaroihin kuuluva passiivin 1. infinitiivi luontuisi finaalirakenteeksi, mutta esimerkkejä ei juuri löydy muualta kuin vuosien 1769–1786 almanakoista. Niissä esiintyy joukko passiivin infinitiivejä, joilla on finaalirakenteen funktio (näytteet 15–17). Infinitiivit esiintyvät sellaisessa kontekstissa, johon ei sovi aktiivinen finaalirakenne (tehdäkseen) enempää kuin miseksi-rakennekaan.

(15)

aiwan suurta jouduttamista waaditaan, ennätettää nijn teräwästi coetusta tekemäsä, ettei Pellawas ... tuiki licoasi 'on pidettävä kovaa kiirettä, jotta ehdittäisiin tehdä kokeilu, ennen kuin pellava kokonaan liukenee' (A 1773)

(16)

Juuret pysywät raikasna, kuljeteltaa colmia kymmendä ja usiambia peninkuormia ... `pysyvät kosteina, niin että niitä voi kuljettaa useita peninkulmia' (A 1781)

(17)

Wironmaan karhi eli Äjes ...woitta caicki muut aseet walmistetta sellaista helppotecoista maata, cuin täsä cohtaa, särjettää cohtalaisia cockareita ja kiscotta caickia pellosa löytyviä ruohoin juuria `virolainen äes voittaa muut työkalut, joita käytetään maan muokkaamiseksi ... suurehkojen kokkareiden särkemiseksi ja ruohonjuurien kiskomiseksi' (A 1770)

Lopuksi

Vuosien 1769–1786 almanakkojen suomentaja näyttää pyrkineen innovaatioillaan muodon ja merkityksen suurempaan vastaavuuteen. Hän eriytti menneen ajan temporaalirakenteen aktiivi- ja passiivimerkityksiset partisiipit lisäämällä merkitykseltään passiivisiin partisiippeihin "ylimääräisen" passiivin tunnuksen. Modaalirakenteisiin hän lisäsi passiivin tunnuksen useissa sellaisissa tapauksissa, joissa rakenne vastasi passiivista lausetta. Syynä lienee ollut sama selkeyden tavoittelu kuin temporaalirakenteiden partisiipeissa: passiivisen merkityksen tuli ilmetä rakenteesta. Finaalirakenteen omistusliitteisestä infinitiivistä ei saanut luontevaa passiivimuotoa, mutta korvikkeeksi oli tarjolla passiivin 1. infinitiivi, jolla oli vanhassa kirjasuomessa myös tarkoitusta ilmaiseva funktio. Uudistukset koskevat useita sellaisia nominaalirakenteiden käyttörajoituksia, jotka mainitaan nykyisissä kielioppaissa. 1700-luvun tuntemattoman kielenuudistajan passiivimuotojen systeemi on kiintoisa kokeilu, joka osoittaa kokeilijan innovatiivisuutta ja loogista päättelykykyä.

Lähteet

Almanakat 1769–1786. Helsingin yliopistonkirjaston mikrokorttikokoelma.

Hakulinen, Auli & Fred. Suomen kielen rakenne ja kehitys. Neljäs, korjattu ja lisätty painos. Keuruu.

Ikola, Osmo. 1974. Lauseenvastikeoppia. Tietolipas 76. SKS. Helsinki.

Karlsson, Fred. 1982. Finsk grammatik. SKST 339. Helsinki.

Leino, Pirkko. 1993. Kieleen mieltä – Hyvää suomea. Keuruu.

Rapola, Martti. 1966. Suomen kielen äännehistorian luennot. SKST 283. Helsinki.

Setälä, E. N. 1973. Suomen kielen lauseoppi. Tark. Matti Sadeniemi. Helsinki.

SKST = Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia.

Stenberg, Anne-Marie. 1971. Finsk satslära för skolornas högre stadier och för självstudier. Helsingfors.

Vilkuna, Maria. 1996. Suomen lauseopin perusteet. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 90. Helsinki.

White, Leila. 1993. Suomen kielioppia ulkomaalaisille. Loimaa.