17. PRONOMINEISTA

17.1 Persoonapronominit

Yksikön 1. ja 2. persoonan pronominien minä, sinä asemesta käytetään niistä kehittyneitä jälkiliitteitä: ma~ mä > - m > - n ja sa~ sä > - s (ks. 22.2). Jälkiliite - n on aivan harvinainen, - s taas hyvinkin yleinen. Martinius (1689) esittelee kieliopissaan, miten kyseiset pronominit voi lyhentää (De Contractione Pronominum), ja mainitsee asut Mä, mulle, Mun, mua, mulda, Sä, Sulle, Sun, Sua, Sulda. Runousopissa (De Prosodia) hän mainitsee samat asut näytteenä tavuluvun vähentämisestä. Petraeuksenkin (1649) runousopissa on mua pro minua. Typistymämuotoja esiintyy tietenkin runokielessä, mutta harvoin proosatekstissä; 1600-luvun kirjoittajista Andreae käyttää saarnassaan asuja mun, mua, sun. Mainittakoon, että Vhaelkin (1733) esittelee lyhentymät mä, sä (ma, sa), mun, sun, mulle, sulle, mua, sua, hälle. Satunnaisesti tapaa pitkävokaalisia variantteja mee, tee, hee.

Persoonapronominien monikko on joskus itäsuomalaiseen tapaan myö, työ, hyö (ortografinen asu yleensä mö, tö, hö, joskus möe, töe, höe). Näitä variantteja löytyy Agricolalta sekä muista 1500-luvun teksteistä, 1600-luvulla mm. Elimaeukselta (Viipurin piispa), Andreaelta (Ristiinan kirkkoherra) ja Bångilta (Viipurin piispa). Rapola (1965) viittaa mahdollisuuteen, että itäsuomalaiset pronominiasut olisivat jo ennen Agricolaa - ehkä Viipurin koulun vaikutuksesta - päässeet jonkinlaiseksi kirjalliseksi traditioksi. Vanhoista kieliopeista vain Vhael (1733) mainitsee savolaisuutena työ-variantin. Toisaalta näkee silloin tällöin myös länsisuomalaisia murrevariantteja mee, tee, hee (esim. 1500-luvulla kuninkaallisten kirjeiden suomennoksissa ja 1600-luvulla Flachseniuksella), jopa meitin (LPet. että meidingin 'mekin' muistaisim ; esiintyy myös Westhin tekstissä). Nykyään mainitunlaisia asuja tapaa lähinnä lounaisista ja etelähämäläisistä murteista.

Persoonapronominien akkusatiivi on n-päätteinen: minun, sinun, hänen, meidän, teidän, heidän, Agricolalla myös meien, tei(j)en, hei(j)en (ks. 1.1 b). Agricola käyttää joskus monikossa itäsuomalaisia t-päätteisiä variantteja: meid(h)et ~ mei(j)et, teid(h)et ~ tei(j)et, heid(h)et ~ hei(j)et.

Muist. Myös interrogatiivipronominin kuka~ kenkä (ortografinen cuca ~ kengä) akkusatiivi on n-päätteinen: kenen(gä), kennen(gä) (huom. geminaatallinen variantti).

17.2 Demonstratiivipronominit

Tämä-pronominin synonyymina esiintyy tai~ taa, esim. Agr. TAi Kiria, Hamm. taincaldaisesta, Ika. taancaldaista pilka. Monikko on yleisesti t-päätteinen: nämät, Agr. neme(t) ~ näme(t). Petraeuksen (1649) ja Martiniuksen (1689) kieliopeissa esitellään nominatiivit Tämä, Nämät sekä nykykielen mukainen taivutus. Sitä vastoin Vhael (1733) mainitsee tämä-pronominin turunmurteisina rinnakkaisasuina muodot taa ~ tai, taan ~ tain, taalle, taata. Pronomini tuo on deiktisen ja osoittavan luonteensa vuoksi teksteissä harvinainen ja esiintyy lähinnä tuolla puolen, tuonne -tyyppisissä adverbi-ilmauksissa: Agr. toolapolen Jordanin, toollapolel Eden, tooldapolen iordanin, Jooxe toonna 'tuonne', toonna asti, eulen ia toonan 'eilen ja aiemmin' (ks. 20.1.3 a ja 20.1.4 d). Varsinaista pronominikäyttöä edustaa Agricolan toon sica lauman siselle ; monikkomuotoja Agricola ei tuo-pronominista käytä.

Petraeus mainitsee kieliopissaan perusmuodot toi, noi, ja Martinius esittää kahtena eri pronominina ja se, ne -pronominien synonyymeina yksiköllisen Toi, Toin, Tolle, Tota, Tolda jne. sekä monikollisen Noi, Noiden, Noille, Noita, Noilda jne. Adverbeina Martinius esittelee ilmaukset Tuolda, Tuonne, Tuoncauta, Tuonan, Totapica (samat Petrauksella) ja prepositiona ilmauksen Tuolla puolen. Vhael puolestaan mainitsee synonyymeina variantit tuo ~ toi, tuon ~ toin ~ ton, tuolle ~ tolle jne., monikko Nuo (tai nuot), nuoinen (gen.), nuoita, nuoisa, nuoixi jne. Vanhojen kielioppien tuntemia nykypuhekielen toi, noi -variantteja ei VKS:n teksteistä ole silmiini osunut.

Pronominista se, ne tapaa joskus pitkävokaaliset murrevariantit see, nee. Nämä lounaista ja etelähämäläistä käytäntöä edustavat asut esiintyvät yleensä samoissa teksteissä kuin persoonapronominien mee, tee, hee -variantit, 1600-luvulla esim. Flachseniuksella. Se-pronominin illatiivi on vaihdellen siihen ~ siehen (luultavasti siellä, sieltä -adverbien analogiaa) ~ siihin (tämä asu on harvinainen). Mainittakoon myös Agricolan kahdesti käyttämä se-pronominin adjektiivijohdos sillinen 'sellainen' (vrt. viron selline): Millinen Ise, sillinen Poica, Sillinen pyhe Hengi. Pronominista millinen ks. 17.5.

17.3 Refleksiivipronominit

Omistusliitteisen itse-pronominin (idzens ~ itzens jne.) ohella VKS käyttää refleksiivipronomineina omistusliitteisiä persoonapronomineja: minuni, sinus(i), hänens(ä), meidäm(me), teidän(ne), heidäns(ä), muissa sijoissa esim. minuani, hänellens(ä), heitäns(ä) jne. Loppuheittoisuus on melkeinpä säännöllistä muissa kuin suhteellisen harvinaisessa yksikön 1. persoonassa.

Esimerkkejä:

Agr. minuani, minullani, minuldani, sinuas, sinulles, sinuhus, hendens, henellens, henestens, meisten /meistän/ < meistämme, meiten < meitämme, teisten < teistänne, teiten < teitänne, heitens, heillens

R 1642 sinus, hänens, meidäm.

Ns. refleksiiviverbeistä ja niissä esiintyvistä pronomineista ks. 23.2.

Pronomini itse esiintyy VKS:ssa yleisesti omistusliitteettömänä nykykielestä poikkeavaan tapaan, merkitys milloin refleksiivinen, milloin indefiniittinen. Koska merkityksiä on vaikea lokeroida jo senkin vuoksi, ettei vastaavanlaista käyttöä ole nyky-yleiskielessä, esittelen itse-pronominin eri käyttöyhteydet tässä jaksossa. Tapaukset voi ryhmitellä kolmia.

a) itse + refleksiivipronomini:

Proc. itze meistäm '(meistä) itsestämme'

Thur. En me ole idze meistäm soweliat

LPet. idze meitäm 'itseämme'

Ika. itze teitän 'itseänne'

Hamm. itze heillens 'itselleen'.

Kyseessä on milloin refleksiivinen, milloin indefiniittinen käyttö (vrt. Me puhuimme itsestämme, Meistä itsestämme asia on niin). Kyseeseen tulee myös omistusliitteetön persoonapronomini: LPet. idze heihijn 'heihin itseensä'.

b) itse + omistusliitteinen postpositio t. nomini:

Ika. luottamaan itze päällens 'itseensä', itze cansans 'kanssaan, mukanaan'

LPet. idze edestäns '(omasta) puolestaan', idzewälilläns 'itsekseen', idze ylidzens 'ylitseen', idze halduns 'omiin hoteisiinsa', idze cohtans 'itseään kohtaan'

Andr. [ei] andanut tila idze päällens candeleman

Raj. idze cauttans 'kauttaan'

Proc. itze cauttani

Hamm. itze lewoxens 'levokseen'

Kex. itze päästäst [!] 'omasta päästään'.

Esitetyissä tapauksissa pronominin merkitys on yleensä refleksiivinen.

c) Obliikvisijainen nomini + itse:

Flach. meidän itze - - pitä

LPet. hänellä idzekin 'itselläänkin', Sathanaxell idze, hänelle idze ia perhellens, Teke - - Ihmisen idze kelwottomaxi

Proc. sinulla itze on kyllä

Kolck. Waimo petettin Perkeleldä itze

Kex. händä itze 'häntä itseään'.

Näissä esimerkeissä itse-pronominia on käytetty indefiniittisesti. Nykykielen vastineeksi sopii yleensä pääsanan jäljessä oleva kongruoiva, omistusliitteinen itse (hänelle itselleen, ihmisen itsensä), joskus myös pääsanan etinen, taipumaton itse (itse Saatanalle).

17.4 Resiprookkipronomini(t)

Resiprookkipronominin nykykielisistä varianteista [Rakastamme] toinen toistamme ja [Rakastamme] toisiamme VKS käyttää yleensä vain edellistä. Resiprookkisuus ilmaistaan myös muilla keinoin, esim. käyttämällä adverbia keskenä/mme, - nne, - nsä joko yksinään tai refleksiivipronominiin liittyneenä. Mainittu adverbi voi myös olla varsinaisen resiprookkipronominin vahvistimena.

Esimerkkejä:

Agr. he - - sanoit keskenens 'toisilleen'

Finno manatcat teitän keskenän

Kolck. Lohduttacat teitän keskenän

Raj. Jäsenet - - racastawat toinen toistans keskenäns , annamme toinen toisellem keskenäm

Hamm. Laupius ja Totuus keskenäns toistans cohtaisit, Wanhurscaus ja Rauha toinen toisens 'toisilleen' suuta andaisit, Lapset owat keskenäns Sydämmelisest rackaat, olcat keskenän palawaises Rackaudes, älkät walhetelco keskenän.

17.5 Muut pronominit

Nykyisten mi-, jo- ja ke(ne)-vartaloisten pronominien rinnalla, milloin relatiivi-, milloin interrogatiivipronomineina, esiintyvät ku-vartaloiset variantit. Petraeus (1649) esittää kieliopissaan seuraavanlaiset interrogatiivipronominin asut (huom. nykyisistä poikkeavat sijanimitykset):

Taulukko 2. Petraeuksen kieliopissaan (1649) esittämät interrogatiivipronominin asut

	YKSIKKÖ		MONIKKO
NOM.	Cuka	Kengä	Cutka
GEN.	Cunga	kenengä	Cuidhen
DAT.	Culle	kenelle	Cuille
AKK.	Cunga Cuta	Kenengä ketä	Cuidhen [!], cuita
ABL.	Culda culla	custa, cusa keneldä/stä/sä/lä	Cuilda, cuista, cuisa cuilla

Ku-vartalon monikon instruktiivia cuin käytetään yleisesti taipumattomana relatiivipronominina, merkitys yhteyden mukaan 'joka, jonka, jota, joita'. Joskus tulee muukin sija kyseeseen, kuten oheisista esimerkeistä ilmenee. Myös kutta-konjunktio voi VKS:ssa joskus esiintyä relatiivipronominin funktiossa. (Relatiivipronominien käytöstä lauseopin jaksossa 25.1.3.). Nyky-yleiskielessä esiintymätön on interrogatiivipronomini miltinen~ millinen (vrt. viron milline). Agricola käyttää millinen-varianttia joitakin kertoja, mutta käytäntönä ovat asut minkäkalt(t)ainen, minkämuotoinen (ks. 23.4.3). Sellaisista pronominien asuista kuin mingän, jongan ym. ks. 3.3 Muist.

Esimerkkejä:

Interrogatiivipronomini:

Agr. Milliset

Proc. mildistä Elämätä, Cuista 'mistä' hywistä Awuista

Raj. Culla 'kenellä' teistä on ystäwä

LPet. cutca , ia cuidenga 'ketkä ja keiden' palwelus, cuiden 'minkä' lahiain ia hywäin tecoin edest.

Huom. illatiivin asu mihens 'mihin sinä '(Proc).

Relatiivipronomini:

Agr. Jesu se cuttas 'jonka, minkä' annoit

Andr. eikä ollut ketän, cuka tämän - - näki ; ja eij yxikän löytty, cuka Murhan piti ilmei saattaman; sitä sama tekisin, cuin 'johon' Raamatun todistoxet meitä yllyttäwät

Raj. Sijnä cuin 'johon, jossa' hän ristinnaulittin ; Culla 'se jolla' teistä on ystäwä

LPet. hywydes ja totudes cuin 'johon' ensist owat luodut

Thur. [Paavali] kijruhta sinne cuin hän lähätetty on

Indefiniittipronomineilla on seuraavanlaisia nykyisistä poikkeavia asuja: ei kenkään 'ei kukaan' (Agr. ei kengen, eikellenge jne.), kielteisissä yhteksissä joku pro kukaan, mikään, jopa jokainen pro kukaan (ks. 36.4), moni(n)kahdat ~ monikahtamat ~ monikahtomat 'jotkut, useat', yksi - toinen ja muutamat - muutamat pro toinen - toinen, toiset - toiset sekä yksinomaan Agricolalla sporadisesti monikollinen iocaitzet, iocaitzille pro jokainen, jokaiselle tai kaikki, kaikille. Ainakin yhtä tavallinen kuin edellä mainittu ei kenkään on synonyyminen ei yksikään. Huom. sitä vastoin ei mitään pro ei yhtään / ollenkaan: Andr. ey Habell tienyt mitän händä peliätä 'ei Aabel osannut ollenkaan pelätä häntä' (tällaista on aika usein). Aivan yleistä on, että joku, jotakuta jne. viittaa elottomaan tarkoitteeseen, ts. = jokin, jotakin. Pronomini kaikki esiintyy usein yksiköllisessä 'koko'-merkityksessä jaolliseksi tulkittavien käsitteiden yhteydessä (esim. kollektiivi- ja ainesanat sekä eräät ajan ja paikan ilmaukset): Agr. caiki Canssa, caiki Mailma, se Hapatta caiken Taikinan ; Raj. caiken yösen 'koko yön'; Ika. caicki Raadi.

17.6 Pronomini + -kA, -kAAn

Jälkiliite - kA on yleinen myös muiden kuin yksitavuisten pronominimuotojen jäljessä (huom. Petraeuksen esittämät asut Kengä, kenengä pro ken, kenen (jaksossa 17.5). Tavallisia ovat etenkin sellaiset illatiivi- ja genetiivimuodot kuin johonka, joihinka, kuhunka, mihinkä, kenenkä, joidenka.

Esimerkkejä:

Agr. iohonga, ioihinga, ioijnenga 'joiden', iollenga 'jolle', quinenga 'joiden'

Ika. Cuhunga 'mihin', Johonga, kenengä

Kex. Joidenga

Kolck. Mihingästä

Proc. mildinengä.

Kielteinen jälkiliite - (kA)An esiintyy k:llisena eli vahva-asteisena tapauksissa, joissa heikkoasteinen variantti on nyky-yleiskielessä yksinomainen. Kyseeseen tulevat ennen kaikkea pronominien [ei] kukaan, kenkään, mikään obliikvisijat sekä jossakin määrin partitiivi [ei] yhtään. Pronominien kenkään ja mikään obliikvisijoista n. 40 % on Agricolan kielessä ketäkään, mitäkään -tyyppisiä, sitä vastoin vain 10 % [ei] yksikään-sanan partitiiveista on yhtäkään-tyyppiä (Mauri Lievonen 1986).

Esimerkkejä:

Agr. [ei] cussacan, eiketeken ~ [ei] ketekän, [ei] kesteken, [ei] misseken, [ei] misteken, [ei] milleken 'millään', [ei] ychteken

Kex. eikä mitäkän.

Jälkiliitteistä tarkemmin jaksossa 22 (ks. 22.3 ja 22.4 Muist. 2).