 |
||||||||||||
|
|
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
||||
|
|
|
|
|
|||||||||
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
|||||
|
|
|
|
|
|||||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Nykykielestä poikkeavasti kaksitavuisen kantasanan loppu- A on väliin säilynyt ominaisuudennimien Us-johtimen edellä (nykyvastineissa assimiloitunut - UUs ja kantasanana usein adjektiivijohdos, esim. herruus, saastaisuus < saasta+ ise + Us):
Agr. herraudhes, iulmaudhen, omaudhes, orjaus, Pyheys, salaus, saastaudhet, syueys, Tyhmeydhen, waldaudhen 'vallan, valtiuden', Waldautta
LPet. herraus, taicauxen 'taikausko(isuude)n', Tasauden 'tasaveroisuuden', Waldauden.
Agricolalla mainitunlaiset muodosteet ovat selvästi yleisempiä kuin 1600-luvun kirjoittajilla. Sellaiset ominaisuudennimet, jotka on johdettu O- ja e-vartaloisista kantasanoista, ovat yleensä jääneet assimiloitumattomassa asussaan nykykieleen (esim. heikkous, leskeys, yhteys ym.). Nykysuomen korkeus (< korkea), vankeus (< vanki), kauneus (< kaunis) -tyyppisistä ominaisuudennimistä VKS:ssa ks. 7.2 Muist.
Niin ominaisuudennimissä (Us : Ute) kuin Us : Ukse-tyyppisissä deverbaalinomineissa on Rapolan (1965) mukaan mitättömän vähän esimerkkejä kantasanan loppu- O:n tai - e:n sekä johtimen U:n assimiloitumisesta (Agr. henen heickotans 'heikkouttaan', Finno yctyydhen 'yhteyden', Fav. Colmyxyden). Sanasta rukous esiintyy seuraavanlaisia variantteja:
Agr. Rucuuskiriasta, rucoskirias '-kirjasi', rucuxet, Rukoxet, Rukoxen
Hemm. rucuxen
Sor. rucoxen
Koll. rucusten.
Rapola tosin huomauttaa, että u:llisten ja o:llisten asujen ero saattaa olla vain ortografinen. Mainittakoon lisäksi Agricolan nykykielen sanasta urheus 'voima' käyttämät asut wrhudhus /urhušus/ ~ vrhous, wrhudhen /urhu(u)šen/ ~ wrohuden 'voimani', wrhoudhexi, joissa on samaa vokaalinvaihtelua kuin rukous-sanassa.
Ominaisuudennimien heikoissa vokaalivartaloissa (esim. yhteyše-) johtimen dentaalispirantti on saattanut kadota painottoman, usein jopa sivupainollisen tavun jäljestä (hullue-, yhteye- pro hulluše-, yhteyše-). Täten syntynyt vokaaliyhtymä Ue on joko a) säilynyt sellaisenaan tai b) assimiloitunut UU:ksi.
Agr. hirmuiszues, hulluexi, ilman coctueta 'kohtuutta', miehuen, pahuesans, pyhyese, pituuet (myös lukutapa /pituvet/ mahdollinen, ts. vokaalien välissä siirtymä- v; ks. 2.3 Muist.), swruensa
LPet. cohtuella, cohtuel menol.
Agr. Laiskuos 'laiskuudessa', Totuolla 'totuudella' (näissä tapauksissa assimilaatio osittainen, ts. e > o), heickowstam 'heikkoudestamme', sinun Laupius tedhen (< laupiušesi), miehulisesta, oijkeuni (< oikeušeni), Oikiustans 'oikeudestaan', henen pituuns (< pitušensa), terueyxi 'terveydeksi' (omistusliitteisistä heikoista vokaalivartaloista ks. 1.4.1).
Assimilaatio Ue > UU kuvastuu mm. sellaisista nykykielen adjektiiveista kuin kohtuullinen (<< *kohtuše + llinen) ja miehuullinen (<< *miehuše + llinen).
Muist . Nykykielen pitkävokaaliset ominaisuudennimien taivutusmuodot Rapola (1965) haluaa lukea VKS:ssa lyhytvokaalisina lounaissuomalaisten murremuotojen tapaan: laisku(u)s : laiskušen : laiskutta ja vanhu(u)s : vanhušen : vanhutta. Tämän mukaisesti esim. Agricolan Totudhen, tyhmydhet ja Raamatun orjuden, pahuden olisivat mahdollisesti lyhytvokaalisia, /totušen/ jne. Tyypit hulluuden, tyhmyyden jne., jotka vähitellen vakiintuvat, olisivat eräänlaisia sekamuodosteita: *hulluše- >> hulluu- + den. Huomattakoon toisaalta, että yksikön nominatiivin ortografinen asu on Agricolalla verrattain usein pitkävokaalinen: autuus, hulluus, pahuus, Totuus ym.
Yleensä lyhyt : lyhyen -tyyppisten nominien asu on nykykielen mukainen, joskin esimerkkejä on vähän nominityypin harvinaisuuden vuoksi. Melko suurtaajuisen neitsyt-sanan paradigmassa esiintyy kuitenkin vokaalinvaihtelua. Vokaalivartalon dentaalispirantin kadottua suffiksaalisen astevaihtelun periaatteiden mukaisesti (*neitsyše- > neitsye-) vokaaliyhtymä ye joko assimiloituu ee:ksi (näin yleisimmin; vrt. neitseellinen) tai säilyy, kuten nykykielessä: Agr. Neitzesta, neitzen, Neitzyeni; LPet. Neitzen; Raj. Neidzen, Neidzyest. Suunnilleen yhtä paljon kuin ye:n säilymätapauksia Agricolalla on ö:llä merkittyjä asuja, lukutapa Rapolan (1965, 1966) mukaan yy tai yö: Neitzöste, neitzön (gen.), neitzöxi (myös Finnolla neidzöst). Muutaman kerran Agricola käyttää y:llistä asua: Neitzyn, Neitzyst (vrt. toisaalta jaksoa 11.2).
Muist . Sellaisten nykykielen sanojen kuin kevät, vapaa ja venäjä vokaalivartalo on Rapolan (1965, 1966) mukaan ollut tyyppiä *keväše- tai *keväšä, *vapaše- tai *vapaša, *venäše- tai *venäšä-. VKS:n varianteissa on joskus säilyneeseen dentaalispiranttiin viittaava d(h):llinen kirjoitustapa. Tapaukset, joissa spirantti on kadonnut, ovat a) h:llisia (spirantin tilalle kehittynyt siirtymä-äänne), b) diftongillisia (*- äše > äe > äi, esim. keväillä pro keväällä) tai c) nykykielen mukaisia (kevää-, vapaa-). Seuraavassa esimerkkejä kevät- ja vapaa-sanojen asuista; sanasta venäjä ks. 12.2 s.v. venähäläinen.
kevät:
Agr. Kewein 'kevään'
Martti keuäin, keuäill 'keväällä', keuähillä
Sor. Kewäillä, kewällä.
vapaa:
Agr. wapadhe, wapadhet, wapadhexi, wapahat, wapahet
Martti wapade, wapadhes
Koll. wapadhet, wapahat, wapahaxi (h:llisia myös Ljungolla)
yleisesti wapa, wapa(a)n, wapa(a)xi.
Nykykielessä vokaalin jälkeisen frekventatiivijohtimen normaali asu on - ile-, ts. vartalovokaali ja johtimen imuodostavat diftongin (esim. epäilen pro epäelen). VKS:n käytäntö on suurelta osin nykykielen mukainen, mutta poikkeaviakin asuja tapaa: a) ele-johdin säilyy muuttumattomana tai b) johtimen alku- e assimiloituu edellisen vokaalin kaltaiseksi. Tavallisinta tällainen on vanhimmassa kirjallisuudessa, mutta etenkin epäillä-verbin assimiloituneita asuja tapaa usein 1600-luvunkin teksteistä. Seuraavassa esimerkkejä kummastakin käytänteestä.
Agr. rukoele, rucoelman
Hemm. holhoele, lisäel
Sor. epäele, campaelit, rucoelemasta
Ika. Rucuellen
Fav. hywäele
Bång rucoellut.
Agr. epelemet 'epäilemättä', campalitta 'kamppailitte', kirole, rucolen, rucolkam, rucolit
Finno campalit 'kamppailivat'
Sor. epälemätä, rucollut
LPet. arwallet
Andr. epälemän (instr.), ilman epälemätä.
Huom. myös ele-verbien edelleenjohdokset:
Agr. epelyxelle
LPet. Epällyxijn
Ika. epälyxes.