Virtuaalinen vanha kirjasuomi
  1. Astevaihtelusta
  2. Vokaalienvälinen h ja saneensisäiset puolivokaalit j ja v
  3. Saneiden loppukonsonanteista
  4. Konsonanttien assimiloitumisesta
  5. ts (/θθ/) -yhtymästä
  6. Geminaattanasaalit ja -likvidat
  7. Muita vokaaliyhtymiä
  8. Pääpainottomien tavujen i-loppuiset diftongit
  9. Diftongireduktio
  10. Muita vokalismin poikkeavuuksia
  11. Äänteiden (ja tavujen) heittyminen
  12. Sananvartaloista
  13. Sijoista
  14. Komparaatiosta
  15. Lukusanoista
  16. Pronomineista
  17. Verbin finiittimuodoista
  18. Verbin nominaalimuodoista
  19. Partikkeleista
  20. Omistusliitteet
  21. Liitepartikkelit
  22. Sanastosta








7.1. OA > OO, eA > ee

7.2. OA > UO, eA > iA (> ii)

7.3. UA > UU, iA > ii

7. JÄLKITAVUJEN A-LOPPUISET VOKAALIYHTYMÄT

7.1 OA > OO, eA > ee

Assimiloituneet asut ovat A-loppuisten vokaaliyhtymien vallitseva tyyppi ns. eA-nomineja lukuun ottamatta (ks. 7.2). Kyseeseen tulevat ennen kaikkea a) nominien yks. partitiivi, b) verbien 1. infinitiivi sekä c) supistumaverbien vokaalivartalot. VKS:n assimiloituneet muodot ovat paljolti tuttuja oman aikamme puhekielestä (esim. kelloo, tyttöö, nimee, sanoo, lukee, rupee pro kelloa, tyttöä, nimeä, sanoa, lukea, rupeaa).

Esimerkkejä muotoryhmittäin:

a ) Yks. partitiivi :

Agr. muistoos, wsko /uskoo/, samallamoto /-muotoo/, hetke, itzeens, nimees, wäke

Hemm. pitoo, Toucoo

Finno kieldö /kieltöö/, luonto /luontoo/

R 1642 armo, waimo, tykö /tyköö/, onne, idzes.

b ) 1. infinitiivi :

Agr. sanoo, seiso, waluoo /valvoo/, imee, kylpe, laske

R 1642 itke, lähte, luke

Bång ulgos lähte.

c ) Supistumaverbit :

Agr. kiroman 'kiroaman', cokouat /kokoovat/, lange /lankee/, paaston /paastoon/, rupee, ylespuhkeman

Hemm. puhkevat, taucoman /taukoomaan/, wircoman /virkoomaan/

R 1642 janon /janoon/, coco /kokoo/ 'kokoaa'

Ika. Janoon, cokoomme, rupe.

7.2 OA > UA, eA > iA (> ii)

Etenkin OA > UA-tapaukset ovat harvinaisia, muutaman esimerkin varassa: Agr. waluuans 'valoansa', ylencatzua, ei catua 'katoa', jsua 'isoaa'; Proc. ainuan, ainuastans, ainucaisen. Sitä vastoin tapaukset, joissa eA > iA (joskus edelleen iA > ii), ovat Rapolan (1965) mukaan yleisiä 1500-luvun kielessä, mutta käyvät 1600-luvulla harvinaisiksi:

Agr. sitä Hengi /henkii/, colmet hetki, caikia Hyue, itziäs, enge häpie, idkie, lukija 'lukea', pukia, sine - - rupiat

Ika. itziänsä, sokiata järkiäm, laskia

LPet. nimiäns 'nimeään'

Raj. idziäs

Andr. Laskia 'laskea'

Kex. kärsi 'kärsiä'.

Nykysuomen eA-loppuiset nominit ovat VKS:ssa lähes säännöllisesti kauhia, oikia, selkiä -tyyppisiä (yleisiä esim. cauhia, corkia, syngiä, wiriä, ylpiä). Assimiloituneita asuja on jonkin verran (Agr. pehme, pimees, walke, Koll. hope, ylpeet, Ika. keweet), mutta Rapolan (1965) mukaan ei vuoden 1642 Raamatusta juuri löydä muuta kuin iA-edustusta. Näiden nominien monikko on vaihdellen tyyppiä ilkeitä ~ ilkiöitä, kauheita ~ kauhioita, joskin nykykielen mukaiset asut tuntuvat olevan enemmistönä. Esimerkkeinä nykykielestä poikkeavasta käytännöstä vaikkapa Raj. selkiöil sanoilla(samalla sivulla myös selkeillä), LPet. ilkiöit, cauhioita, Kex. ylpiöistä.

Muist . VKS:n eA ~ iA -nomineista johdetut ominaisuudennimet ovat milloin i:llisiä, milloin e:llisiä (valkius~ valkeus). Jommankumman tyypin suosiminen on jossakin määrin sanakohtaista, esim. Agricolalla useammin valkeus kuin valkius, mutta useammin oikius kuin oikeus.

Esimerkkejä:

Agr. Walkius, corckius, Walkeus

Ika. cauhiutta, oikeutta, surkeudest

LPet. walkeus

Kex. corckiuten (ill.), surckiudest, walckiuten, corckeus

Thur. oikiuden, walkeudella

Andr. cauhius

Fav. cauhiutta, corkeudes, walkeus

Raj. minun surkiuten.

Mainittakoon, että myös i- ja ii-vartaloisista nomineista (tyypit kiltti, kaunis) johdetut ominaisuudennimet ovat vaihdellen i:llisiä ja e:llisiä, tosin Agricolalla esim. fangius yli kymmenen kertaa niin tavallinen kuin fangeus.

Esimerkkejä:

Agr. cauniutta, cauneus

Ika. fangiuteen, cauniutta, Pappius, fangeudesta, cauneutta, hänen cauneudens, Tyranneudest

LPet. cauniudesta, raitiudes, fangeudes, cauneutta, hänen cauneudestans

Raj. hänen Cauniudens, Fangiudella

Proc. Cauneudellans, Cauneuden

Hamm. Pappeus.

Tyyppien valkeet ~ valkiat vaihtelu saattoi johtaa "virheisiin", esim. LPet. sikemme 'sikiämme' (toisaalta siginnet samalla kirjailijalla). Sellaiset asut kuin LPet. rucoilla - - hywin tekiöin edest (pro hyvinteki(j)äin) ja As. nurjoita 'nurjia' selittynevät jA-loppuisten nominien sekaantumisesta eA ~ iA -nomineihin. Huom. myös asu sikiä 'lapsi' (nykyisin murt.) pro sikiö: Ika. heidän Sikiäns, sikiöitä.

7.3 UA > UU, iA > ii

UA- ja iA-yhtymien assimiloituminen on yleistä 1500-luvulla, mutta harvinaistuu 1600-luvun proosassa. Kyseeseen tulevat muodot ovat yks. ja mon. partitiiveja sekä sporadisesti 1. infinitiivin muotoja; supistumaverbeistä on jokunen esimerkki:

Agr. awuu, exytty, lucuu, Oliuu 'öljyä', pandu, Oxi, punaist tauti, turhi, wäri /väärii/, cutzu 'kutsua', syndy 'syntyä', kerssi 'kärsiä', oppi

Finno pysy, tapactu 'tapahtua', alamaisi 'alamaisia', Suomalaisi

Hemm. hyötyy 'hyötyä', salaisii, taitamattomii, toisii 'toisia'

R 1642 Israeli, sencaltaisi ajatuxi

LPet. tapahtu, Neljänäisi 'neljänlaisia', Cunnialisij, Risti, erj 'eriää', kerkij 'kerkiää'

Ika. caicki riettautta

Proc. etzi 'etsiä'.